Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 11,092)
  • Nostokoukku

    Ruotsin hirvet eivät kuulu kenellekään, ne ovat juridisesti isännöttömiä eläimiä. Jos hirvi vahingoittuu, kuolee tai se metsästetään lain vastaisesti, se on valtion omaisuutta, kuten Suomessakin. Metsästysoikeus on kuuluu maanomistajalle, kuten Suomessakin. Jos onnistuu kaatamaan hirven omalla maallaan tai vuokraamallaan alueella Ruotsin metsästyslain edellyttämällä tavalla hirvi kuuluu kaatajalle. Kuten Suomessakin. Ruotsissa metsästysalueet jaetaan isoihin hirvenhoitoalueisiin, kuten Suomessakin. Suomessa nämä ovat hirvitalousalueita. Koko voi olla kummassakin kymmeniätuhansia hehtaareita. Koon perustana on, että alueelta voidaan kaataa vähintään 10 aikuista hirveä. Yleensä maanomistajat ja metsästysseuran liittyvät yhteen perustaen alueen. Pienempiä alueita ovat Ruotsissa lisenssialueet. Niiden koko riippuu hirvikannasta, yleensä ovat 300-500 hehtaaria, jolloin niiltä voidaan kaataa yksi aikuinen hirvi. Pienemmilläkin alueilla voidaan metsästää vapaasti, mutta vain viiden päivän ajan ja kaataa vain vasoja.

    Nostokoukku

    Ihailen kovasti Suorittavan kiekkojen A ja B käsittelyä. Noin minullakin se sujui vuosikymmeniä sitten. Silloin saattoi mennä illan aikana Vihtavuoren sadan kappaleen laatikko kiekkopatruunoita. Enää en ole ampunut kuin istuvaa lintua varmaan 15 vuoteen, haulikolla ja enimmäkseen kiväärillä. Haluan, että se on laaki ja vainaa. Minua tympii haavakoitten tekeminen. Ja niitä tulee väkisin lentoonampujalta onpahan kuinka taitava tahansa. Lintu kun ei lähde ja lennä aina samassa asennossa kuin kiekko radalla. Viime syksynä ammuin kolme hirveä neljällä patruunalla. Mutta onhan vähänkään aseen käsittelyn selkäytimeen saaneen aika vaikea ampua hirven kokoisesta ohi. Joten ei se ampumataidosta mitään kerro.

    Nostokoukku

    Onko edullista tehdä jatkoa varten ”riittävän” leveä ajoura jo ensiharvennusvaiheessa vai vasta kakkosharvennuksessa? Jos ensiharvennuksessa poistetaan 80 litraisia runkoja ja kakkosessa 250 litraisia. Jos pienemmällä koneella tehtäessä saadaan säilymään ajouran varressa rivi 80 litraisia runkoja, jotka sitten vasta kakkosessa isommalla koneella hakatessa poistetaan 250 litraisina? Pinossa runko ei enää kasva.

    Nostokoukku

    Ei se saaliinjako ole Kallen omaa arvausta. Muissa Pohjoismaissa saaliinjaon osalta on tiukemmat ehdot maanomistuksen suhteen kuin Suomessa. Lähtökohta on kuitenkin sama metsästysoikeuden suhteen kuin Suomessa. Raha tai isompi saalisosuus näyttelee kuitenkin isompaa roolia. Ruotsin ja Norjan valtionmaille on kuitenkin väljemmät kriteerit metsästämään pääsyn kanssa kuin Suomessa. Ennen Pohjois-Suomessa metsästäneet ovatkin suunnanneet metsästyksensä Pohjois-Ruotsiin. Siellä ei pienriistaa juuri arvosteta ja metsästysajat ovat huomattavasti pitemmät kuin Suomessa. Monet ovat kyllästyneet kulkemaan Suomessa lähes pelkkiä kannokoita, ojikkoja ja taimikoita. Ruotsin puolella on vielä oikeita metsiä ja ojittamattomia alueita.

    Mutta Suomessakin on paljon hirviporukoita, mihinkä ei ole pääsyä kuin metsänomistajilla ja heidän perillisillään. Alkavatko he maksamaan kauden alussa toinen toisilleen maanvuokria?

    Nostokoukku

    Olen vähän Metät kunnossa kanssa samaa mieltä. Ensiharvennuskorjuu on investointi tulevaisuuteen. Monimuotoisuusketjussa kerroin eilen isosta ensiharvennuskuviosta. Tasaista, vähän kumpuilevaa kangasta. Istutettu aikoinaan tuolloisen ohjeen mukaan 2200 männyntainta hehtaarille. Nyt korjuu ehkä vähän etukynnessä. Olisiko hyvä kelirikkokohde houkutellut aikaistamaan, niistä kohteista kun on täällä suoseudulla ainainen pula. Ajouraväli alle 20 metriä, jäävä puusto 600-700 runkoa hehtaarilla, ppa nopeasti mitattuna 11-14, riippuen mistä kohtaa ajouraa mittaa. Hakkuussa oli todella rautaa kankaalla. Tehtiin suurimman pään avohakkuukoneella. Ajourat ainakin noin pienessä metsässä näyttävät kohtuuttoman leveiltä. No, miten kävi sen tulevaisuuden puustoon sijoituksen? Saattoi mennä sijoitus pinoon jo ensiharvennuksessa. Mutta puolivuotiskvartaaliin saatiin taas tavoite täyteen. Ei vain voi olla muistelematta ja vertaamatta aikaisempaan. Miestyönä hakattiin ensiharvennuksia 30 metrin uravälillä, ehdoton jäävän puuston tavoite oli 1000 runkoa, Mini Brunetilla tai Skottenilla ajettiin. Kun motot sitten tulivat näille kuvioille tekemään toista harvennusta, olipa puunsiivo urien varressa. Ja taitavat kuskit selvisivät leveämmästä uravälistä aivan hyvin. Mutta aika on mennyt eteenpäin, se mennyt ei koskaan palaa. Vai olisiko sittenkin niin, että aina vain isommat koneet ovat vieneet asiaa, ainakin kertymää, taaksepäin. Onkin palattu harsinta-aikakauteen.

    Nostokoukku

    Jätit Kalle vastaamatta. Mitä vahinkoa metsästysseuran on metsissäsi tehnyt? Solvata muistit, et vastata.

    Nostokoukku

    N. 170 pinomottia on kesän kuivunutta klpia varastossa. En kenellekään kauppaa, mutta jos viluinen mökkiläinen tulee pakkasella kysymään, saatan pari heittomottia myydä, hinta on ollut jo vuosia 35 €/ motti. En haluaisi millään tehdä verottajalle tappiota. Ja sitähän tulee, jos ilmoitan erän verotukseen. Veroa tuosta erästä menisi n. 15€ vähennysten jälkeen. Ei lyö valtion kannalta leiville, jos kerrostalollinen akkoja pyörittelee kuitteja ja laskee mätkyjä.

    Nostokoukku

    Parin päivän aikana tässä keskustelussa on kuultu vuokralleantajilta toisenlaisiakin näkemyksiä kuin Kallella on. Arveletko Kalle, että muut, nämä tyytyväiset, ovat niin tyhmiä, että eivät ole huomanneet tulleensa hyväksikäytetyiksi? Kiinnostaisi tietää millaista vahinkoa metsästysseuran ovat Kallen metsissä tehneet? Siis seurana. Yksittäisiä törppöilijöitä saattaa aina mahtua suureen joukkoon.

    Nostokoukku

    En ole kommentoinut noin kuin Eero väittää. En ole tutustunut kaikkiin Suomen järviin, vain kotiseutuni järviin ja lampiin. Niistä 95% on  laskettu ojitusten yhteydessä ja saman verran on pilattu.

    Nostokoukku

    USA ei ole onneksi kiristänyt sen paremmin Ukrainaa kuin Eurooppaakaan. Ollaanko tästä yhtämieltä?

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 11,092)