Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Olen tämän perustellut jo useaan kertaan, mutta kerta kiellon päälle. Ryntäys kuusen viljelyyn ajoittuu juuri samaan aikaan kun kuusesta maksettava hinta ylitti pysyvästi mäntytavarasta msksettavan hinnan. Hirvikanta oli tuolloin valtakunnassa alimmillaan yli kymmeneen vuoteen. Kantaa oli vähennetty viimeiset kymmenen vuotta voimakkaasti. Tuolloin myös työnantajani innostui kuusen viljelystä, jopa hyvinkin karuille kasvupaikoille. Tuli käsky lisätä kuusen viljelyä vaikka kasvupaikat olivat järjestään melko karuja. Kuusen kasvatukseen kelpaavia maita oli lähinnä korpikuusikoiden uudistusaloilla. Tulos- ja kehityskeskusteluissa ja vuosittain tehtävissä suunnitteluporukan maastoretkeilyissä tämä tehtiin hyvin selväksi. Yhdessäkään palaverissa kuusen viljelyn lisäämistä ei perusteltu hirvituhoilla. Ei yhdessäkään. Omapäisenä en aina vaihtanut viljelysuunnitelmia tehdessäni kasvupaikalle paremmin sopivaa mäntyä kuuseen. Jouduin esimieheni kanssa kahdenkeskiselle maastotarkastukselle ratkaisujeni takia. Eräällä vielä muokkaamattomalla kohteella vaatimus oli vaihtaa mänty kuuseen. Perusteluna aukon heinettyminen. Kerroin tuntevani kohteen historian. Kuvio oli lannoitettu ainakin kahteen kertaan ja sillä kasvanut luontainen puusto oli muutamia hajarunkoja lukuun ottamatta hyvälaatuista mäntyä. Tohdin epäillä heinettymisen johtuvan tästä, mutta kuvion olevan ravinteisuudeltaan selkeästi männyn kasvumaata. Pysyimme molemmat kannassamme. Vein pomon katsomaan muutaman vuoden vanhaa kuusen viljelyä vastaavalle kohteelle. Kellertävää viiden sentin vuosikasvulla olevaa kuusentaimikkoa. Hän epäili kuusen vaatimattoman kasvun johtuvan taimien väärästä alkuperästä. Kysyin, onkohan mahdollisesti kuvion kenttäkerroksen kasveillakin kenties väärä alkuperä, kun kasvaa puolukkaa, kanervaa ja jäkälää. En vaihtanut puulajia vaatimuksesta huolimatta. Tapanani on keväisin tehdä ”katselmus” entisille työmaille. Kyseisellä kuviolla on erinomainen hyvälaatuinen männyntaimikko. Vertailukohteena ollut kuusentaimikko ei ole vain virkistynyt. Tuskin jaksaa ponnistella yhtä tukkia isommaksi koskaan.
Nostokoukku 2.2.2024, 12:47Eniten meteliä on pidetty hirvestä. Uskottavin selitys se ei ole.
Nostokoukku 2.2.2024, 12:43Hirvet eivät aiheuta kuusettumista. Tämä vanha virsi kertosäkeineen joutaisi jo lopettaa.
Nostokoukku 2.2.2024, 09:27Rane…. joko taas tuo röllittely. Käännä jo levyä vaikka oletkin Natossa keskeisissä tehtävissä. Vedin kokoon vähän kansainvälisesti tunnustetun asiantuntijan analyysiä. Eli mielestäsi Tanskasta löytyy varsinainen rölli.
Nostokoukku 2.2.2024, 09:10En ole ollut yhteydessä Naton strategiseen suunnitteluun, en osaa siten arvioida posautusten kohteista. Mutta luulisin, että jos Nato ylipäätään puuttuisi asiaan, lähinnä se tyytyisi posauttelemaan hyökkääjiä Suomen alueella. Sekin olisi jo jotain. Mutta uusi maailmanpalo tuskin olisi Naton tavoitteena yhden pienen jäsenvaltion syrjäisen kolkan takia.
Nostokoukku 2.2.2024, 08:19Tolopainen keksi NNA:n laskentaan aivan uuden ulottuvuuden.
Nostokoukku 2.2.2024, 08:12Tutkijan mukaan Venäjän tavoite on hajottaa Nato ja Suomen pohjoisosa on ihanteellinen paikka testata onnistuuko tämä. Hänen mukaansa Nato ei sekaantuisi tähän hyökkäykseen. Pohjoisessa tosin hyökkääjän torjuminen on helpompaa. Harvaan asutulla alueella puolustajan ei tarvitse varjella siviilejä niin kuin tiheämmin asutuilla alueilla. Hyökkääjänä Venäjä ei siviileistä ole koskaan välittänyt mitään.
Nostokoukku 2.2.2024, 07:46Totta, että ydinsodan riski kasvaa. Siksi tanskalainen tutkija arveli, että suomalaiset ja venäläiset saavat setviä välinsä keskenään. Hän arveli, että Nato ei tule puuttumaan siihen rähinään.
Nostokoukku 1.2.2024, 23:58Tanskalaine sotatutkija sanoi, että Suomi ja etenkin sen pohjoisosa on Venäjälle ihannekohde testata Naton valmiutta ja halua sekaanrtua otteluun artiklan 5 puitteissa. Arveli, että NATO ei tule sotkeutumaan siihen kamppailuun. Tärkeämpiä alueita Natolle ovat Balttian maat ja Puola. Siellä sodan leviäminen laajemmalle olisi todennäköisempää ja Natolla on tärkeämpää puuttua asioihin. Onko Tolopainen tehnyt salaisia sopimuksia Naton kanssa? Jos niin eihän tässä sitten mitään hätää ole.
Nostokoukku 1.2.2024, 23:49Lava-auton lavalle mahtuu 750-800 litraa klapin mittaisia pölkkyjä. Kun oikoo eikä heittele sikinsokin tulee melko tiivis kuorma. Peräkärryyn toinen mokoma.