Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä. Suomen viljellyt puunkasvatusalueet ovat kasvaneet alkuperältään vaihtelevista kasvihuonetaimista, ne taas siemenviljelyksillä jalostetuista siemenistä. Monimuotoisuus on viety äärimmilleen etenkin Etelä-Suomessa, missä viljeltyjä puunkasvatusalueita on 97% ja metsiä 3%.
Nostokoukku 29.7.2025, 13:57Jos ennen sai huonon ylioppilastodistuksen, kyllä sen lakin alla olevalla päällä oli turha ryhtyä lukemaan pääsykokeisiin. Ei se tieto sen kummemmin mennyt kalloon ja hylsy tuli pääsykokeista. Lukio oli ainakin ennen yleissivistävä koulu, ei mikään tiedeakatemia. Jos siellä ei opit menneet päähän ja sai huonon todistuksen, turha oli hakeutua yliopistoon. Jopa minäkin sain ylioppilastodistuksen, jossa arvosanoista oli puolet silloisia laudatureita. Sitä en tiedä miksi niitä nykyjään kutsutaan.
Nostokoukku 29.7.2025, 13:44Muistan, kun aikoinaan jeesusteltiin ja laskettiin kuinka paljon ns. ”Metsälain” kymppipykälän takia menetetään hakkuumahdollisuuksia ja kuutioita. Sen pykälän aiheuttamat menetykset ovat tasan 0 mottia, koska noilla kohteilla ei ole hakkuuoikeutta ollutkaan. Jos laki kieltää lietelannan levittämisen puroon ja sen lähiympäristöön, mitä korvattavaa siinä on? Samalla lokiigalla valtion pitäisi korvata viinaanmenevälle taksikuskille juopumisen takia ajamatta jääneet kyydit, koska laki kieltää juovuksissa ajon.
Nostokoukku 29.7.2025, 13:30Kyllä peruskoulussa tosiaan oppii, jos on siihen haluja. Huonolla ylioppilastodistuksella ei ole koskaan tehnyt mitään. Paitsi 50-luvulla, jolloin mummot niiasivat koko kesän valkolakkia pitäviä pojankloppeja ja puhuttelivat maisteriksi.
Nostokoukku 29.7.2025, 12:57Metsuri Motokuskinkin olisi vaivatonta vetää sakokaivostaan putki viereiseen puroon. Jäisi tyhjennykset harvempaan ja rahaa säästyisi. Jos tämä kielletään, eikö yhteiskunnan pitäisi kustantaa hänelle puhdistamo? Samoin kaikille mökkiläisille kuuluisan ”paskalain” edellyttämät rakenteet.
Nostokoukku 29.7.2025, 09:52Tilaaja ei julkaise digilehtiä.
Nostokoukku 29.7.2025, 09:28Osaltaan päättää. Mitä enemmän digilehtiä, sitä vähemmän paperiversioita.
Nostokoukku 29.7.2025, 09:24Eivät he kiellä uimaopetusta. He kieltävät opetuksen suomalaisten uimahallien säännöillä. On opeteltava uimaan pukeutuneena pitkään kauhtanaan. Sellaisen, joka päällä olisi Jani Sievinenkin hukkunut. Tästä oli juttua tv:ssä.
Nostokoukku 29.7.2025, 09:04Soistuminen ryöpsähti nähtävästi valtavaan, ennennäkemättömään vauhtiin tällä seudulla vasta 1960-luvulla. Jos on sekä että, kuinka tämän seudun maatalousvedet ovat purjehtineet 60 metriä ylämäkeen tummenevanaan latvavesiä?
Nostokoukku 29.7.2025, 08:54MJO on oikeassa. Tolopainen vain arvottaa kaiken maailmassa meidän haudan partaalla olevien näkökulmasta. On valtavan suurta tuhlausta viisi vuotiaan vanhemmilta päästää lapsensa hukkumaan. Vanhempien näkökulmasta on tietenkin suurta tuhlausta, jos lapsen vahtimisen aikana pääsee muutama vasepookki viesti livahtamaan karkuun.