Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Wagnerin johtaja on ovela kettu. Tuntuu oudolta, että hän on lähtenyt Moskovan valloitukseen noinkin pienellä joukolla. Ei miljoonakaupunkeja niin vain valloiteta. Tokkohan vain ole käynyt niin, että hän on saanut vastakaikua hankkeelleen kansalliskaartista ja turvallisuuspalveluista. Jos Putin on tosiaan livistänyt Moskovasta tai jopa koko maasta, se kertonee, että hän ei luota enää omiinsa.
Nostokoukku 24.6.2023, 13:40Haikeudesta huolimatta nauti Timppa Juhannuksesta. Itse pääsin 36 vuotta sitten saatille upean tummaverikön kanssa. Siitä asti on yhdessä oltu. Nyt vietetään Juhannusta lastenlasten kanssa, 12, 9, 6, ja 3 v. Perinteenä näiden kanssa on ollut käydä juhannusyönä yöuinnilla, niin eilenkin, tai oikeastaan tänään. Uimarannalle on mentävä autolla, joten papan grillimakkaran kyytipoikana on alkoholiton olut. Juhannuskoivut piti tenavien kanssa taas hakea vaikka puita on piha täynnä. Hyvin tarkasti muistavat koivujen paikat edellisiltä juhannuksilta. Mahdollisimman tarkasti on koivut laitettava samaan kohtaan, yhteensä aina samat seitsämän kappaletta. Saunaan piti tehdä taas ”viuhtit” (vastat). Pusikossa niitä tehdessä huomasin, että onhan ne hyttyset pitäneet puheensa tänäkin kesänä. Saa nähdä montako vuotta lapset viihtyvät vanhojen kanssa. Vanhin taitaa muutaman vuoden päästä olla jo festari-ikäinen.
Nostokoukku 24.6.2023, 12:22Putinin yksityisarmeijan miesvahvuus on arveltu olevan sama kuin Wagnerin. Kansalliskaarti saa varmasti tarvittaessa käyttöönsä parasta kalustoa, ei toisen maailmansodan aikaisia Nagatteja kuten rivisotilaat rintamalla. Kaartiin valitut ovat varmaan käyneet läpi tarkan seulan, kuka tahansa ei ole joukkoihin päässyt. On muistettava, että koko heidän elämänsä on sidoksissa vallanpitäjien säilymiseen vallassa, heidän taloudelliset etuutensa ja ”panttivankeina” olevat perheet ja koko suku. Riskinottokykyä löytyy myös siltä puolelta. Wagner on myös informaatioumpiossa. Sen on vaikea saada mielipiteitään julki, vastapuolella on kaikki kanavat hallussa leimaamaan heidät roistomaisiksi pettureiksi. Venäjällä on lukuisia muitakin järjestöjä turvaamassa valtaapitävien asemaa. Perusteet ja sidokset valtaapitävien säilyttämiseen ja sille uskollisuuteen samat kuin kansalliskaartin kanssa. Ison syötin Wagner nielaisi.
Nostokoukku 24.6.2023, 11:24Sellaista kannattaa aina ostaa jonka valmistus on lopetettu.
Nostokoukku 23.6.2023, 15:28Muistakaa vielä se, että jos on Juhannus, olet yli viisikymppinen mies ja housun sepaluksesi on auki olet suurella todennäköisyydellä hukkunut.
Nostokoukku 22.6.2023, 20:02Kerrankin oikealla asialla!!!!!
Nostokoukku 22.6.2023, 18:07No sitten on lyötävä tuulimyllyjen siivissä jarruja päälle. Ja ryhdyttävä purkamaan saastuttavia tuulimyllyjä puhtaamman sähkön tieltä pois.
Nostokoukku 22.6.2023, 17:22Viime vuoden lopussa täyssähköautoja oli 1,6% autokannasta. Aika hitaasti autokanta sähköistyy. Kilpailu pitää huolen, että kaikkien käyttövoimien hinnat seuraavat toisiaan. Kymmenen vuoden kuluttua tosin vähän ajettujen polttomoottoriautojen hinnat saattavat nousta, alkaa niiden hamstraus varastoihin. Mutta eipäs sittenkään, unohdin kokonaan että saksalaiset ovat luvanneet tehdä oikeita vähemmän saastuttavia autoja kuin sähköautot senkin jälkeen.
Nostokoukku 22.6.2023, 17:08Tuuliteollisuus on Ukko-Ylijumalan asemassa. Muuta tuotantoa säännöstellään, kun tuulee. Tuntuisi oikeudenmukaiselta, että Olkiluoto saisi tuottaa täydellä teholla kun se viimein saatiin toimimaan. Samoin vesivoimaa ikivanhoilla varmasti jo ”viherpestyillä” laitteilla kannattaisi suosia päästöttömänä energiana. Mutta ei kun luontoa ylenmäärin rasittavaa tuulisähköä tuotetaan. Onkohan jossain korruption mentävä porsaanreikä. Kannattaisi jonkun riippumattoman tahon selvittää.
Nostokoukku 21.6.2023, 13:30Hyvää juhannusta, etenkin rauhallista. Juhannuskoivuja tulee laitettua pihaan kymmenkunta, lähinnä lastenlasten painostuksesta, kun aina on kuulemma niin mummolassa ollut. Vaikka pihassa on puita niin, että lähimpien oksat seiniä hipovat.
Toinen tietokilpailukysymys: Mikä virhe Eino Leinon runoon Nocturne on kirjailijalta lipsahtanut. Hieno keskikesän ylistys, mutta on taiteilija ottanut vähän taiteellista vapauttaakin.