Käyttäjän Panu kirjoittamat vastaukset
-
Jos ”Kerran viikossa” pitää paikkansa niin tunnin ajomatkalla palstalle tämän projektin suunnittelu päättyy tähän.
Tricon levittäminen kerran vuodessa alkaa kuulostaa helpolta.
Uudistuskulut vähennetään joka tapauksessa, joten siinä ei ole muutosta. Nyt vaan pitäisi veroilmoitukseen laittaa metsänkäyttöilmoituksen numero, johon uudistus liittyy. Todennäköisesti hakkuun ajankohtakin jo löytyy jostain systeemeistä ja jos ei niin siinä on vielä vähän kehitettävää. Muuten sitten laitettaisiin hakkuun päivämäärä. Nykyäänhän verottaja laittaa 2% veronkorotuksen vääristä tiedoista.
Säilytyshän tapahtuu tässä tapauksessa ulkona lumessa ja pakkasessa. Pitäisi nyt saada jotain käsitystä kuinka kauan akku kestää talvella. Alkaa nimittäin kuulostaa, että tässä on kovempi homma kuin Tricon levityksessä. Aidan tuntumasta kun pitäisi poistaa heinät ja vesakko myös.
Sitten on vielä lumi. Akku ja varmaan itse paimenkin pitäisi olla jonkinlaisen katoksen alla etteivät hautautuisi lumeen.
Ukot ja akat on kesälomalla tähän aikaan. Tosin isoilla yleensä aina joku päivystää. Mutta samaa se oli minulla jo huhti-toukokuussa. Kolmesta suuresta vain yksi tarjosi eikä sopimusasiakkaan ”menekkitakuu” taannut tarjousta.
Voisi nyt mieluummin tulla veroporkkana kuin keppiä. Esim. vähän palautusta päätehakkuutuloista maksetuista veroista jos taimikko syntyy nopeasti. Tämän voisi porrastaa niin, että jos alue on uudistettu vuoden sisään niin tulee 5%-yksikköä takaisin ja siitä liukuvasti 1%:iin 5:ssä vuodessa.
Muitakin porkkanavaihtoehtoja on, esim. tuplavähennys uudistuskuluista vuoden sisällä hakkuusta.
Ohjeissa ja tuotetiedoissa kovasti muistutetaan, että akku pitää säilyttää lämpimässä talven yli. Nämähän on tehty kesälaitumella olevia eläimiä paimentamaan.
Onko kellään (Jees-h-valta?) kokemusta sähköaidasta ja akun toiminnasta talvella?
Kiitos, aloitan nyt lukemalla oppaan ja katsotaan jos talveen mennessä saisi sähköaidan pystyyn:
https://www.olli.fi/wp-content/uploads/Yhdistetty_Olli_aitausopas_2025_FI_web.pdf
Viimeksi kun ajoin tunnin palstalle ruiskuttamaan visakoivut laimennetulla Tricolla niin kuviolle reppuruiskun kanssa päästyäni totesin, että akkuruisku ei toimi. Nyt olen odotellut sitä takuukorjauksesta muutaman kuukauden. Muut vaihtoehdot ovat alkaneet kiinnostamaan.
Tässä ketjussa edellinen viesti on 10v vanha. Päivitetään vähän.
@Visakallon innoittamana harkitsen sähköaitaa 2024 keväällä istutetun 0,7ha männyntaimikon ympärille. Minulla ei ole mitään kokemusta sähköaidan pystyttämisestä.
Löytyisikö hyviä ohjeita mistä ostaa, mitä ja miten pystyttää?
Speksit:
1. Hirvet pysyvät aidan takana kesät talvet.
2. ”Huoltovapaa” eli toimii luotettavasti mieluiten vähintään 6kk ilman akun vaihtoa yms. Matkaa palstalle on noin tunti eli ei mahdottoman kaukana kuitenkaan.
3. Aurinkopaneeli(t) jos tarpeen.
4. Etävalvottava. Systeemi voisi olla SIM-kortilla varustettu ja sen tilaa voisi seurata applikaatiolla ja se lähettäisi hälytyksen jos ongelmia ilmenee.
5. Siirrettävissä toiselle palstalle myöhemmin.
Bonuksena vielä, jos joku toimittaisi tämän järkevällä hinnalla avaimet käteen-ratkaisuna pystytettynä Uudellemaalle.
.
Päätehakkuuhavutukin osalta tosiaan Pohjois-Pohjanmaalla, aika yllättävää.