Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,861 - 4,870 (kaikkiaan 7,987)
  • Nostokoukku

    Tuhannella sudella saadaan päinvastainen reaktio. Saataisiin korostuneet haitat ja entistä suurempi hirvien määrä. Nykyinen koirametsästys loppuu kokonaan ja hirvien määrä karkaa käsistä. Jo nyt metsästäjien poistamien hirvien määrän hoitamiseen tarvittaisiin se 4000 sutta, noin 700 laumaa. Niistä 2500-3000 sutta, 500 laumaa, tulisi asettua Tampereelta etelään. Tällä susimäärällä hirvikanta pysyisi nykyisenä.

    Nostokoukku

    Hyvät perustelut. Mielestäni lehtikuusta sekapuuna kannattaa kasvattaa niin harvassa, että ne voi jättää järeytymään. Ensiharvennuskuituna leku saattaa olla vähemmän haluttua. Sopivan karulla kasvupaikalle lekusta kehittyy laatupuuta, mikä varmaan tarkoituksesi. Jos alueella on jonkinlainen metsokanta, saat varttuneista lehtikuusista napattua myös varmasti metsopaistin. Vähän ennen ruskaa metso hakoo erittäin mielellään lehtikuusissa.

    Nostokoukku

    Miksi lehtikuusta? Istutatko ryhmiin vai sinne tänne?

    Nostokoukku

    Jyväskylän Novassa makoiltiin. Muuta vikaa ei hoidossa ollut, mutta oman marinani seurauksena kotiuttivat kaksi kertaa vähän liian aikaisin. Mentiin ambulanssilla kahdesti takaisin. Mutta mielipaikkoja ne ei ole mikään, mieluummin olen kotona.

    Nostokoukku

    Minut herätettiin. Ja samalla otettiin verikokeita. Mutta en ollut sairaalassa lepäämässä vanhuuden seniiliyden takia vaan hoidettavana, meinasi henki mennä. Kolme viikkoa ja neljä päivää. Tarkista Tolopainen asia potilastiedoistani uudelleen.

    Nostokoukku

    Esitin tällä palstalla 5.3. keinon hallita osittain hirviongelmaa. Samalla ratkeaisi susien vähäisyys ja sisäsiittoisuus. Se ei edellytä kuin susikannan kasvattamisen 4000 suteen joista muodostuisi 700 laumaa. Niistä 500 laumaa sijoittuisi Tampereen eteläpuolelle. Hyvä, toimiva ratkaisu, miksi ei kelpaa, ei edes keskusteltavaksi.

    Nostokoukku

    Saksalla on Eu:n hyväksyntä tupsutella kivihiilellä. Sen tarvitsee tehdä vain vuosittain raportti paljonko enemmän se on käyttänyt kivihiiltä.

    Nostokoukku

    Heidän upeat työsopimuksensa oli tehty Intiassa ja suomalainen järjestelmä ei niitä voinut korjata. Näitä sopimuksia tämänkin palstan kansankapitalistit haluavat kaikille Suomessa. Neljän euron palkalla saa neljän euron laatua.

    Nostokoukku

    Kun lampaaksi alkaa, silloin on alistuttava keritsemiseen.

    Nostokoukku

    Olen ollut sairaalahoidossa. Hoitaja kävi kolmen tunnin välein mittaamassa verenpaineet ja veren happiarvot, seuraamassa muita mittareita ym, ympäri vuorokauden. Hyvää hoitoa sain. Ei jäänyt käynnit 10 minuuttiin vuorokaudessa. Turhan vikisijöillä saattaa jäädä, mutta se on oikein. Kuinka monen vuoden koulutuksen tarvitsee se ylimalkaisia ja itsestäänselviä lausuntoja antava instituutin tutkija? Ennen sotaa varmaan parinkymmenen tutkijan ja asiantuntijan keskeisin lausunto oli telkkarissa: Putin on arvaamaton. Eiköhän tuon pystynyt lausumaan kansa- ja rippikoulupohjaltakin.

Esillä 10 vastausta, 4,861 - 4,870 (kaikkiaan 7,987)