Käyttäjän Perko kirjoittamat vastaukset
-
Jatkuvan kasvatuksen (JK) ja jaksollisen kasvatuksen välisessä vertailussa kerrotte usein nimenomaan riskienhallinasta. Luonnonmullistusten, kuten myrskyjen tai kirjanpainajatuhojen, sattuessa jaksollisen kasvatuksen ”täystuho” (päätehakkuukypsän metsän kaatuminen tai kuoleminen kerralla) on taloudellisesti raskas tilanne. Se oli äsken. Tasaikäinen on sijoituksineen 50 vuoteen asti täystuhoriski.
Jatkuva kasvatus säilyttää peitteisyyden, kerroksellisuus ja siten ehkäisee tietyntyyppisiä tuulituhoja, hyönteistuhoja vastaan sekametsä on egolokisesti monipuolisuudellaan kestävämpi. Tutkittu tieto!Onko jollain palstalaisella mitään positiivista havaintoa tai oivallusta aukosta tai muista raateista?
Niinpä, 50 vuodessan jk on 3-4 kertaa tuottanut tukkipuuta myyntiin ja on uutta kasvua edelleen. Onko ärrältä lyönyt terä kiveen vai varsi katkennut kun kamppailua haet!
On näyttö jk metsä toimii uudistukseen kajoamatta. Olette te niitä kertomanne mukaan yrittämässä aukosta tai kohta sen jälkeen, niitä muita kohteita ei just ole ollut. Katsoo Osmo Palosaaren videolta, Se pyörii sittenkin! Muuten täällä ei olis metsänpuita ollenkaan ollut tuhansiin vuosiin. Puolet kun onnistuu se jo riittää niin seuraava 12 vuotta on jo kokoala täydellä tuotannossa.
Väittämiin ettei ole tutkittua tietoa niin näiden alla olevien tutkimukset ja väitökset ovat enemmän mitä avohakkuun tuottavuudesta on tutkimuksia.
Metsäntutkijat Suomessa, jotka ovat korostaneet metsänomistajan taloudellista etua erityisesti kuluja säästävien menetelmien kautta, ovat usein keskittyneet jatkuvaan kasvatukseen tai säästävään metsänhoitoon. Näissä menetelmissä vältetään kalliita uudistamiskuluja (kuten maanmuokkaus ja viljely) ja hyödynnetään luontaista tuotannonaikana uudistumista katkoitta.
Keskeisiä tutkijoita tässä teemassa ovat:
Kari Mielikäinen (professori emeritus): Korostaa säästäväisyyttä ja faktapohjaista metsänhoitoa. Hän on todennut, että ”säästäväisyys metsätaloudessa kannattaa aina silloin, kun halvemmalla menetelmällä saadaan aikaan yhtä hyvä tulos”.
Erkki Lähde (professori emeritus): On jatkuvan kasvatuksen (eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen) tunnetuin puolestapuhuja Suomessa. Hänen tutkimustensa mukaan jatkuva kasvatus on taloudellisempaa, koska siitä puuttuvat kalliit avohakkuun jälkeiset perustamiskulut.
Timo Pukkala (professori): Itä-Suomen yliopiston professori, joka on julkaissut lukuisia laskelmia ja simulaatioita jatkuvan kasvatuksen paremmasta kannattavuudesta metsänomistajalle.
Olli Tahvonen (professori): Metsäekonomian professori (Helsingin yliopisto), joka on tutkinut optimaalista metsänkasvatusta taloustieteen näkökulmasta. Hänen tutkimuksensa usein puoltavat poimintahakkuita ja pidempiä kiertoaikoja taloudellisesti järkevinä vaihtoehtoina.
Sauli Valkonen (erikoistutkija, tohtori): Luonnonvarakeskuksen tutkija, joka on pitkään tutkinut jatkuvan kasvatuksen biologisia ja taloudellisia edellytyksiä käytännön kokeiden kautta.
Nämä tutkijat ovat väitelleet ja kirjoittaneet siitä, miten metsänomistaja voi maksimoida nettotulonsa pienentämällä menoja ja hyödyntämällä metsän luontaista dynamiikkaa.
Lauri Vaara tohtori : Puolusti hankintahakkuuta ja omistajan hallintaa omaan metsään. Hänen toinen väitöskirjansa Metsänhoitajien maa (2013) käsitteli sitä, miten metsäala on rakentunut palvelemaan teollisuutta ja ammattikuntaa itseään, usein metsänomistajan kustannuksella. Hän kritisoi voimakkaasti pakollisia tai tarpeettomia metsänhoitotöitä, kuten turhaa lannoitusta tai maanmuokkausta, joita hän piti usein enemmän metsäorganisaatioiden työllistämisenä kuin metsänomistajan eduksi investointina.Kävely on hittaasti etenevä menetelmä.
Kari Mielikäinen on nostanut esiin historiallisen esimerkin Keski-Euroopan metsätuhoista, jotka johtuivat kuusen istuttamisesta sille luontaisesti sopimattomille kasvupaikoille ja sopimattoman siemenalkuperän käytöstä. On selvä näyttö myös, ettei jalostettu osto lisää tuottavuutta.
Kokonaiskulu 80 vuoden päähän eikä siinä kaikki ennakkoraivauksesta.
Kun lasketaan yhteen raivauksen hinta, menetetty kasvuetu ja pakollisen istutuksen kustannukset korkoefekteineen, ennakkoraivattu avohakkuu aiheuttaa 80 vuoden päähän teoreettisen 35 000 – 45 000 euron tappion per hehtaari verrattuna malliin, jossa olisi hyödynnetty ilmainen alikasvos ja luontainen täydennys.
Miksi näin silti tehdään?
Teollisuuden etu: Hakkuukoneen kuljettaja näkee paremmin, työ on nopeampaa ja kuitu saadaan puhtaampana.
Laskentakyvyn puute: Metsänomistajalle myydään raivaus ”siisteytenä” ja ”uuden alun varmistamisena” taimien myynti, vaikka taloudellisesti se on usein oman pääoman tuhoamista.Perinteiset simulaattorit (kuten vanhemmat Motti-versiot) on ohjelmoitu teollisuuden ehdoilla maksimoimaan kuutiokasvua kuitu datasta (sellukattilaan menevää kuitua), ei metsänomistajan lompakkoon jäävää nettorahaa. Kun tavoitteena on optimi tuotto kalleimmalla massalla (eli tukkipuulla ja sen arvokasvulla), laskenta muuttuu radikaalisti.
Tuijottaen vain taimikon latvoja, saattaa ”hoitaa itsensä köyhäksi”. Todellinen tuotto alkaa kuluoptimoinnista, oikea-aikaisista yläharvennuksista ja verohyötyjen (vero on 1:3), kuten uuden jos on 75 % metsävähennyksen, täysimääräisestä hyödyntämisestä. Miten se toimii?
Silleen, A J selitä se heille ; ” ei ymmärrä” ja toiselle on ” suositukset aukosta” tarpeen.
Korkoa korolle -ilmiö: 12 % tuotto tarkoittaa, että metsäomaisuutesi arvo kasvaa nopeasti. Jos myyt puut nyt ja sijoitat rahat muualle, uuden sijoituskohteen tulisi tuottaa kulujen ja verojen jälkeen yli 12 %, jotta kauppa kannattaisi.
Ostajan kiire: Puunostajien kiire ja ”pelottelu” hinnan laskulla on usein taktista. Teollisuuden puuntarve on vuonna 2026 edelleen vakaata, ja hyväkasvuinen metsä on omistajalleen turvasatama.
”Puukin logiikan” mukainen nyrkkisääntö:
Niin kauan kuin puuston arvokasvuprosentti (kasvu + siirtyminen tukkipuuluokkaan) on korkeampi kuin vaihtoehtoisen sijoituksen tuotto tai oma tuottovaatimus, puita kannattaa kasvattaa. 12- 18 % tuotolla ”pystypankki” on yksi parhaista paikoista pitää järeää metsää. Loppuunmyynti kierteeseen ajautuneen tavoitteissa edelleen on prosinostajan armollisuus ratkaiseva.