Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Lennokit pörrää, tekoäly surraa ja näytöt välkkyy. Saatu tieto on vain mitä sattuu. Metsään ei vain tohdi kukaan mennä puustoa arvioimaan. Mikä helkkarin alemmuuskompleksi nykyajan metsäväellä on, miksi on niin noloa mennä metsään arvioimaan puustoa ja leimikon laatua. Ketjunpätkän päässä oleva lovettu muovinpala on tietenkin vähän hävettävä ja nolo työkalu, siinä kun ei ole minkäänlaista näyttöä, mutta on edelleen erittäin käyttökelpoinen. Kokemuksen myötä tarkkuus paranee. Nyt myydään ja ostetaan mitä sattuu ja tietenkin pettymyksiä syntyy puolin ja toisin, kertymät heittää ja lopputulos on mitä sattuu, mitenkä se vajavaisilla tiedoilla voisi muuta ollakkaan. Tekomies siinä rimpuilee puun ja kuoren välissä, yleissyyllisenä. Leimikossa saattaa olla kysymys kymmenistätuhansista euroista. Kuka ostaa parinkymmenen tuhannen euron käytetyn auton lennokkikuvan perusteella tai näkemättä kolmannen osapuolen välittämänä? Edelleen kuulutan, miksi koko rungon tukkiosasta ei voi maksaa myyjälle. Siihen asiaan ei liity mitenkään sopimuksen katkontapituudet, ostajan markkinatilanne, tarvittavat dimenssiot, leimikon laatu, puuston järeys, lenkous suurioksaisuus, muut tukin viat. Kaikki nämä tulee esille vasta siinä vaiheessa, kun moto on talutettu leimikolle. Ostaja on ostanut tukkia ja jotain muuta, ehkä huonoa tukkia, mutta jos tieto on ollut oikea maksanut siitä myös sen mukaisen hinnan. Tehköön otokselleen mitä haluaa. Eikös runkohinnoittelu ole aika lähellä tätä menetelmää. Siihen liittyvät kummankin osapuolen riskit on kuitenkin paremmin hallittavissa tavaralajimenetelmässä. Lopetetaan keskustelu ja väittely kahdesta eri asiasta. Myytävän kohteen tukkiosuudesta ja ostajan tarvitsemista pituuksista ja laatuluokista. Kukaan ei ole ehdottanut, että raakkia on ostettava tukkina, se kun ei ole koskaan ollut tukkia.

Hyvää on verotuksen keveneminen. Sairaanhoitajan verohyöty on 10 € kuukaudessa ja kymppitonnin kuukausipalkkaisella 1000 €/kk.

Sak:n närästyksen ymmärtää. Suurelta osinhan hallitusohjelman kirjoitti Ek, eikä Petterin työryhmät.

Olen katkonut tukkeja moottorisahalla 20 vuotta, aikana jolloin ei ollut vielä motoja. Myyjän edustaja kävi parin viikon välein tukkisaksien kanssa tekemässä kontrollimittauksia, että tukki oli otettu tarkasti talteen ja että tukit täyttivät laatuvaatimukset mittojen, suoruuden ja muiden laatuvaatimusten mukaan. Tuo työ oli tukinjaon ja laatuvaatimusten korkeakoulu. Myöhemmin olin toimihenkilönä yli 20 vuotta korjuussa ja suunnittelussa. Jouduin opettelemaan moton mittalaitteen kontrollimittaukset. Kaksi sulan maan aikaa, vapusta marraskuulle, olin maastomittauksia tekevän tutkimusporukan vetäjänä. Tutkimuksella selvitettiin paljonko motohakkuussa jää ainespuuta metsään. Kantoihin, latvoihin, hylkyleikkoihin ja muihin raakkipölkkyihin sekä tukkiosuuden siirtymää kuituihin. Tuossa työssä millikin oli iso asia. Suunnittelijana jouduin arvioimaan leimikkoon ottamieni kuvioiden tavaralajiosuudet. Pitivät yleensä aika hyvin paikkansa, vaikka itse sanonkin. Olen seurannut moton hytissä tutun kuskin seurana hakkuuta ja hänen ratkaisujaan muutaman tunnin. En väitä, että hakkuissa tehtäisiin tarkoituksella vilppiä, en missään nimessä. Mutta kun tuota perspektiiviä on jonkun verran kertynyt aiheesta, joudun olemaan V-J Jalkasenkin kanssa ainakin jonkun verran samaa mieltä. Jonka leipää syöt sen ohjeilla katkot ja lauluja laulat.

No mitä se silppu ja sälä on? Miksei myyjä voi saada tukin hintaa myös siitä kuitukasassa elämäänsä jatkavasta metrin osuudesta, jos kerran syynä on, että ostajan markkinatilanteesta johtuen sitä ei voi ottaa talteen tekemällä edeltävästä rungon osasta pitempiä tai lyhyempiä tukkeja. Tänä kesänä virmat hakkaavat tukkileimikoitakin suoraan selluksi, kuidut ja tukit ajetaan samaan kasaan. Jos ostaja hakkaa leimikon vasta kolmen vuoden päästä kaupanteosta, onko myyjä vastuussa siitä, että ostajan markkinat ovat tuona aikana muuttuneet.