Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
A.Jalkanen tulkitsit sanomaani väärin. Nuoren sukkessiovaiheen kautta luonnonlakien mukaan vanhaksi metsäksi kehittyvä alue on suojelemisen arvoinen. Muista se aika. Metsomerkintä laserkeilauksen ennakkotietojen pohjalta ei automaattisesti merkitse suojelua. Olen muutamia vuosia tehnyt työtä, en suojeluun liittyvää, sen aineiston pohjalta ja kyllä tunnen sen menetelmän heikkoudet. Riittävän suurien suojeltujen kokonaisuuksien saaminen Etelä-Suomeen on tärkeää. Avainasemassa tässä ovat valtion metsät, niin väkivaltaisesti käsiteltyjä kuin ovatkin. Taas on muistettava se aikatekijä. Jos luonnolle annetaan aikaa, se on pystynyt vielä toistaiseksi korjaamaan kaikki ihmisen tekoset.
Nostokoukku 6.2.2022 at 11:34Esimerkiksi nuorten sukkesiovaiheiden suojelun tuomitseminen. Niitähän syntyy metsäpalon tai myrskyn jälkeen syntyneille aukoille. Niitä on syntynyt luonnonjärjestyksen tuloksena jo silloin, kun suomalaiset vielä kaivoivat peuranpyyntikuoppia ja ainoa puunkäyttömuoto oli alkeellisten asumusten rakentaminen ja niiden lämmittäminen. Nykyään niitä syntyy luonnollista tietä erittäin vähän ja niiden kehityksen tuloksena näin kehittyneitä metsiä tuskin ollenkaan. Puuntuottamisen aikajana on 50 vuotta, luonnonsuojelun n. 300-400 vuotta eli luonnonkulojen väli.
Nostokoukku 6.2.2022 at 10:53Kun se luonnonsuojelu ja vihreiden POLITIIKKA ovat kaksi eri asiaa.
Nostokoukku 6.2.2022 at 10:42Ovatko metsänomistajat tosiaan niin sisäänlämpiävää porukkaa, että tosiaan uskotte luonnonsuojelun olevan kiinnostunut tavallisista puunkasvatusalueista ? Eihän niillä ole METSÄN kanssa mitään yhteistä. Tuntuu hiukan joutavalta tärkeilyltä, mutta kukapa sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.
Nostokoukku 5.2.2022 at 19:27KANNATTAISIKO ensin keskustella mikä on metsää. Onko normaali ”talousmetsä ” metsää ?
Nostokoukku 5.2.2022 at 13:53Eläkekekin on tavallaan työttömyyskorvausta.
Nostokoukku 5.2.2022 at 13:41Jos piittaamme ilmastosta, kannattaisi ensimmäiseksi miettiä kaiken turhan kulutuksen lopettamista. Kiinasta rahdataan valtavia määriä täysin turhaa roinaa. Kuminaamareista ilmapalloihin ja ties mitä täysin tarpeetonta. Näitä sitten ostellaan Black fridayna, rekkakuormittain kuskataan ympäri Suomea. Lufthafella on laivue jumboja, jotka lennättävät leikkokukkia Etelä-Afrikasta ja ruusuja Etelä-amerikasta. Yhden ruusun hiilipäästöt vastaavat 20 kilometrin autoilua. Esimerkkejä on lukemattomia. Itse olen yrittänyt syödä hirvet, peurat ja kalat pois. Etenkin kun en pysty lehmää, sikaa ja kanoja syömään.
Nostokoukku 3.2.2022 at 18:19Eipä ollut rahapula kun hävittäjiä ostettiin
Nostokoukku 3.2.2022 at 14:35Vihreät joutuu tekemään ”Sipilät”. Kannatusluvut ovat sitä luokkaa, että eivät uskalla lähteä seuraaviin vaaleihin tekemättä jotain repäisevää. Emma ajaa hallituksen karille, jotta kannattajien joukossa uskottavuus säilyy.
Nostokoukku 3.2.2022 at 13:09Metsämies on tismalleen oikeassa. Metsätöissä parhaiten ”palkattua” työtä on terien kunnossapito, niin moottorisahassa kuin raivurissakin. Sen kun opettelee kunnolla tekemään, niin kate on töistä paras.