Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Yhtiöiden ja yhteisöjen metsissä kvartaali on 3-6 kuukautta. Kaikki on hyvin ja kaikki tyytyväisiä jos tulostavoite näissä jaksoissa saavutetaan. Muusta viis. Yksityisellä kvartaali voi olla jopa yli sukupolvien mittainen.
Nostokoukku 3.1.2023, 15:22Visa. Menee siihen patteriautoihin siirtymisessä vielä kauemmin kuin 200 vuotta. Jo pattereissa tarvittavan litiumin kaivamiseen nykyisellä kapasiteetilla ja esiintymillä kuluu laskelmien mukaan 230 vuotta. Reilussa kymmenessä vuodessa pitäisi kaikki polttomoottorit olla korvattu. Se on poliittinen päätös vailla mitään todellisuuden tajua. Eikä se pattereissa tarvittava latausenergiakaan tyhjästä synny.
Nostokoukku 3.1.2023, 14:18Vaikea uskoa mihinkään systemaattiseen virheeseen. Ppa:n mittaaminen relaskoopilla ja runkoluvun mittakepillä on yksinkertaisimpia metsässä tehtäviä töitä. Onnistuu varmaan kesätyöntekijöiltäkin. Suorittava kaipasi mukaan koneista ymmärtävää tahoa. Mitattavanahan oli kuitenkin korjuujäljen lopputulos, ei siihen johtaneet syyt. Sen selvittäminen on toisen tutkimuksen asia. Vai pitäisikö metsälakiin ja hoidon ohjeisiin kehittää eri konetyypeille omat vaikeusastekertoimet kuten uimahyppyihin?
Nostokoukku 3.1.2023, 12:26Toropainen. Suomella on metsiä, muutama miljoona hehtaaria.
Nostokoukku 2.1.2023, 13:49TSL 227 hyvä lumikenkä. Jonkin verran olen niiden kanssa raivannut. Ja suunnittelutyössä käyttänyt useita talvia.
Nostokoukku 2.1.2023, 13:08Tolopainen on oikeassa. Kuten aikaisemmin totesin, ihmiskunta nussii itsensä hengiltä. Tai on sen jo käytännössä tehnyt. Vielä olisi pieni mahdollisuus, jos luonto kehittäisi jonkin puolustusmekanismin, vaikkapa riittävän tehokkaan viruksen. Epäilemättä näin käykin, ehkä korona oli alustava kokeilu luonnon taholta, vaikka jäikin pahasti suutariksi.
Nostokoukku 1.1.2023, 22:00Mistä Kurki keksi tämän fantasiaotsikon?
Nostokoukku 31.12.2022, 14:46Suuret kotimaiset valtion omistamat yritykset on sittemmin myyty, usein sen jälkeen uusi omistaja lopettanut. Kenkä ja tekstiiliteollisuus pakeni lapsityövoiman maihin.
Nostokoukku 31.12.2022, 14:29Jos on kaikkien osapuolten yleisesti hyväksymät Hyvän Metsänhoidon ohjeet, harvennuskäyrineen ja mallineen, niin eihän silloin kauppakirjaan oikeastaan tarvitsisi laittaa mitään erikoistoiveita. Vai onko niin, että metsäpuolella kaikki mikä ei ole kiellettyä on sallittua. Toisen omaisuuden pilaamisenkin.
Nostokoukku 31.12.2022, 14:01Oliko kaikki Metsäkeskuksen kontrolloimat kohteet hoitamattomia risukoita ennen hakkuuta ? Miksi Mh:n huippuhyvät eh kohteet menevät hakkuussa lakirajan harveikoiksi, ppa 11-14 hakkuun jälkeen? Miksi Metsäkeskuksen välittämä sosiaaliturva ei metsänomistajille kelpaa? Perusteluja ja parannuksia luetellaan, mutta aina lopputulema tiivistyy korjuun kannattavuuteen. En ole ranteeltani auki vetämässä, mutta varaan mahdollisuuden ihmetellä asioita. Jos omistaisin hyvän eh kohteen ja se hakattaisiin vajaatuottoiseksi kannattavuus perusteena, silloin saattaisi kyllä jonkun toisen ”ranteet aueta”.