Käyttäjän Orfeus kirjoittamat vastaukset

GLA on varmasti hirvikuvion halkaisijan suhteen oikeassa – luotin vain aiempaan kirjoittajan tietoon palstalla. Tämä tarkoittaa ymmärtääkseni, että ilkkarilla pitäisi osua mökillä kymmenestä metristä 3,6 cm:n halkaisijan alueeseen ja olohuoneen nurkasta toiseen viidestä metristä 1,5 cm:n alueeseen. Tämä ei tuelta noilla matkoilla ole vaikeaa – joskus kokeessa radalla kävi niin, että luoti meni 75 metristä samasta reiästä toisen kerran, mikä aiheutti pientä tutkimista valvojien keskuudessa.

Vertailun vuoksi teeren tappava alue on ehkä n. 8 cm, johon paraatimatka voisi olla tuo 150 metriä. Se tarkoittaa harjoittelussa 0,53 cm:n aluetta 10 metrissä ja o,27 cm:n aluetta viidestä metristä.  150 metristä ja pidempääkin lintuja syksyisin pudotellaan.

Jos hakee esim. 308 kaliiperiseen tai esim. 6,5 Greedmoorin luodikkoon hankintalupaa, viranomainen kyllä joutuu hyväksymään myös teeren ja metson metsästyksen lupaperusteeksi. Hakuperusteissa ja säilytyksessä voi myös viitata asianomaisiin lainkohtiin, johon viranomaisen on tyytyminen. Näin käytäntö on myös täällä eräässä Suomen hankalimmassa lupalaitoksessa, jossa poliisimestarin mukaan ”noudatetaan lakia, kun sitä muualla rikotaan”. Kaliiperit sopivat yleisesti sekä metsäkanalinnustukseen, että sorkkaeläimiin. En ole huomannut, että lupaviranomainen tarkistaa itse ilmoitettua maanomistusta.

GLA on oikeassa siinä, että ellei oma manttaali riitä, metsästysyhdistykseen liitytään peuran ja hirven metsästyksessä – kauriita ja pienriistaa voi metsästää muutenkin. Nuo mainitut kaatolaukauksen jälkitoimet ovat kyllä sitä luokkaa, että jo kauriinkin perkaamisessa lämpimällä säällä kaadon jälkeen iltamyöhään hirvikärpästen kanssa ovat eräänlaista punnertamista asvalttipään metsästäjälle.

Kun vaikka 308:n kaliiperin Sakon AII:een kiinnittää esim.  3-12×56-kiikarin, joka painaa jalkoineen yhteensä n. 700 g, kyseinen, Suomen yleisin hirvipanos ei ilman vaimentimiakaan potkaise juuri mitään, vaikka itse ase onkin kevyt. Paikallaan olevaan maaliin ampuminen kokeissa on hyvin perusteltua, sillä esim. kauriiden ja peurojen ammunta usein on juuri kyttäämistä ja paikalleen ampumista. Ja helppoa kyttäämistä ainakin osumisen suhteen.

Ilmakiväärillä saa hyvin harjoiteltua – niin sisällä kuin vaikka mökillä aina tilaisuuden tullen – esim. oikean laukaisun, mikä on oleellista tuliaseellakin. Jousimäntäperiaatteella toimivia ilmakkoja saa melko edullisestikin ja esim. Diana 54:ssa rekyylikin on liikkuvan koneiston avulla eliminoitu, samoin halvemmassa espanjalaisessa ilmakossa jonka merkkiä en nyt juuri muista.

Kymmenen metrin matkalla hirven osumakuvio em. logiikalla olisi 7 cm halkaisijaltaan ja viidestä metristä – olohuoneesta makuuhuoneen  kirjahyllyyn – 3,5 cm. Tuohon osuminen ei toki ole vaikeaa ja jos henkilö on PV:n I -luokan ampumamerkin haltija, helppo juttu. Lieneekö nykyäänkin sen merkin saannin edellytys 85 pistettä kymmenellä laukauksella avotähtäimillä 150 metristä syöksyjäkuvioon, jossa 8:n halkaisija on jotain 15-20 cm? Itse ammuin sen joskus Ukko-Pekalla kääntyviin tauluihin Hämeenlinnan Hätilässä.

Metsästys riittää pitkän aseen hankitaperusteeksi helposti, ja metsästyksen ilmoittamiseen riittää lupavirkailijalle oma ilmoitus. Jossain viranomaisissa saatetaan kysyä todistusta harrastuksesta, mutta metsästäähän saa seuroihin kuulumattakin siellä, missä on metsästysoikeus ja jos metsästyskortti on hallussa.

Keskustelulle sopivasta hirvikaliiperista ei löydy päätöstä, koska kyse – lain puitteissa – on makuasioista. Tilaston mukaan suomalaiset ampuvat sorkkaeläimensä 308 Winchesterillä ja ruotsalaiset usein myös 6,5 x 55:llä, eli siellä samat sarvipäät kaatuvat tehottomammalla panoksella.

308:aan saa halpoja panoksia. Valikoimaa löytyy jokaisesta kaupasta eikä loppua näy, koska puolustusvoimamme ottaa patruunan myös pidemmän matkan uuteen tarkkuuskivääriinsä.  Sillä paukulla putoavat myös metsäkanalinnut hollinkin päästä, koska lentorata on suunnilleen yhtä suora kuin 222:ssa 200 metrin yläpuolelle.  308:n rekyyli on hyvin kohtuullinen ja lähes huomaamaton, jos päällä on 2-25×56 kiikari jalkoineen ja joustava perälevy. Lentorata 308:ssa on maksimissaan yli 5 km, mikä tekee aseesta asutuilla seuduilla esim. latvoihin ampumisessa vaarallisemman kuin esim. 5,7×43:n, jonka kantama on reilut kolme kilometriä. Toki 222 Remington on linnun ja muun pienriistan ammunnassa kätevämpi ja tehoa riittää silti kauriiseen saakka – ja ammutaanhan samalla reiällä myös ihmisiä.

USA:ssa 6,5 x 48 eli 6,5 Greedmoor on suosituimpia patruunoita heti 223:n jälkeen ja eräs pienimmistä hirvilaillisista patruunoista. Paukkuvalikoima on 308:aa suppeampi tässä maassa. Jos ostaa ensimmäiseksi aseekseen 308:n, se voi olla myös viimeinen hirviase, jolla kaikki riista hyvin kaatuu. Kotimaiset aseet ovat maailman kärkiluokkaa – kysykääpä vaikka USA:ssa asiaa kaupoissa – ja huolto toimii. Jo sotapääministeri Churchill sanoi aikoinaan, että metsästysase kannattaa ostaa hiukan kalliimpi kuin mihin on varaa. Tällöin se palvelee uskollisesti vuodesta toiseen konstailematta ja sen kanssa tulee ajan mittaan sinuiksi.

MJO: Ruotsi pitää kiinni horjumattomasta sananvapaudestaan. Ja vapaudesta repiä ja polttaa uskontokuntien pyhänä pitämiä kirjoja. (Ettei vain repijöillä ja polttajilla ole itänaapurissa yllyttäjiä!)

Omistan kaksi raivausveistä – Raiva-veitsen ja Härmän taonnan raivausveitsen. Ensin mainitun sininen varsi on lyhyempi, hiukan jämäkämpi ja jäykkä terä on hitsattu varteen – jälkimmäisen punainen varsi on pidempi, hentoisempi ja peltisempi terä kiinnitetään siipiruuvilla.  Raiva-veitsi on minulle näistä kahdesta toimivampi. Jälkimmäisen varsi tuntuu jossain tilanteessa hiukan pitkältä, mutta terän saa toisaalta taitettua paremmin kuljetuskuntoon auton takakonttiin.

Olen myös sitä mieltä, että veitset sopivat parhaiten pienehköihin taimikon perkauksiin. Se kulkee kevyesti mukana aina, kun käy taimia vilkaisemassa. Veitsellä koukkaa kätevästi heinät ja varvut taimen ympäriltä ja tuuman vahvuinen lehtivesakin katkeaa, kunhan taittaa runkoa samalla leikatessa ja terä on oikeassa kulmassa. Juuri heinikön ja vatukon perkaamisessa ja yksitäisten taimia haittaavien vesojen poistossa veitset ovat omimmillaan.

Saappaita veitsi syö: minullakin pienessä ajassa jo kolmissa kumisaappaissa on veitsipuolen nilkassa palkeenkieli. Leikkaaminen kysyy siis malttia ja varovaisuutta: videoilla nähdyssä kanadalaisessa harppovassa pikalapioistutustyylissä nilkat ovat vaarassa.

Käyttökelpoisia vehkeitä siis em. reunaehdoin – huonompiakin välineitä taimikon varhaishoitoon tarjoillaan.