Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 6,421 - 6,430 (kaikkiaan 7,999)
  • Nostokoukku

    Ja Eurooppa on hirttäytynyt Kiinan kauppaan. Koronavuosina Kiinan tuonti kaksinkertaistui ja on pysynyt edelleen samalla tasolla. Erityisesti Kiinan kauppaa on lisännyt myrkynvihreä siirtymä. Ennen oltiin riippuvaisia Neuvostoliiton kaupasta, nyt Kiinasta.

    Nostokoukku

    Chanel, Dior ja Cartier myyvät kuulemma hyvin. Samoin kalliimmat Mersun mallit. Kuten viime viikolla Turun yliopiston kauppaprofessori sanoi tavaraa virtaa Venäjälle sekä etu- että takaovista. Nyt on myyjän markkinat.

    Nostokoukku

    Ei oikein tunnu boikotit purevan. Pietarin ostoskeskuksista saa länsimaisia luksustuotteita entiseen malliin. Ja ei ole kuulemma asiakkaista pula. Mersu ja Ford myyvät ja huoltavat autoja entiseen malliin. Isot vaatemerkit myyvät entiseen tapaan. Muutama hampurilaisketju on vaihtanut sodan ajaksi silmänlumeeksi nimeä ja myynyt toiminnan väliaikaisesti ehdolla, että niillä on takaisinosto-oikeus sodan jälkeen.

    Nostokoukku

    Kontula perustelee luopumistaan myös sillä, että liian pitkään eduskunnassa työskentely väistämättä etäännyttää sen joukon todellisuudesta joka on valinnut edustajan etujaan ajamaan.

    Nostokoukku

    Taitaa nykyisten sähköautojen kysyntä romahtaa näiden uutisten myötä. Samoin käy käytettyjen sähköautojen arvo. Kuka ostaa autoa 90 km toimintasäteellä, kun tulossa on parin vuoden päästä 1000 km ajettava malli. Nykyiset kymmeniä tuhansia maksavat sähköautot ovat parin vuoden päästä romumetallin arvoisia. Ei niitä kukaan halua enää ostaa.

    Nostokoukku

    Jos vedystä joskus vuosikymmenien kuluttua tulee merkittävä energianlähde, niin Kiinalla ja Venäjällä sitä aletaan tuottamaan halvalla kivihiilellä tuotetulla sähköllä. Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan. Mitenkäs tässä taas näin kävikään, sanottiin Tokmannin mainoksessa.

    Nostokoukku

    Venäjän kurjistuminen on Kiinalle hyödyksi. Siksi on hyvin hissuksiin ollut koko sodan ajan. Odottelee rauhassa, että sotivat itsensä näännyksiin. Pääsevät sitten itse ottelemaan Amerikan kanssa rauhassa, ei ole enää kolmatta pyörää jaloissa pyörimässä. Rauhan tultua Venäjä on Kiinalle ja lännelle loistava kauppakumppani, hajonneena tai kokonaisena. Attaseasalkkumiehet hioo jo strategioitaan.

    Nostokoukku

    Ei RKP hevillä hallituksesta lähde. Todennäköisesti jollakin sanahelinä julkilausumalla yritetään tilannetta korjata. Keskusta on niin loimeensa saanut, että pokka tuskin riittää hallitukseen lähtöön. SDP käytti vaalien jälkeen niin kovaa kieltä tuloksesta ja hallituskokoonpanosta, että tuskin ilkeävät lähteä mukaan. Ja perussuomalaiset pysyvät varmaankin mukana. Mitenkäs sellainen puolue alkaa neuvvotteluihi jolla ei käytännössä ole edes puheenjohtajaa, Marinhan teki katoamistempun.

    Nostokoukku

    Mitähän ne Itä-Ukrainan venäjänkieliset ovat nyt mieltä ”pelastajistaan”? Ei taida kovin suurta kannatus olla. Kielikysymys on Ukrainan kaltaisessa maassa huono perustelu sodalle. Eikös se Ukrainan kieli ole vähän kuin venäjän kielen murre. Samoin perustein Suomeenkin olisi voitu tulla pelastamaan Karjalan murretta puhuvia. Eikös siinäkin ollut Venäjän kielen vaikutteita aika paljon.

    Nostokoukku

    Henkilökohtainen hiilipassi olisi hyvä asia. Timpan listaan voisi lisätä kauppojen lisäksi vielä nämä hallit joissa aikuiset miehet tönii toisiaan, mitä ne nyt on, jäähallit. Lisäksi maailmancup kisoihin on turha lennellä ympäri maailmaa urheilijoiden jotka ei koko talvena ole 50:n parhaan joukkoon.

Esillä 10 vastausta, 6,421 - 6,430 (kaikkiaan 7,999)