Käyttäjän Peräkylän Tarzan kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 131 - 140 (kaikkiaan 167)
  • Peräkylän Tarzan

    Ei kannata kuomat huolehtia etukäteen, sattuuhan niitä lipsumisia muillekin puualan miehille:

    Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) paljasti repsahduksensa Nelosen uutisille Sonkajärvellä heinäkuun alussa järjestettyjen Eukonkannon MM-kilpailujen yhteydessä.

    – Juhannuksena tuli vähän törttöiltyä ja Eukonkannon jälkeen otin vähän. Seurassa vähän kallistelin siinä. Joten ajattelin, että syntini tunnustan, Hakkarainen kertoo Nelosen uutisille.

    Hakkaraisen mukaan olutta tuli repsahdusten aikana otettua muutamana päivänä. Humalatilasta ei kuitenkaan koitunut ongelmia hänelle tai kellekään muullekaan.

    – Olinhan mä humalassa. Minä tulen aina viinasta humalaan, oli Hakkaraisen vastaus kysymykseen humalan voimakkuudesta.

    Peräkylän Tarzan

    Seuraavaksi menee Espanjan valtio velkasaneeraukseen Kreikan tapaan. Euroalueen hajoaminen näyttää jo väistämätömältä.

    Peräkylän Tarzan

    Porilainen mies ajoi henkilöautolla Porista Turun suuntaan yöllä kello yhden aikaan, kun tielle auton eteen tuli kaksi sutta, joista toinen jäi auton alle. Susi raahautui auton alla jonkin matkaa ja jäi auton pysähdyttyä kuolleena tien sivuun.

    Satakunnan Riistanhoitoyhdistyksen petoasiantuntijat tarkastivat eläimen ja arvioivat kuolleen urossuden olevan noin puolitoistavuotias.

    Susi toimitettiin edelleen Eviralle tutkimuksia varten.

    HS

    Peräkylän Tarzan

    Komissaari Oll iRehn meni paljastamaan, ettei EVM-sopimus takaakkaan jäsenmaiden sijoittamien rahojen takaisinsaantia. EU-sopimukset on laadittu niin ovelasti, ettei edes hyvä lukutaito riitä niitä täysin ymmärtämään. Koko eduskunta meni halpaan jo kesäkuussa.

    Peräkylän Tarzan

    Meneekö auto ja ajokortti valtiolle? Kuinka pitkä vankeustuomio odottaa? Sakon ja muiden korvausten suuruus?

    Peräkylän Tarzan

    Äläpäa Leevi yleistä. Minäkin olen nostellut ruskeaksi limottuneita verkkoja useista järvistä, missä ei ole turvesoita ollenkaan koko valuma-alueella. Kerroppa, miten se on mahdollista, niin jatketaan sitten keskusteluja.

    Peräkylän Tarzan

    Jos ottaa tiedotusvälineiden turvetuotannon vastaisista kirjoitteluista pois Vihreiden masinoimat, faktoihin perustumattomat jutut, ei jäljelle jää kovinkaan paljoa. Turvetuottajat kun tekevät koko ajan parhaansa vähentääkseen vesistöpäästöjä. Markkinatalous taas huolehtii siitä, ettei vähäturpeisia soita oteta turvetuotannon käyttöön. Turvekeskustelu on jo selvästi vaimentunut eduskuntavaalien jälkeen. Vihreät tarvitsevat kaikissa vaaleissa aina jonkun syntipukin. Se, kuka siihen kulloinkin joutuu, on melko sattumanvaraista. Yhden havainnon olen 30-vuoden aikana kuitenkin tehnyt: Syntipukki on aina mahdollisimman kaukana suurista kaupungeista.

    Peräkylän Tarzan

    Jossain vaiheessa on vedettävä töpselit seinästä.

    Peräkylän Tarzan

    Mitenköhän nämä kapeat kaistaleet mahtaisi pysyä pystyssä? Tuulenkaatoja riittäisi.

    Peräkylän Tarzan

    Kommentoiti alkakoon!

Esillä 10 vastausta, 131 - 140 (kaikkiaan 167)