Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 231 - 240 (kaikkiaan 7,740)
  • Nostokoukku

    Metsästä maksettavan kiinteistöveron ymmärrän paremmin kuin näistä talonröttelöistä maksettavan veron. Metsänhän kasvaa vuosittain ja kasvun arvo voidaan mitata. Vanhat omakotitalot ja muutkin kiinteistöt rapistuvat ja menettävät arvoaan joka vuosi. Kiinteistövero niistä ei vain tunnu laskevan samaan tahtiin. Kiinteistövero on määritetty sen mukaan onko kiinteistö tarpeellisessa käytössä vai huvikäytössä. Eikö metsien kiinteistövero voisi olla samoin. Tarpeellisessa käytössä ( hoidettu ) vai huvikseen omistettu ( hoitamaton ).

    Nostokoukku

    Sähkön kuluttaja rahoittaa investoinnin, siirron ja mahdollisimman suuren liikevoiton. Kuten Pihkatappi sanoi, ne ovat aitoa liiketoimintaa. Kulutushuippuina on myyjän markkinat. Varastot eivät ole vain tasaamaan kulutushuippuja, ainakaan hinnan suhteen, ne mahdollistavat markkinaiskun ns. hädän hetkellä ja takaavat omistajalleen ryöstöhinnoittelun.

    Nostokoukku

    Klassikkoromaani Hiljaa Virtaa Don kertoo vallankumouksen pyörteissä elävien kasakoiden vaiheista. Eivät oikein aina tienneet kenenkä puolella taistelivat. Puolta vaihdettiin ajoittain. Ukrainalaisia ei oikein ylistetty tuossa teoksessa, vaikka osa kasakoista käväisi silläkin puolella bolsevikkejä paossa.

    Nostokoukku

    Trumpetille on tyypilliset täydellisen narsistin oireet.

    Nostokoukku

    Hinnanlasku on turha toivo. Päinvastoin.

    Nostokoukku

    Timpan esimerkissä keilaus on tosi vanha, jos antoi paksuudeksi 3 cm ja totuus on 19 cm. Mitä merkitystä tuollaisilla kuviotiedoilla on ? Ei yhtään mitään. Sama jos pankki ilmoittaisi tänään saldoa kysyttäessä 17.10.2008 päivän saldon.

    Nostokoukku

    Mikä on työnantaja jota Kaalslaaki riistää kohtuuttomalla palkallaan?

    Nostokoukku

    Uusikaa hyvät miehet silmälasit. Metsään.fi ei voi olla väärässä. Sehän perustuu satelliittikuvauksiin ja digitalisaatioon. Se on nykyaikaa se ja siihen on uskottava vaikka metsässä vähän toiselta näyttäisi.

    Nostokoukku

    Synninpäästömpä hyvinkin. Ek oli jo vuosia haaveillut pääsevänsä kurmuuttamaan työntekijöitä oikein kunnolla. Se hieroi käsiään, kun tämä hallitus asetettiin. Joko nyt vihdoinkin..Ja tämä hallitus pisti saamiensa ohjeiden mukaan töpinäksi. Saatiin 100 000 uutta työtä vailla olevaa. Mikäpä tällaisen Ek:n hallituksen parempi työnäyte työllisyyden hoidosta on, kuin viedä työ mahdollisimman monelta epäillyltä vasemmistolaiselta.

    Nostokoukku

    Ehkä parasta ja vapauttavinta metsäteollisuuden lähtiessä Suomesta on se, että enää ei tarvitse kenenkään katehtia selluvasemmistolaisten palkkoja. On ymmärrettävää, että kovasta kokoomuslaisesta tuntuu katkeralta, jos hänen vuosiansionsa yltävät vain kolmasosaan vasemmitolaisen sellunkeittäjän palkasta. Se syö ankarasti miestä ja sinimustaoikeistouskovaisturakaisten aatetta.

Esillä 10 vastausta, 231 - 240 (kaikkiaan 7,740)