Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 6,751 - 6,760 (kaikkiaan 8,014)
  • Nostokoukku

    No eihän tässä tietenkään olla raakkia tukkina myymässä. Eikä olla metrin palikoita sahalle viemässä.  Tehköön ostaja otoksistaan mitä tahansa, olkoon puut minkä kokoisia tahansa. Mutta jos tukkia ostetaan, eikö silloin pitäisi maksaa koko laaduntäyttävästä tukkiosuudesta markkinoista välittämättä. Metsuri motokuskin väite, että näin jo tapahtuu, ei vain pidä aina paikkaansa. Tietty toleranssi täytyy olla puolin ja toisin, mutta aika ikäviäkin sattumuksia on vastaan tullut. Muuten jää aina näitä epäilyitä ja riidanaiheita. Eikä aina aivan suotta. Mielestäni aikaisemmin esittämäni mansikkakauppa vertaus on yhtä osuva puukauppaan kuin mm:n perunavertauskin.

    Nostokoukku

    No mitä se silppu ja sälä on? Miksei myyjä voi saada tukin hintaa myös siitä kuitukasassa elämäänsä jatkavasta metrin osuudesta, jos kerran syynä on, että ostajan markkinatilanteesta johtuen sitä ei voi ottaa talteen tekemällä edeltävästä rungon osasta pitempiä tai lyhyempiä tukkeja. Tänä kesänä virmat hakkaavat tukkileimikoitakin suoraan selluksi, kuidut ja tukit ajetaan samaan kasaan. Jos ostaja hakkaa leimikon vasta kolmen vuoden päästä kaupanteosta, onko myyjä vastuussa siitä, että ostajan markkinat ovat tuona aikana muuttuneet.

    Nostokoukku

    Jaha, meneekö se niin, että ostaja katkoo mieleistään tukkia tukkiosuudesta ja jos jäljelle jää tukkikelpoista tavaraa metri, niin moto pudottaa tuon metrin lumpin kankaalle ja jatkaa sitten vasta kuidun tekemistä. Tätäkö mehtäukko tarkoitti säällä ja silpulla?

    Nostokoukku

    Mitkä ihmeen silput ja sälöt?

    Nostokoukku

    Mutta onneksi Petterin rata Turusta Helsinkiin rakennetaan. Investoinnin kannattamattomuudesta, metsäkadosta, luontokadosta ja maankäyttösektorin hiilinielujen pienenemisestä huolimatta.

    Nostokoukku

    Puukaupassa on kysymys aika yksinkertaisista asioista. Myyjä myy tukkia ja jotain muuta, ostaja ostaa niitä. Onko ylivoimainen tehtävä kehittää hakkuukoneeseen ohjelmisto, joka mittaa rungosta tukkiosuuden ja sen jälkeen tulevan osuuden erikseen. Jos rungossa on laatuvaatimuksen täyttävää tukkia vaikkapa 16,5 metriä, myyjä saisi tukin hinnan tuolta osuudelta. Sen jälkeen ostaja saisi katkoa rungon kuten haluaa, vaikka metrin pulikoiksi. Väitän, että jos tälläistä ohjelmaa ei pystytä kehittämään tässä digitaalisaation ja innovaatioiden luvatussa maassa, niin asiaan on joku koira haudattuna. Eihän se aivan oikein ole, jos kahdenkeskisessä näinkin yksinkertaisessa kaupassa vastaantulijana on aina puun omistaja. Ostaja voi aina vedota markkinatilanteeseen, olosuhteisiin, leimikon laatuun, kokemattoman työntekijään ym. Puun omistaja voi vedota oikeuksiinsa vain käräjäoikeuden kautta. Jos ostan torilta laatikon mansikoita tietyllä kilohinnalla, en voi ryhtyä nakkelemaan laatikosta pienimpiä marjoja tiskille ja sen jälkeen pyytää punnitsemaan laatikon uudelleen. Puukaupassa näin voi tehdä. Ostaja voi nakella arvokkainta osaa halvempaan jos tietyt mitat eivät hänelle käy. En osaa arvioida miten paljon keskimäärin näin käy, mutta ilmeisesti puukaupan laajuus huomioiden melkoisia määriä, ainakin euroissa.

    Nostokoukku

    Arvonlisän kasvattamisessa sitä urakkaa repesi. Siitä aiheesta on puhuttu vuosikymmeniä eikä sen valmiimpaa ole vielä tullut. IKEA tekee jo huonekalut, puisen autonakun tuotantokin menee Ruotsiin, hamekankaisiin ei mene kovin monta leimikkoa. Taitaa jäljelle jäädä vain arvonlisän nostaminen polttamalla puuta. Eiköhän tehdä vain sellua ja väärin katkotuista tukeista aina välillä lankkuja ja vajaakanttista nelosen lautaa.

    Nostokoukku

    Mistä Hämis närkästyi? Siitäkö kun joku vastasi asialliseen kysymykseen asiallisesti toisin kuin mitä hänen mielipiteensä on? Ihmettelen mistä Hämis saa voimavaransa kännistä ja kytätä, jos joku on eri mieltä kuin hän. Minulla saattaa olla siperialaiset jalat. Yli 40 vuotta kuljin päivittäin työkseni metsissä, vapaa ajat vielä kauemmin. Ulkovarastossa on varmaan kymmenet erilaiset varsikengät homehtumassa, on kalliita ja halpoja. Aina oli kuitenkin kokeilujen jälkeen palattava Nokian Kontioihin. Tämä on oma mielipiteeni, siperialaisilla jaloilla kokeiltuna. En tyrkytä sitä kenellekkään, vastasin kun kysyttiin.

    Nostokoukku

    Päivän retkellä kivikkoisilla vaelluspoluilla jäykkäpohjainen varsikenkä nippanappa menettelee sellaiselle toimistoihmiselle joka ei ole tottunut maastossa kulkemaan. Mutta jos päivittäin joudut ympäri vuoden metsiä telsimaan kaikenlaisissa maastoissa, olen Kemeran kanssa samaa mieltä. Jos nilkka olisi tarkoitettu paketoitavaksi jäykällä varsikengällä tiukaksi paketiksi, niin siinä tuskin olisi niveliä ollenkaan.

    Nostokoukku

    PS poloinen joutui luopumaan kaikista vaalilupauksistaan. Rkp:stä tuli todellinen pääministeripuolue, 4% kannatuksella. Ohjelma täynnä normaalia liirunlaarumia, sanoja jotka jättävät takaportin kaiken kääntämiseen toisin päin. Arvioidaan, pyritään, edistetään, kehitetään, pyritään luomaan ym. Ei mitään uutta auringon alla.

Esillä 10 vastausta, 6,751 - 6,760 (kaikkiaan 8,014)