Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,751 - 4,760 (kaikkiaan 7,983)
  • Nostokoukku

    EDIT

    Nostokoukku

    Perinteisesti äänestysprosentti on ollut Venäjällä 120 %:n luokkaa. Nyt voi mennä ylikin, kun vallattujen alueiden väestöä pakotetaan äänestämään.

    Nostokoukku

    Luke tietää tulevista markkinoista jotain. Sahatavaran ja vanerin viennin ennustetaan laskevan 8 %, johtuen Euroopan huonosta taloustilanteesta. Kartongin vienti tipahtaa 20 %. Paperin vienti laskee 10 %. Sellun vienti on ainoa joka kasvaa, johtuen vertailukohteena olevan viime vuoden heikosta tilanteesta ja uuden mittavan kapasiteetin käyttöönotosta. Metsäteollisuuden kannattavuuden ennustetaan olevan tänä vuonna heikkoa johtuen päävientimaiden heikosta taloudellisesta tilanteesta, inflaatiosta ja korkeasta korosta. Taitaa olla lomauttamiseen, tehtaiden sulkemiseen ja varastojen täyttymiseen muitakin syitä kuin kotimaiset syylliset.

    Nostokoukku

    Orpo-Petteriä on turha loputtomasti kiusata. Hän on kuitenkin voimaton muuhun kuin takomaan jokaisessa puheenvuorossa aivan samaa mantraa, lauseet vähän vaihtavat paikkaa, mutta hän käy keskustelua noin viidellätoista sanalla, olipahan aihe mikä tahansa. En tiedä löytyisikö häneltä johtajuutta, mutta nyt häneltä on otettu se vähäkin johtajuus pois. Se on jäänyt Etelärantaan. Purra jäi eilen rauhaan, koska hän on huomattavasti kovempi täti kuin Orpo. Sieltä saattaisi tulla paljon kipakampaa ja oppositiolle vaikeammin sulateltavaa kuin Orpolta. Orpolle on lyöty Etelärannassa silmälaput, jotka estävät jopa keskustelun rönsyilyn, kaikki kuitataan muutamalla sanalla. Kun on lampaaksi alkanut, täytyy alistua kerkitsemiseen.

    Nostokoukku

    Ollaan vain aivan huoletta. Ei yksikään saha tai sellutehdas parin viikon lakkoon kaadu. Jos kaatuu, niin se olisi kaatunut joka tapauksessa. Ay-pomoja suurempi uhka on meidän kohtuuttomat puunhinnat, jotka nousivat tuontipuun loputtua.

    Nostokoukku

    Eli ei huolen häivää kuinka metsäteollisuus selviää .

    Nostokoukku

    Kantaano Visa huolta metsäyhtiöiden toimeentulosta romuttuvassa taloudessa? Millaisella alennusprosentilla myyt leimikon? Raaka-ainekustannukset ovat kuitenkin tuloksenteon kanssa kamppaileville yhtiöille melkoinen menoerä.

    Nostokoukku

    Mehtäukko, kuinka niin..

    Nostokoukku

    Julkisten alojen liitosta on eronnut lakon aikana 1600 jäsentä, uusia jäseniä on liittynyt 6000. Oli juuri uutisissa.

    Nostokoukku

    Samat ulkoa opetellut lauseet latoi kuin eilen illallakin. Kyllä ihmetellä täytyy että pudokkaalla riittää pokka istua ministeriaitiossa.

Esillä 10 vastausta, 4,751 - 4,760 (kaikkiaan 7,983)