Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Meiltä kyllä ketjuja ja laippoja särkyi. Tosin otanta on pieni, meitä oli vain 9 ammattimetsuri porukka, aukkoja hakattiin urakkapalkalla. Ja sen verran maalaisia, että sahan huollot ja tankkaukset ei tahtonut luonnistua kuin paljain käsin. Oli opetettu tai koulutettu varmaan väärin. Rypsiöljy oli vähän parempaa, tosin tuo mönjääntymisongelma oli. Ja ukko haisi kuin huonosti siivottu nakkikioski. Sain kerran tynnörillisen käytettyä hydrauliikkaöljyä, jota nuukuuksissani käytin. Ei oikein pysynyt kunnolla ketjulla, ukko oli aika limaisen oloinen, vähän otti henkeenkin ja ketjuja katkeili enemmän. Lämpimillä keleillä ei tarvinnut yövoiteita, senverran oli naama illalla rasvainen. Kyllä ne sitko-aineet on teräoljyssä tarpeen.
90-luvun alkuvuosina näitä ”biohajoavia” kokeiltiin. Yli kymmenen asteen pakkasella, kun sahan yöksi jätit metsään, öljytankki oli umpijäässä, jos käytit erästä maidonväristä litkua. Ketjuja ja laippoja meni kolminkertainen määrä tavalliseen öljyyn verrattuna. Ketjua viilatessa ja kiristäessä sekä tankatessakin paljaat kädet joutui väkisinkin kosketuksiin litkujen kanssa. Iho nousi rakkuloille, jotka myöhemmin kuoriutuivat pois. Kokeilut jäi lyhytaikaiseksi. Marjanvarsia en kantojen ympäriltä myöhemmin tutkinut. Mutta lopputulos oli varmaan samanlainen kuin muullakin ”vihreällä siirtymällä”.
Pahoina myyrävuosina myyrätuhot saattavat olla moninkertaiset hirvituhoihin verrattuna. Milloin metsästäjiä aletaan syyttämään myyrätuhoista. Hehän järjestävät myyriä hävittävien pienpetojen poistoa jopa kilpailuin, kampanjoin ja yhteiskunnankin tukemin poistopyynnein lintuvesilta, saaristosta ja tuntureilta.
Muotitietoinen eläin se yleissyntipukki hirvi….
Se 60-luku on kyllä totta. Silloinkin teollisuus ohjailu valintoja. Päätöksiä ,tai pitäisikö sanoa päättömyyksiä, tehtiin vuoden takaisilla tiedoilla. Tai ehkä kymmenen vuotta vanhoilla markkinatiedoilla (Korean sota).
Siis ostohenkilökö tekee päätökset viljeltävästä puulajeista? Jos, niin hänellä taitaa olla oma lehmä ojassa. Eli ostohenkilöt tuomiolle kuusettumisesta, kasvun taantumasta, hyönteistuhoista ja hiilinielujen pienenemisestä. Hirvi ei olekkaan syyllinen.
Voisiko joku tietävä tarkastella innokkuutta kuusenviljelyn kasvun alkuun lähtökohtana puulajeista maksettaviin kantohintoihin. Muistelenpa vain vuosia, jolloin kuusentukin kysyntä oli huipussaan ja hinta sen mukainen, lähes 100 e/ motti. Siitä on aikaa n. 15 vuotta. Ainakin oma työnantajani ei ole pelännyt hirviä, mutta tuolloin lähes kaikki viljeltiin kuuselle. Metsätalous kun tekee 80 vuoden päähän kantavia ratkaisuja vuodentakaisilla tiedoilla.
Joopa. Ne muutamatkin kuusentaimikon reunoille jätetyt koivut saattavat yön hiljaisuudessa kulkea piiskaamassa koko taimikon latvat pilalle…..
On hauska tehtailla tuhansia kommentteja oikean tekemisen puutteessa vaikkapa hiilinieluista, jopa porojen ja hirvien suuresta vaikutuksesta siihen. Kannattaa joskus kuitenkin tarkentaa mittakaavaa. Ottaa vaikkapa karttapallo ja suurennuslasi esille. Etsiä sillä suurennuslasilla pallon yläosasta kärpäsenpaskan kokoinen läntti jonka päällä lukee Suomi. Miettiä onko sen läntin metsillä, hirvillä ja poroilla mitään vaikutusta kokonaisuuteen. Moniko kertainen vaikutus tuon pallukan yli 8 miljardin ihmisen päivittäisillä pieruilla on ilmastoon kuin meidän metsillä parhaimmillakaan. Oma keskustelumme on kuin väittelisimme homehtuneen seitsenkerroksisen täytekakun päälle laitettavan yhden nompparellin väristä, ei sillä pilaantunutta kakkua pelastusta. Mutta olemme niin tottuneet pelkkään pintaliitoon. Omien hiilitonnien, prosenttien, pinta-alojen ja vaikutusten vatvominen voi tuntua tärkeältä. Ovat kuitenkin itsepetosta, tärkeilyä ja silmnkääntötemppuja.
Ei ole mitään vihreää siirtymää. Tämä nykyinen tuuli, vety ym. vouhkaaminen syö luonnonvaroja vielä enemmän kuin nykymeno. Sille on vain keksitty hieno nimi, mutta on erittäin myrkyn ja noen vihreää toimintaa.