Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,971 - 4,980 (kaikkiaan 7,999)
  • Nostokoukku

    Myös Kemijoesta ollaan tekemässä myrkynvihreän siirtymän viemäriä. Neljällä yläpuolisella kaivoshankkeella on tarkoitus laskea jätevetensä Kemijokeen. Siinä menee niiden pesuvesien mukana myös vielä suhteellisen puhdas Perämeri. Kaivoshankkeita perustellaan vihreällä siirtymällä ja turvallisuuspolittisella muutoksella. Siinäpä muodikas sanapari, jonka vastustamiseen ei taida löytyä riittävän kovapäistä virkamiestä kävipähän luonnon tai vesistöjen miten tahansa.

    Nostokoukku

    Nykyisenä aikakautena, kun tekoäly jyllää, digitalisaatio on metsätiedossa avainasemassa, satelliitit kuvaavat metsiä yhä pienemmistä ruuduista ja supertietokoneet laskevat hetkessä kannattavuuslaskelmia erilaisilla korkokannoilla ja erilaisilla kasvu- ja hintaennusteilla, niin metsälain tulisi ehdottomasti hyväksyä kasvatettavaksi myös virtuaaliset taimet. Vasta sitten paketti olisi täydellinen ja digimaailman mukainen.

    Nostokoukku

    Täytyy lopettaa Alkossakin asiointi. Venäjällä ja Valko-Venäjällä kun saa kaupasta kuin kaupasta Finlandia- vodkaa.

    Nostokoukku

    Vesistöjen rantapellot työntävät edelleen ravinteita vesistöihin. Ei se tauti sinne 90-luvulle jäänyt.

    Nostokoukku

    Scientist. Joka sana asiaa. Puntarit pitäisi kalibroida paremmin eikä ilmoittaa lukuja jotka vaihtuvat kahden kuukauden välein. Sen verran politiikoissa on vikaa, että mentiin leuhkuuksissaaan ilmoittamaan liian kovat tavoitteet ja vielä sitä viidellä vuodella muista vertailukelpoisista maista poiketen kiristettiin.

    Nostokoukku

    Teboil yrittäjät ovat itsenäisiä yrittäjiä jotka maksavat vuokraa ja markkinointimaksuja emoyhtiöille. Vajaa vuosi sitten Energiavirasto myönsi Teboil- asemille 270 000 € tukea latausasemien rakentamiseksi.

    Aika kaukaa on haettu, jos aletaan boikotoimaan asemalla tankkaavia suomalaisia metsäkonekuskeja ja metsäpalveluyrittäjiä.

    Nostokoukku

    Miksei se puuta kasvaisi, se suo. Mutta isännän mielestä kun hirvet syövät kaikki männyt Suomesta.

    Nostokoukku

    Yli 40 vuoden kokemuksella voin sanoa, että ns. ”vesiensuojelutoimenpiteiden” jälkeenkin ojitusalueilta lähtevä vesi näyttää edelleenkin varsin mustalta. Ei sitä tarvitse lehtiartikkelilla mustata tai kirkastaa. Tuskin se kärkkäinenkään on suolleeen jätevesien puhdistuslaitosta rakentanut.

    Nostokoukku

    Ei tule Kärkkäinen koskaan saamaan puuta suolta. Kuusi ei siellä menesty ja hänen oman julistuksensa mukaan hirvet syövät kaikki männyt. Oli varmaan mielenkiintoista mitata omaa arvovaltaa tuolla törttöilyllä. Ja mikäs siinä. Eihän ympäristörikoksista koskaan mitenkään merkittävää rangaistusta ole saanut. Vesistön pilaamisesta pikkusakko ja serttien rangaistukseksi käy kun tekee seuraavaa kertaa varten parannusehdotuksen, eli on kaatuvinaan kovasti.

    Nostokoukku

    Markules. Valtio koostuu kansalaisistaan, mm. yrittäjistään ja kauppiaistaan. Maailmalla näiden tekoset henkilöityvät kansalaisuuden kautta valtioon. En ole väittänytkään, että Suomen hallitus käy  kauppaa Venäjälle. Mutta valtiolla on halutessaan keinot estää mm. kauppasaarron rikkominen, valvonnalla ja rangaistuksilla. Ennen oli hyvin tärkeää valvoa, että ylimääräistä viinapulloa ei tuotu ulkomaanmatkalta. Siihen panostettiin ja toiminta oli tehokasta. Nyt menee rajojen yli sotatarvikkeita solkenaan kaikkialla maailmassa, myös Suomesta.

Esillä 10 vastausta, 4,971 - 4,980 (kaikkiaan 7,999)