Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Puolustusministeri on ottanut mallia Putinista. Puheet ovat niin kovia, että Kepu vaatii jo hänen eroaan. Tulee puheista mieleen pilapiirtäjä Karin kokoomus karikatyyri, kypäräpäinen pappi.
Nostokoukku 6.2.2024, 17:27Rölli-Rane. Kysymys oli ylipäällikön osaamisesta. Ja voivathan tänne hyökätä taas saksalaisetkin ei vain venäläiset.
Nostokoukku 6.2.2024, 14:06MJO:n kanssa olen ylipäälikkyyden osaamisesta samalla kannalla. On aivan yhtä suurta osaamista oletpa jääkärikorpraali, jääkäri tai sivari. Kysymys lienee vain periaatteellinen. Eiköhän ammattisotilaat ratkaise tositilanteessa käytännön ratkaisut, etenkin nyt kun ollaan Naton jäseniä. Sisäisen turvallisuuden kannalta al-holistit eivät taida olla juurikaan ongelmia aiheuttaneet. Leirillä syntyneiden lasten vika ei ollut äitiensä valinnat. Sisäisen turvallisuuden ongelmista ja niiden aiheuttajista voimme lukea päivittäin lehdistä. Puukot heiluu, aseet paukkuu, vaatteet ryöstetään päältä ja parvekkeen kaiteet pettää kyllä aivan omankin väestön toimesta. Siihen kun vielä lisätään täällä syntyneiden toisen polven maahanmuuttajien jegityminen on soppa aika pitkälle itse aiheutettua.
Nostokoukku 6.2.2024, 12:17Olen ostanut Kossupullon joka vuosi. Nyt jos käy pörssisähkön kanssa huonosti, ostan vain joka toinen vuosi.
Nostokoukku 6.2.2024, 11:19En ole minkään sähkösopimuksen kannattaja. Minulle ratkaisee sähkölaskussa vain se yksi summa. Olkoon pörssisähkö halpaa tai kallista, mutta sen hinnan perustelut vähän hiertävät. Kuten hiertivät energia-alan asiantuntijoita taannoin uutisissa. Vanha hyvin halpana pitämäni kiinteähintainen sopimikseni loppuu tämän kuun lopussa. Kokeeksi tein pörssisähkösopimuksen. Katsotaan miten käy, kun odotettavissa on pörssisähkölle ankeita aikoja, Olkiluodon kuukauden paussi ja kylmä kevät. Kunhan eivät vain korjaisi sitä Viron kaapelia vielä maaliskuussa. Mutta sähkönkulutukseni on niin pientä, että tuskin pääsen rikastumaan tai köyhtymään. Viime vuoden sähkölaskut on tallessa. On hupaisaa seurata mitenkä käy. Olen arvostellut tuurisähköä vähän lonkalta ja kuulopuheista. Nyt on aika hankkia omakohtaista kokemusta.
Nostokoukku 6.2.2024, 10:49Vähäinen joukko on eronnut. Niin hyvä kuin Nato jäsenyys onkin, jotkut ovat haluttomia lähtemään mahdollisiin Nato-operaatioihin ja eronneet. Niitäkin on, joide eropäätös on tullut katkeruudesta, että eivät ole saaneet kutsua kertaausharjoitukseen vaikka kavereille on kutsu tullut.
Nostokoukku 6.2.2024, 10:40On aika outoa, että pieni sähkönkulutus aiheuttaa kymmeniä kommentteja, epäilyä, syyttelyä neliöiden laskentaa, piippukatselmuksia, autokatosepäilyjä ym. Sen sijaan jonkun onnettoman tuhansien eurojen sähkölasku jää keskustelussa huomiotta. Itse sain eilen tammikuun sähkölaskun, 1,21 € päivä, sisältää alvin. Keskustelu on kuin auton kulutuksesta. Kaikki ajaa pelkällä hajulla ja toiset kilvan epäilee. Sähköä kulutin 157 neliön talossani, kaikki käytössä olevia lämmitettäviä neliöitä, mielestäni vähän. Autollani en ole koskaan päässyt alle 10 litran / 100 km. Mutta sekään ei mielestäni ole paljon kun huomioi autoni ja ajo-olosuhteet.
Nostokoukku 6.2.2024, 10:27Tamperelaisen lehtolaikku on metsälain 10 pykälän kohde. Sillä ei ole ollut hakkuuoikeutta, joten hakkuukertymän arvottamine on turhaa. 2100€ korvaus on puhdasta tuloa jonka yhteiskunta hyvän hyvyyttään maksaa.
Nostokoukku 6.2.2024, 10:14Eikö suomalaisten kannattaisi sijoittaa nyt vetyteollisuuteen ja tuurisähköyhtiöihin. Vetyteollisuus mullistaa koko maailman ja siinä sivussa tuurisähköteollisuus saa toimia niin kuin haluaa.
Nostokoukku 6.2.2024, 10:11UPM teki juuri vastuullisuustyötä Etelä-Amerikassa aiheuttamalla maan suurimman kemikaalivuodon.