Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,721 - 4,730 (kaikkiaan 7,981)
  • Nostokoukku

    Jäällä olevan mönjän suhteen isaskar taitaa olla oikeassa. Talvella jäälle nousee lumen alle vettä joka näihin aikoihin lurahtaa takaisin jään alle jäähän syntyneistä avannoista ja vetää mukanaan jäälle talven aikana kertyneet noet. Jostain syystä tänä talvena nokea on tavallista enemmän. Saattaahan sitä tulla kaukaakin. Saksan lisäämistä kivihiilivoimaloista, Ukrainan rintamalla on syntynyt paljon nokea. Mitenkähän lienee Islannin tulivuorenpurkauksessa?

    Nostokoukku

    Ennusteista en tiedä, eikä se tuleva tuuli tai tyyni nyt myllyjä pyöritä tai seisota. Mutta aivan samanlainen tuuli oli tänään puolelta päivin kuin taannoin, kun tuotanto oli 6000 Mw, nyt oli päivällä 1800 Mw. Kumpikin tuuli vei lakin päästä.

    Nostokoukku

    En oikein usko kätköjen pilaantuvan keskellä talvea. Eiköhän ne ole hyvin pakastekuivattuja. Saalisvarastot, joita olen löytänyt pöntöttöjä keväällä putsaressa, ovat olleet kuivia käpiläitä. Ei ne minusta mitään pilaantuneita ole olleet, luulisin, että ei ainakaan pöllön mielestä. Sopivaa, oikein säilyttyä kuivamuonaa. Hyönteinen nyt kuivahtaa vielä myyrää helpommin. Ravinnon pilaantuminen on eläinten maailmassa vähän toisenlainen käsite kuin meillä ihmisillä. Karhu käy kesällä herkuttelemassa haaskalla joka kiehuu kärpäsentoukkia. Ovathan ne elävää, lähes ”puhdasta” proteiinia.

    Nostokoukku

    Mistähän johtuu, että tuurivoimalat löivät jarrut päälle? Tuuli on ainakin optimilukemissa tuotannon kannalta.

    Nostokoukku

    Kumpiko on toimintakykyinen? Orpon johtama hallitus vai Etelärannan varjohallitus?

    Nostokoukku

    Viranomaisten vauhkoontumisesta petoasioissa on seurannut se, että kaikissa tapauksissa oletuksena on, että on tapahtunut rikos. Ääriesimerkkinä tapaus jossa metsästäjä vietiin kolmeksi vuorokaudeksi putkaan ja aseet takavarikoitiin vuodeksi, koska hänen ollessaan metsällä lähiympäristöstä löytyi poliisin olettama suden jälki. Se osoittautui tosin ilveksen jäljeksi. Pidätykseen riitti syyksi, että metsästäjällä oli suden pyyntiin sopiva koira ja ase. Eikö kaikki miespuoliset voisi samalla logiikalla pidättää raiskauksesta epäiltynä, jos heidän läheisyydessään on havaittu nainen? Useimmilla on toimivat vehkeet siihenkin rikokseen.

    Nostokoukku

    Tuleekohan nyt liikaa vai väärästä suunnasta? Tuurivoima tuotanto vain kolmasosa siitä mitä vastaavalla tuulella pari viikkoa sitten.

    Nostokoukku

    Ei kannata mennä Helsingin edustalla jäälle ollenkaan. Jään läpi tunkee jotain mustaa mönjää. Ei ole kuulemma vielä tunnistettu. Varmaankin viemäriputket taas tulvineet.

    Nostokoukku

    Kaikki on hyvin kun lentää turisteja. Sen jälkeen on kaikki hyvin, kun lentää vain hävittäjiä, ja sen jälkeen on hyvin kun lentää vain ydinohjuksia. Kunnes alkaa lentämään ulkoavaruuden örkkejä.

    Nostokoukku

    Hyvin suuri osa autoilusta on työmatkaliikennettä. Se on tärkeää monessa valtiossa. Miksi valtio ei tue työmatkaliikennettä alvittomalla polttoaineella ja anna tukia työssäkäyville uuden vähäpäästöisemmän auton ostoon. Sähköautotuki oli, mutta silloin autot olivat niin kalliita, että vain rikkaimmat niitä pystyivät ostamaan. Kun sähköautoista alkoi tulla karvalakkimalleja, tuki lopetettiin. Finnairille kyllä lykätään rahaa miljarditolkulla. Jos lähdet Helsingistä työmatkalle Kuopioon junalla, miksi junalippu maksaa enemmän kuin lento eurooppalaiseen lomakohteeseen. Autoliikenteestä keskustellaan jatkuvasti, lentoliikenteestä vaihdetaan kuoliaaksi.

Esillä 10 vastausta, 4,721 - 4,730 (kaikkiaan 7,981)