Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,101 - 2,110 (kaikkiaan 8,660)
  • Nostokoukku

    MT:ssä koneyrittäjä kehotti Elokapinallisia menemään raivuulle. Asiallinen työmääräys, mutta olisikohan yrittäjällä vähän hermokin tiukalla, kun uusin hankinta on risukoura. Olen saanut sen käsityksen palstan asiantuntijoilta, että jää riihennurkalle ruostumaan.

    Nostokoukku

    Amerikassa ei kuulemma ole mies eikä mikään, jos ei ole muutamaa konkurssia tehnyt. Onko yhtään politiikkoa, joka ei ole valehdellut, puhunut muunnettua totuutta tai asian vierestä? Kansankiihottamisella on muutama puolue noussut meilläkin rääsyistä eduskuntaan, jopa hallitukseen asti.

    Nostokoukku

    Rattijuopot ovat Suomessa oikeuslaitoksen erikoissuojelussa.

    Nostokoukku

    Suomi on kaikissa asioissa kunnianhimoinen edelläkävijä. Niin tässäkin. Tutkijat varoittavat, että koko Itä-Suomi on köyhtymässä pelkäksi rajavyöhykkeeksi.

    Nostokoukku

    Isaskarin kirjoituksessa on totuuden siementä. Selasin läpi pari yhtiön jäsenlehteä. Kuvissa ei ainoatakaan kuvaa muokkauksella myllerretystä aukosta. Vain kiiltokuvia hienoista männiköistä ja koivikoista. Iloisesti hymyilevät metsäammattilaiset mittailevat koealoja siisteissä metsissä hienolla poutasällä. Ei läpipääsemättömiä ryöseiköitä, ei räntäsadetta, suksenpohjiin tarttuvaa nuoskalunta, ei hirvikärpäsiä eikä paarmapilviä näännyttävässä helteessä. Raivaajat hymyilevät reippaasti juuri pakasta vedetyt kamppeet yllään. Ei rispaantuneita pihkaisia hien liottamia  varusteita. Oma lukunsa on vielä yhtiöiden mainostoimistojen suunnittelemat ympäristöoppaat. Pelkkiä aurinkoisia siloteltuja kiiltokuvia. Ei raiteisiin sotkettuja kuitukasoja, ei tutkittuja ojia, ei tien poskeen unohtuneita kuituripposia. Kuvia metsistä, joissa ei merkkiäkään hakkuista.

    Nostokoukku

    Ettäkö amerikkalaiset aivan vapaaehtoisesti antavat Suomeen toimitettaviin hävittäjiin viimeisimmät ihmisentappoon tarkoitetut innovaationsa? Ja jos haluavat, niin yksikään hävittäjä ei voi toimia. Vai antavatko samalla koneitten vaatiman satelliittijärjästelmänsä kaupantekijäisenä?

    Nostokoukku

    Milläs lihaksilla Eurooppa neuvottelee? On vain otettava vastaan mitä voimakkaampi ilmoittaa. Ei USA Euroopan kanssa neuvottele, ei tarvitse.

    Nostokoukku

    Jos lampaaksi alkaa, täytyy alistua keritsemiseen. USA ”myy” aseita Ukrainaan, mutta Eu maksaa ne. USA myy vanhoja hävittäjiä Suomeen,hävittäjiä jotka ovat täysin Usan kontrolloitavissa. USA ei osta jäänmurtajia Suomesta. Euroopan nylkeminen jatkuu. Mutta ehkä saamme potut pottuina. Eurooppa nylki Ameriikkaa aikoinaan.

    Nostokoukku

    Ruotsikin sai osansa suomalaisista, samoin Norja. Sinne saattaa virta viedä taas

    Nostokoukku

    Mehtäukko. Oletko sitä mieltä, että yhtiöiden toimitusjohtajat käyttävät punaista jäsenkirjaa, ja vääristelevät syitä yhtiöidensä huonoon tulokseen. Eikö heidän puheensa ole tätä päivää, vaan punaista proagandaa? Onko johtajien järjenkäytössä mielestäsi jumi? Lue MT:n laaja katsaus, jossa johtajat erittelevät yhtiöittensä tulosta.

Esillä 10 vastausta, 2,101 - 2,110 (kaikkiaan 8,660)