Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 6,781 - 6,790 (kaikkiaan 8,016)
  • Nostokoukku

    Emäntä pisti aamulla nurmikonleikkaukseen, ensimmäisen kerran tänä kesänä. Meni taas lämpäre kukkivaa perhosten, mehiläisten  ja monen muun hyönteisen kukkaketoa ”vihreäksi asfaltiksi”. Ennen vanhaan isäukko niitti pihan viitakkeella juhannukseksi, toisen kerran kuukauden kuluttua. Piha oli valkoisenaan valkoapilaa, pihatatarta ja pihasauniota. Ja kimalaisia niin, että aina oli joku varvas turvoksissa niiden tökättyä vapaaseen, kun paljain jaloin nurmikolta kuljettiin. Kyllä markkinamiehet on ovelia, ovat keksineet ruohonleikkurit, trimmerit, sammallsyöpöt ym. turhakkeet nurmikoiden ”hoitoon” . On samettinurmea, pallokenttänurmea ja ties mitä siemenvalikoimaa. Ja kaikki taitaa olla loppujen lopuksi samaa limaista rairuohoa. Ei kai yksitoikkoisempaa, eliöille köyhempää ja rumempaa pihaa voi olla kuin on viimeisen päälle liipattu nurmikko. Monimuotoisuus syntyy myös pienistä asioista, vaikkapa pihojen hoidosta. Kuinkahan monta tuhatta hehtaaria höylätään kesässä pihoja hyvin köyhäksi ”vihreäksi asfaltiksi”.

     

    Nostokoukku

    Onko 40 miljoonaa kaikki sotilaita?

    Nostokoukku

    Kerrankin olen MJO:n kanssa samaa mieltä. Lapsissa on tulevaisuus, sieltä ei pidä leikata. Eläke on tavallaan työttömyyskorvausta myös. Sitäkin voisi porrastaa, ei vain lapsistaan huolehtivien ansiosidonnaista. Mitä vanha käpä rahalla tekee, ei pysty sitä edes käyttämään tai ei yleensä raaski käyttää rahojaan edes kunnolliseen ruokaan.

    Nostokoukku

    Aseita ja ammuksia Eurooppa voi toki Ukrainalle toimittaa. Tosin talvella oli uutinen, että Ukraina käyttää vuorokaudessa ammuksia sen verran mitä eurooppalaiset pystyvät kuukaudessa valmistamaan. Pula saattaa tulla sotilaista, jos sota vielä pitkälle venyy. Onko Eurooppa valmis antamaan apuna myös sotilaita Ukrainalle ja minkälaisia määriä?

    Ameriikassa on niin kehveli tilanne, että vankeustuomio ei ole este presidenttiehdokkuudelle ja virkaa voi hoitaa myös vankilasta käsin. Näin kertoi Washingtonin kirjeenvaihtaja uutisissa. Ei Trumpista niin vain eroon päästä.

    Nostokoukku

    Toivakassa ei varmaan käytetä porkkanaa vaan piiskaa tulosten saavuttamiseksi.

    Nostokoukku

    Miltähän uuden puheenjohtajan irtiotto vaikuttaa pääideologi Soinivaaran mielestä? Hän kun on halunnut keskittää kaikki ihmiset kaupunkeihin. Kannabiksen markkinointi koko maan aluelle syö kyllä kannattavuutta.

    Nostokoukku

    Eiköhän se omista joka kulut maksaa ja johtokunnan nimittää, Kolmen ämmän ministeriö. Vähän kuin Metsähallituskin on valtion omaisuutta, vaikka toimii varsin itsenäisenä organisaationa.

    Nostokoukku

    Ei vaaleissa voi tulla liian suuri kannatus. Tulos on mikä on, jos vaalit ovat rehelliset. Vain diktatuurivaltioissa voi tulla liian suuri kannatus epärehellisyyden takia. Kuten ennen Neuvostoliitossa äänestysprosenttikin oli paljon yli sata.

    Nostokoukku

    Miksi Luke tuli kasvutietoineen esiin viime vuoden lopulla, jos tiedot olivat vielä puutteelliset? Aiheutti paljon keskustelua, uhoamista ja jopa jotkut olivat valmiit tekemään metsäasioissa poliittisia päätöksiä. Vai onko Lukekin oivaltanut jo ”tilaajavastuunsa”? Tilaaja saa sellaista tietoa kuin haluaa.

    Nostokoukku

    Mistä tämä soutaminen ja huopaaminen metsäasioissa johtuu? Metsäkeskus perui huomiota saaneet harvennustulokset, nyt Luke ilmoittaa metsien kasvaneen toisin kuin viime vuonna julisti. Ovatko Suomen metsät alkaneet kasvamaan myös talvella?

Esillä 10 vastausta, 6,781 - 6,790 (kaikkiaan 8,016)