Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,761 - 4,770 (kaikkiaan 7,983)
  • Nostokoukku

    No tässä on nyt surkuteltu metsäteollisuuden surkeaa tilaa kaikilta muiltakin kanteilta, etupäässä työntekijöiden roistoudella. Ja eihän se ole surkuttelua jos toteaa miten asia on. Venäläisen puuntuonnin loppuminen epäilemättä vaikutti puun hintaa korottavasti. Syntyi aitoa kilpailua ja energiapuu tuli uutena kilpailijana mukaan. Kaikki tämähän on pois onnettoman ja riistetyn metsäteollisuuden katteista. Mm. Ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen röykytti aikoinaan metsäteollisuutta jyrkin sanoin keinottelusta venäläisen puun tuonnilla ja siten kotimaisen hinnan polkemisella. Toki jokainen voi myydä puuta tuon tuonnin vilkkaimpien vuosien hinnoilla auttaakseen kituvaa metsäteollisuutta. Ensiharvennuspuu taisi liikkua tuolloin kympin korvilla kuutiolta. Minulla ei ole tippaakaan ikävä venäläistä puuta, riutuvalla metsäteollisuudella vuoristoneuvoksineen saattaa olla.

    Nostokoukku

    Missä mielessä väärällä foorumilla?

    Nostokoukku

    Kaipolassa oli vähän yli 400 työntekijää. Eli lisäkustannus suunnilleen sama kuin erään yhtiön työntekijän yksin saama vuosipalkka.

    Nostokoukku

    Toki tällainen mahdollisuus tulee joidenkin käytettyä, kun Ek ja hallitus sitä tyrkyttää. Aivan samoin kuin joidenkin tulee käytettyä Metka-tuki, kun valtio sitä tyrkyttää. Tuskin kuitenkaan ahtaajista kovin suuri osa on kiinnostunut mäenlaskusta.

    Nostokoukku

    Eli ne palkat eivät kaadakkaan tehtaita. Palkkojen osuus sellu- ja paperitonnin hinnasta tuskin on 24%. Kallis puu alveineen on suurempi tekijä. Nyt meidän metsänomistajien tulisi rientää poloisten avuksi ja puolittaa puun hinta. Vasta sitten voimme jatkaa räksytystä kommunistien ahneudesta. Sen kommunistin työn hinta kun on vain 5 % sellutonnin hinnasta.

    Nostokoukku

    Kuusi-akku on kehyksiltään vähän isompi, mutta siinä on samat tehot kuin Koivukennostossa. Lisäksi Kuusi-ankku pitää hilat ja muut kondensaattorit puhtaampana.

    Nostokoukku

    Täällä korvessa hirvet ovat tietenkin vanhanaikaisia ja sivistymättömiä. Mikään ei noista herkuista ole vielä täällä kelvannut hirville. Paitsi tietenkin kaura oraalla ollessaan ja vähän aikaa helpeelle tullessaan. Kaikkia on ollut riistapellolla tarjolla ja riistakamera kävijöitä vahtimassa. Hirvet eivät ole kertaakaan koskeneet. Porkkanat ja omenat kelpaavat kauriille ja peuroille, mutta porkkana jäniksen herkkuna on osoittautunut lastenkirjojen saduksi.

     

    Nostokoukku

    Eikös ne muistokukat joudakkin kauniiden suihin. Kierrätystä parhaimmillaan, säästyy seurakunnalta roskamaksuja.

    Gla on kyllä oikeassa. Onhan hirvilläkin oikeus käydä kaupungissa. Vielä kun vetävät mukanaan saalistavat sudet, niin saavat nekin olla siellä rauhassa vainoojiltaan. Erikoista, että rhy:n toiminnanohjaaja ilmoitti, että hirviä ei lopeteta kaupungin alueella. Miksi ei ? Onko verta ja suolenpätkiä aiheuttava toiminta, kuten tuotantoeläinten teurastuskin, ulkoistettava pois kaupunkilaisten silmistä. No ihmisten ruumiitahan siellä tulee kadunkulmilla ja parvekkeiden alla päivittäin, että jonkinlainen kyllästyminen on tietenkin ymmärrettävää.

    Nostokoukku

    Olikohan hirviä ruokittu? En oikein usko, että pähkinät ja talipötköt kelpaavat hirville. Tosin pois joutavat kaupungista, hermothan siellä menee hirviltä niin kuin ihmisiltäkin. Aiheuttaa kummallekkin väkivaltaista käytöstä. Sinänsä koiran hätistäminen on aivan luonnollista käytöstä etenkin vasalliselta emältä. Pojallani on tosi hyvä hirvikoira, joka osaa oikein ”nyhtää” haukussa olevan hirven tiheiköstä miestä kohti. Tämä on todistettu useita kertoja ja videoitukin.

    Nostokoukku

    Eikös se ole kaikille muille läpikulkuerä paitsi yksityiselle kuluttajalle.

Esillä 10 vastausta, 4,761 - 4,770 (kaikkiaan 7,983)