Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Onkohan Suomessa ainoatakaan sähkönmyyjää, joka myy pelkästään tuurisähköä. Näitä tuurivoimayhtiötä tässä sääliksi käy, edellä kuvatun hinnoitteluperusteen vuoksi. Ja onhan tälläkin foorumilla surkuteltu sähkönmyyjää, jotka vanhoilla kiinteähintaisella sopimuksilla yrittivät pärjätä pörssistä sähköä välittämällä ja ajautuivat konkurssiin.
Nostokoukku 29.1.2024, 13:37Eikä kuulu huolestuminen siitä, että istutetaan kuusta liian karuille kasvupaikoille.
Nostokoukku 29.1.2024, 13:34On tässä jokin pyhä kaksinkertaisuuskin. Minulla ainakin sähkön myyjä ja sähkön siirtäjä ovat eri firmoja. Liekkö sitten sopineet jostain lehmänkaupasta.
Nostokoukku 29.1.2024, 13:12Yhtälö on muutenkin outo. Kun tuulee ja tuurivoimalat tuottavat sähkön hinta on 0 tai jopa negatiivinen. Kun on tyyntä ja tuurivoimalat eivät tuota mitään sähkön hinta on pilvissä. Viisas valtiovarainministeri Iiro Viinanen käytti aikoinaan näissä tapauksissa usein sanontaa ”Mahdoton yhtälö”.
Nostokoukku 29.1.2024, 12:18Kymmeneen vuoteen en ole puuta myynyt, paitsi muutaman motin klapeja. Keski-Suomessa metsä ei kasva yhtä hyvin kuin Päijät-Hämeessä, mutta vaikka kuinka olen yrittänyt polttaa kasvun pannuhuoneessa, niin nyt näyttää, että en enää ehdi perillisten kanssa kaikkea polttamaan. Tosin olen mukamas ajan puutteen vuoksi tehnyt klapeja etupäässä koivutukkirungoista, joista niitä saa nopeimmin. Nyt näyttää, että tiheyden takia jo osin pilalle menneistä ensiharvennuskuvioista täytyy tehdä klapeja jo myyntiinkin. Onneksi klapikauppa on vilkasta ja hinnat kohtalaisen hyviä. Tulee kuitenkin työntäyteinen kevät.
Nostokoukku 29.1.2024, 12:04Valopääkennot tuottavat kohta ennätyksellisiä tuloksia. Jos muutamasta megawatista lähdetään niin ei ole iso saavutus tuottaa ennätystä.
Nostokoukku 29.1.2024, 11:37Isoissa kaupungeissa tahtoo tulla osumia monikymmenkertainen määrä nuorten ihmisten, jopa aivan lastenkin, toimesta. Puukosta, aseista, nyrkistä, potkimalla ym. Ja aivan sivulliset ja syyttömätkin. Parempia vaatteitakaan ei uskalla kuulemma laittaa päälle tai saat palata nakun kotiin. Näistä olisin paljon enemmän huolissaan.
Nostokoukku 28.1.2024, 12:56Olenko tyrkyttänyt metsänhoitotapoja kenellekkään? Olenko tukenut Venäjän sotaa Ukrainassa edes sanoin? Ei Tolopaisenkaan mielipiteet ketään haittaa. Pieni vanha mies. Kitukasvuisilla miehillä on usein täin tuumat.
Nostokoukku 28.1.2024, 12:01Rane. Usein, kun on keskusteltu monimuotoisuuden säilyttämisestä, hiilinieluista, luontokadosta ym. näitä asioita puolustavat tahot on leimattu vihervasemmistolaisiksi joita johdetaan ja heille tavoitteita asetetaan tietyltä valtiolliselta suunnalta. Ovat siis näitä trolleja. Myös nämä asiat ovat metsänkasvatukseen liittyviä asioita, ei vain istutus, raivaus ja hakkuu.
Rane on tainnut itse ansaita huomaamattaan ryssän trollin arvonimen. Olemalla yksisilmäinen kyklooppi jonka ainoa puolisokea silmä katsoo vain taakse päin. Ei sellainen sovi nykyaikaan. Oletko aivan varma ettet ole sukua venäläisille ? Putininkin sillä katsoo vain taakse päin, aina tsaarin aikaan asti.
Nostokoukku 28.1.2024, 11:53Trolli on kaunis sana ja aivan sopiva mauttomasta ja epäviisaastakin valtavirrasta vähän eri tavalla ajatteleville. Mutta miksi siihen pitää aina heittää se ryssä mukaan, olipahan sitten kantavia perusteluja tai ei. Luultavasti siksi, että tuon sanan mukaan ottavalta alkaa perustellut faktat olla vähissä.