Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,911 - 4,920 (kaikkiaan 7,994)
  • Nostokoukku

    Minusta ilmakehään joutunut hiili lämmittää ilmastoa. Ompahan se otettu ”kirjanpidollisesti” minkä ikäisestä ilmasta tahansa. Eikö tavoitteena pitäisi olla vähentää hiiltä ilmasta eikä kierrättää sitä nollatoleranssilla edestakaisin. Kun kuitenkin siihen kierrättämiseen liittyy lukuisia toimintoja jotka eivät ainakaan vielä toimi kuin fossiilisten avulla.

    Nostokoukku

    Kannatan Glan esitystä. Vieraslaji joutaa pois.

    Näitä tutkimuksia julkaistaan puoleen ja toiseen. Tutkimuksen tilaaja, maksaja, saa yleensä haluamansa tuloksen. Sen verran valkohäntiä voisi säästää vaikkapa johonkin tarhoihin, että jos kerran sen veri tappaa porrotaudin, niin siinähän olisi sopiva verenluovuttaja tautiin sairastuneelle ihmiselle……

    Nostokoukku

    Vuokramenot maksaa kuluttaja tuuriyhtiöille. Luuleeko MJO että yhtiöt hyvän hyvyyttään katteestaan maksavat huikeita vuokramenoja. Ei ole olemassa yhtiötä joka ei peri viimekädessä kulujaan kuluttajalta. Osalle tuuriyhtiöistä maksetaan edelleen veronmaksajien kustantamaa tukea, aina vuoteen 2030 asti. Maailman ei tarvitse tanssia minun pillini mukaan, ymmärrän kyllä sen asian suhteen pienuuteni. Mutta ei tarvitsisi tanssia päättävienkään. Köyhien kuntien on tanssittava ja heitä tanssitetaan. Onneksi valtionosuusuudistus muuttaa pian tilannetta.

    Nostokoukku

    Näädän pyynti on hiukan eriluontoista kuin ketun. Viet lokakuun alussa raudat suojakotelossa pyyntiin ja annat olla 5-6 kuukautta pyynnissä, ympäri vuorokauden. Riittää kun käyt katsomassa kerran pari viikossa onko kotelossa napsahtanut. Ketunpyynti vaatii jo vähän miestä, tapahtuipa sitten vahtimalla, lippusiimalla, luolakoiralla tai ajokoiralla, on ns. aktiivista pyyntiä. Hirvenmetsästys vaatii veronsa. Moni keskittyy siihen eikä enää tahdo riittää potkua riittävän aktiiviseen peuran pyyntiin. Meillä yritetään ampua kaikki alueelle vaeltelevat peurat pois. Viime syksynä anottiin lupia enemmän kuin pitäjässä oli peuroja. Aivan kaikkia ei saatu hävitettyä, mutta pienintäkään halua ei ole saada tänne pysyvää peurakantaa. Onneksi kova talvi taitaa huolehtia lopuista.

    Nostokoukku

    Minulla ei ole mitään surkeutta, paitsi tietenkin jo yli kuudenkympin ikä, joka tuo omia rajoitteitaan verrattuna 40 vuoden takaiseen toimintaan. Kyllä muillakin kuin R.Rannalla saattaa olla toimeentuloa ja tyytyväisyyttä elämään, niin uskomattomalta kuin se ehkä R:stä kuulostaakin. Minua harmittaa kaikki kritiikitön toiminta jotain uutta ja maailmaasyleilevää kohtaan. Asioita ajetaan kuin jotain käärmettä pyssyyn pahassa etukenossa otsa pitkällään. Näin on käynyt tuurivoima kanssa. Mikä muu ympäristöönsä yhtä paljon vaikuttava toiminta olisi saanut päättävienkin puolesta mellastaa samoilla ehdoilla. Tukipolitiikka, kaavoitus, lainsäädäntö, hinnoittelu ym. on valjastettu hyvin kritiikittömästi palvelemaan vai tätä yhtä maailmaa pelastavaa alaa. Kielteisistä asioista ei saa tai ei haluta keskustella.

    Nostokoukku

    Läheskään kaikki ojitetut 5 milj. ha eivät kasva metsää. Ojittamattoman suon turpeessa hiili säilyy jopa tuhansia vuosia. Ojitettaessa hiilivuoto alkaa välittömästi. Kasvava puusto, siellä missä se saadaan kasvamaan, sitoo turpeesta vapautuvaa hiiltä, mutta suon aikajanalla mitattuna vain hetken. Puun käyttö vapauttaa hiilen taas ilmakehään. Typeryys on tehty, eihän sille mitään enää voi.

    Nostokoukku

    En iloitse, päinvastoin nyt pörssisähköläisenä murehdin ja myötäelän tuuriyhtiöiden kurjuutta.

    Nostokoukku

    Tunne-arvoa talollani minullekkin on, ei käy kieltäminen. ”Hartiapankilla” itse 80 % rakennettu, vain putki- ja sähkömiehet olivat vieraita. Mutta jos menet esim. lainan vakuudeksi tarjoamaan, arvo on edellä mainitsemani. Onneksi tuli ostettua aikoinaan vähän metsääkin. Sen arvo on säilynyt täällä kadotuksessakin. Ja arvo näin rajusti heiluvan energian aikana vain nousee, saa nääs ilmaista polttopuuta. Aarre -lehden kolumnisti juuri kirjoitti, että tammikuussa kuutiolla puuta tienasi parhaimmillaan 5 000 €.

    Nostokoukku

    Tarkistin juuri, kyllä vain puut pellon reunassa huojuu. Ilmankos tuurivoimayhtiöt ovat tännekin tunkemassa. Ovat varmaan saaneet jostain kunnan tilinpäätöstietoja, että tietävät mihinkä kannattaa iskeä. Kurjilla kun ei ole varaa paljon kaavoitusasioissa hienostella, mennään sieltä yli missä aita on matalin.

    Nostokoukku

    Tuossa naapurikylässä oli myynnissä kuuden rivitalon ja 30 asunnon taloyhtiö myynnissä. Tarjouksia tuli kolme, 50-500 €. Itselle soitti viikko sitten vakuutusyhtiön rouva ja halusi pitkästä aikaa kartoittaa kiinteistöjen arvoa vakuutuksia varten. Kysyi minkä arvoiseksi katson asumani 24 vuotta vanhan talon. Vastasin mielestäni rehellisesti: tontin arvo vähennettynä purkukustannuksilla.

Esillä 10 vastausta, 4,911 - 4,920 (kaikkiaan 7,994)