Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Olen aten, mutta myös suorittavan kanssa yhtä mieltä. Vähemmän metsästystä ymmärtävät yhdistävät Savon konnien toiminnan kaikkiin metsästäjiin. Se murentaa, kuten ate totesi, perusteluja kannanhoidolliselta metsästykseltä ja ylipäätään metsästykseltä. Toiminta on täysin tuomittavaa. Yleensä siviileillä on sana sanaa vastaan. Useimmiten se jolla on vähemmän hävittävää antaa periksi. Se nostaa ilmitulon kynnystä. Kyllä nämä veijarit osasivat nykäistä oikeasta narusta ilmoittamalla yhdeksi syyksi laillisten keinojen vähäisyyden petojen tappamiseen. Vahinko, että perustelun hiljaisia hyväksyjiä saattaa olla muitakin vaikkeivat ole itse laittomuuksiin syyllistyneetkään. Siinä suorittava on oikeassa, että lakia on korjattava. Tai eihän sitä oikeastaan tarvitse korjata, otetaan vain käyttöön sama tulkinta kuin Ruotsissa. Se syö tehokkaimmin perustelut laittomalta toiminnalta.
Nostokoukku 5.3.2024, 20:06Suomen puulajit: 65% mäntyä, 25% kuusta.
Nostokoukku 5.3.2024, 18:26Tässä on nyt ”projektihanke” esittelyssä täälläkin vaaditusta lupamenettelystä vapaasta metsästysoikeudesta. Tämä konnaporukkahan menetteli näin. Olen ymmärtänyt, että tälläkin palstalla on arvosteltu lupien pihtaamisesta ja hirvikannan tarkoitushakuisesta säästämisestä. Tämä joukkio ei pihtaillut.
Nostokoukku 5.3.2024, 16:52Uskon vilpittömästi, että pedot pystyvät hoitamaan hirvikannan vähintään niille luvuille kuin metsästäjät. Petojen kun on syötävä. Jonkinlaista varovaista metsästystä kuitenkin tarvitaan aina siihen asti, kunnes petokanta saadaan kasvamaan riittävän suureksi. Lähinnä tämä koskee sutta. Karhu on talvilevolla merkittävän osan vuodesta ja kesäaikaan sen ravinnossa lihalla ei ole niin suurta merkitystä kuin sudelle. Hirvikanta on jälleen nousussa, ensi syksynä hirviä ammutaan luultavasti 35 000. Tehokkaasti hirviä saalistaakseen susi tarvitsee lauman. Kaksi sutta ei ole lauma. Laumassa on yleensä lisääntyvä alfapari ja sen eri-ikäisiä pentuja, yleensä vähintään viisi sutta, useimmiten enemmän. Susilauma tarvitsee saaliikseen hirven viikossa. Korvatakseen ihmisen hirvien rajoittajana, tarvitaan noin 700 susilaumaa, 3500-4000 sutta. Pohjoisessa porotalous työntää susia etelään. Lisäksi siellä hirvikanta on luontaisesti harvempi. Keskiseen Järvi-Suomeen susireviirejä ei ole jostain syystä kovin monta muodostunut, selvittämättä taitaa olla miksi alue on lähes susivapaata. Noista susilaumoista varmaan 500, 2500-3500 sutta, sijoittuisi väkisinkin sinne missä ravintoa on eniten, Tampereen seuduille ja siitä etelään. Mitä voittaisimme, mitä häviäisimme? Tuon 10 vuoden siirtymäaikana ja heti sen jälkeen nuoremmat metsästäjät huomaisivat, että syksyisin voi tehdä muutakin kuin roikkua velvollisuudentunnosta vanhojen kärttyisten ukkojen kanssa hirvimetsällä. Lastensa harrastusmahdollisuudet paranisivat ja vaimon seisontahaukut loppuisivat ( epätodennäköistä, mutta mahdollista ) tai ainakin haukuille täytyisi keksiä parempi syy. Turhautuneet 10 kuukautta tarhassa räksyttävät metsästyskoirat voisi lopettaa kärsimästä, kannattavuuden rajamailla liikkuvat lammastarhaajat voisivat panna pillit pussiin hyvällä omallatunnolla, sudet huolehtisivat kyllä jälkiruokana heidän lampaansa. Riistakolarit liikenteessä vähenisivät dramaattisesti, kun metsästäjät eivät enää hätistäisi syksyisin hirviä liikenteen sekaan. Metsänomistajat olisivat tyytyväisempiä tilanteeseen, paljon mieluummin he antavat varmaan mailtaan paistin susille kuin metsästäjille. Metsätuhot eivät kyllä loppuisi. Tämä susikanta pystyisi pitämään hirvikannan nykyisenä, ei juurikaan vähentämään sitä. Mutta mielestäni kannattaisi ainakin kokeilla petojen hyödyntämistä. Niin vähän keksin siitä negatiivisia puolia positiivisten vastapainoksi.
Nostokoukku 5.3.2024, 13:50Minuakin innostaisi jo kovasti lähteä Koivu-akkua kasailemaan, mutta on tuota lunta vielä haaroihin asti, ottaa kardaani vielä lumeen. Koivu-akku on niin kehittynyt, että ei vaadi edes sähköä latautuakseen. Voi käyttää huoletta sähköpulankin aikana, jos sattuu pitempiä huoltokatkoja ja samalla tyyntä keliä.
Nostokoukku 5.3.2024, 13:40Outoa, että noinkin merkittävä hirviasiantuntija kuin mehtäpoika ei tunne hirvikannan koon arviointiin käytettyjä tietoja ja laskentaperusteita.
Nostokoukku 4.3.2024, 19:23Olisikoha samalla syytä siirtää myös hirvet Ympäristöministeriön alaisuuteen. Niistäkin otetaan joskus trofeita. Itselle on kertynyt erikokoisia sarvia vuosien varrella pieni liiterillinen, yksipiikkisistä kahdeksantoistapiikkisiin. Ja lupia myöntämään tämä Carina Apua eläimille ry:stä.
Nostokoukku 4.3.2024, 18:47Ei Kalle hyvä tuollaisista tutkimustuloksista pidä mennä julistamaan. Saat äkkiä kylähullun tai ainakin röllin leiman.
Nostokoukku 4.3.2024, 18:37No vaikkapa niillä. Sähköönhän koko yhteiskuntaa yritetään valjastaa. Se kun on niin perusteellisen vihreää, luontoa täysin kuluttamatonta ja erinomaisen päästötöntä. Saksakin tuottaa pääosan vihreästä sähköstään kivihiilivoimaloilla.
Nostokoukku 4.3.2024, 18:10Niimpä. Suuryritykset saivat lisäksi viime vuonna sähköistämistukeakin yli 117 milj. €. Eniten UPM, yli 18 milj.