Käyttäjän Orfeus kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä se Terijoen hallitus sentään oli vielä huonompi!
Kun vaikka 308:n kaliiperin Sakon AII:een kiinnittää esim. 3-12×56-kiikarin, joka painaa jalkoineen yhteensä n. 700 g, kyseinen, Suomen yleisin hirvipanos ei ilman vaimentimiakaan potkaise juuri mitään, vaikka itse ase onkin kevyt. Paikallaan olevaan maaliin ampuminen kokeissa on hyvin perusteltua, sillä esim. kauriiden ja peurojen ammunta usein on juuri kyttäämistä ja paikalleen ampumista. Ja helppoa kyttäämistä ainakin osumisen suhteen.
Ilmakiväärillä saa hyvin harjoiteltua – niin sisällä kuin vaikka mökillä aina tilaisuuden tullen – esim. oikean laukaisun, mikä on oleellista tuliaseellakin. Jousimäntäperiaatteella toimivia ilmakkoja saa melko edullisestikin ja esim. Diana 54:ssa rekyylikin on liikkuvan koneiston avulla eliminoitu, samoin halvemmassa espanjalaisessa ilmakossa jonka merkkiä en nyt juuri muista.
Kymmenen metrin matkalla hirven osumakuvio em. logiikalla olisi 7 cm halkaisijaltaan ja viidestä metristä – olohuoneesta makuuhuoneen kirjahyllyyn – 3,5 cm. Tuohon osuminen ei toki ole vaikeaa ja jos henkilö on PV:n I -luokan ampumamerkin haltija, helppo juttu. Lieneekö nykyäänkin sen merkin saannin edellytys 85 pistettä kymmenellä laukauksella avotähtäimillä 150 metristä syöksyjäkuvioon, jossa 8:n halkaisija on jotain 15-20 cm? Itse ammuin sen joskus Ukko-Pekalla kääntyviin tauluihin Hämeenlinnan Hätilässä.
Metsästys riittää pitkän aseen hankitaperusteeksi helposti, ja metsästyksen ilmoittamiseen riittää lupavirkailijalle oma ilmoitus. Jossain viranomaisissa saatetaan kysyä todistusta harrastuksesta, mutta metsästäähän saa seuroihin kuulumattakin siellä, missä on metsästysoikeus ja jos metsästyskortti on hallussa.
Keskustelulle sopivasta hirvikaliiperista ei löydy päätöstä, koska kyse – lain puitteissa – on makuasioista. Tilaston mukaan suomalaiset ampuvat sorkkaeläimensä 308 Winchesterillä ja ruotsalaiset usein myös 6,5 x 55:llä, eli siellä samat sarvipäät kaatuvat tehottomammalla panoksella.
308:aan saa halpoja panoksia. Valikoimaa löytyy jokaisesta kaupasta eikä loppua näy, koska puolustusvoimamme ottaa patruunan myös pidemmän matkan uuteen tarkkuuskivääriinsä. Sillä paukulla putoavat myös metsäkanalinnut hollinkin päästä, koska lentorata on suunnilleen yhtä suora kuin 222:ssa 200 metrin yläpuolelle. 308:n rekyyli on hyvin kohtuullinen ja lähes huomaamaton, jos päällä on 2-25×56 kiikari jalkoineen ja joustava perälevy. Lentorata 308:ssa on maksimissaan yli 5 km, mikä tekee aseesta asutuilla seuduilla esim. latvoihin ampumisessa vaarallisemman kuin esim. 5,7×43:n, jonka kantama on reilut kolme kilometriä. Toki 222 Remington on linnun ja muun pienriistan ammunnassa kätevämpi ja tehoa riittää silti kauriiseen saakka – ja ammutaanhan samalla reiällä myös ihmisiä.
USA:ssa 6,5 x 48 eli 6,5 Greedmoor on suosituimpia patruunoita heti 223:n jälkeen ja eräs pienimmistä hirvilaillisista patruunoista. Paukkuvalikoima on 308:aa suppeampi tässä maassa. Jos ostaa ensimmäiseksi aseekseen 308:n, se voi olla myös viimeinen hirviase, jolla kaikki riista hyvin kaatuu. Kotimaiset aseet ovat maailman kärkiluokkaa – kysykääpä vaikka USA:ssa asiaa kaupoissa – ja huolto toimii. Jo sotapääministeri Churchill sanoi aikoinaan, että metsästysase kannattaa ostaa hiukan kalliimpi kuin mihin on varaa. Tällöin se palvelee uskollisesti vuodesta toiseen konstailematta ja sen kanssa tulee ajan mittaan sinuiksi.
On lohdullista todeta, etten olekaan ainoa, joka ei saa vallankaan moottorisahan ketjua teräväksi. Tein omanlaatuiseni amatööriratkaisun: viila poikki ja pätkä akkuporakoneeseen. Päälle täydet kierrokset ja kun kerran työntää, jopa ketju, saatika raivaussahan terä haukkaa puuta kuin juustoa! Saman tekee viilan paksuinen, poriin myytävä pyöreä hiomakivi, mutta nämä puikot kuluvat melko nopeasti.
MJO: Ruotsi pitää kiinni horjumattomasta sananvapaudestaan. Ja vapaudesta repiä ja polttaa uskontokuntien pyhänä pitämiä kirjoja. (Ettei vain repijöillä ja polttajilla ole itänaapurissa yllyttäjiä!)
Tulevista potentiaalisista presidenttiehdokkaista Pekka Haavisto on moninkertainen ministeri ja oli myötätuulessa myös Nato-prosessissa. Voi mennä toisellekin äänestyskierrokselle. Ikää jo on 65 vuotta. Olli Rehnillä on vahvaa kannatusta ja hänkin on monipuolisesti koulittu mies, myös entinen EU-komissaari. Samoin voi olla toisellakin äänestyskierroksella. Jomman kumman valinta ei kuitenkaan ole varmaa – syksy saattaa nostaa uusia ääniharavia: ailahteleva on kansan mieli.
Kokoomuksesta ei vahvaa ehdokasta oikein löydy: lakeerikenkäinen entistä tivolin tikkataulua A. Stubia ei voitane ottaa vieläkään vakavasti-edellinen ministeripesti päättyi lyhyeen ja desimaalipilkkujen hallinnassakin oli puutteita. Häkkänen on kokematon, Aaltoilalta puuttuu puoluekoneiston tuki, vaikka hänellä onkin näkemystä ulkopolitiikasta. Vasemmiston varteenotettavat ehdokkaat ovat tässä vaiheessa suuria kysymysmerkkejä
Omistan kaksi raivausveistä – Raiva-veitsen ja Härmän taonnan raivausveitsen. Ensin mainitun sininen varsi on lyhyempi, hiukan jämäkämpi ja jäykkä terä on hitsattu varteen – jälkimmäisen punainen varsi on pidempi, hentoisempi ja peltisempi terä kiinnitetään siipiruuvilla. Raiva-veitsi on minulle näistä kahdesta toimivampi. Jälkimmäisen varsi tuntuu jossain tilanteessa hiukan pitkältä, mutta terän saa toisaalta taitettua paremmin kuljetuskuntoon auton takakonttiin.
Olen myös sitä mieltä, että veitset sopivat parhaiten pienehköihin taimikon perkauksiin. Se kulkee kevyesti mukana aina, kun käy taimia vilkaisemassa. Veitsellä koukkaa kätevästi heinät ja varvut taimen ympäriltä ja tuuman vahvuinen lehtivesakin katkeaa, kunhan taittaa runkoa samalla leikatessa ja terä on oikeassa kulmassa. Juuri heinikön ja vatukon perkaamisessa ja yksitäisten taimia haittaavien vesojen poistossa veitset ovat omimmillaan.
Saappaita veitsi syö: minullakin pienessä ajassa jo kolmissa kumisaappaissa on veitsipuolen nilkassa palkeenkieli. Leikkaaminen kysyy siis malttia ja varovaisuutta: videoilla nähdyssä kanadalaisessa harppovassa pikalapioistutustyylissä nilkat ovat vaarassa.
Käyttökelpoisia vehkeitä siis em. reunaehdoin – huonompiakin välineitä taimikon varhaishoitoon tarjoillaan.
RKP:n johtavia ajatuksia on olla hallituksessa vaikuttamassa ruotsinkielisten etuisuuksiin ja vaikutus näkyykin hyvin mm. jo hallitusohjelmassa. Puolueessa hieman diskuteerataan, mutta siitä on vielä matkaa hallituksesta lähtöön em. syistä: hallituksessa pienikin voi parhaiten vaikuttaa. Yksittäisten RKP-läisten ulostulot heijastavat lähinnä sitä, että jotain asianomaisenkin pitää asiasta sanoa, että huomataan. RKP tottui edellisessä hallituksessa keskustaliberaaliin ajattelutapaan ja nyt Kokoomuksen ja PS:n politiikka aluksi hiukan kivistää. RKP:ssä vaihtoehdot kuitenkin tiedetään: oppositiossa kielivähemmistön edut jäävät istuntosalissa huuteluun. Veikkaan, että RKP ei porvarihallitusta jätä, mutta PS on kysymysmerkki – jos epäluottamuslause tulee syksyllä tai Purra päättää muuten vetää PS:t hallituksesta oppositioon edelleen kannatusta kasvamaan, tilanne on muiden kannatuksen kannalta ongelmallinen. Voisi olettaa, että siksikin Orpo pitää kiinni PS:sta kynsin hampain, nenästä kiinni pitäen. Nyt kuurupiiloa toimittajien kanssa leikkivä Purra edustaa machiavelliläistä kovapäistä valtapyrkyryyttä. Vähemmistöhallitus olisi Suomen politiikassa historiallista paluuta ajassa taaksepäin – kepuhan pettää aina, kuten jotkut joskus väittävät, mutta Kokoomus joka päivä, sanoi Timo Soini kokemuksesta aamu-tv:ssä. Muissa pohjoismaissa, joissa ulkopolitiikka tarjoillaan yhdeltä lautaselta, vähemmistöhallituskin toimii, mutta todennäköisesti ei sisäpolitiikassa meillä halla-ahoineen ja purrineen.
Ehkä ruotsalaisille on liian kova paikka perua Nato-hakemustaan, mutta heillä ei ole kiire Natoon: onhan Suomi suojana Venäjää vastaan. Tämän ruotsalaiset tietävät ja se on ollut heidän aiemmassa puolustusdoktriineissaankin. Ruotsin politiikka on viimeiset reilut 200 vuotta ollut tukea sodissa suomalaisia – koska omat voimat eivät enää ole riittäneet – ruotsalaisten puolustamisessa siihen ylärajaan, ettei oma puolueettomuus vaarannu. Näinhän oli erityisesti Talvisodassa – sama tilanne hiukan kuin nyt Ukrainan tukemisessa. Ennen tätä päti sanonta, että ruotsalaiset taistelevat viimeiseen suomalaiseen ja lopettavat sen jälkeen!
Voisi veikata, että 200 vuotta ruotsalaista puolueettomuutta on vaikuttanut sen, ettei sikäläistä sanan ja ilmaisun vapaudesta niin vain pikku katukärhämöinneistä luovuta. Natolle tämä jäsenyyden läpimenon pitkittyminen on tietenkin tappio. On tappio, että muutama maa Liittoa pömpöttelee. Toisaalta Ruotsi kasvattaa arvoaa Pohjolan vapauden linnakkeena kun pitää kiinni periaatteistaan, joista Suomi opportunistisista syistä hiukan jousti omaksi edukseen.
Suomalaisena voi toki tuntea pientä taskuhymyä siitä, että Sanna Marin nahkatakkeineen poikkesi lahden takana pikku visiitillä hurmaamassa ruotsalaiset Nato-hakemiseen. Siinä naapurin Magdaleena virttyneine villatakkeineenkin alkoi näyttää omiensa mielestä tallivarpuselta!