Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Metsäala on jo vuosikymmeniä pyrkinyt yhteensovittamaan odotuksia ja samalla ikäänkuin myöntänyt, että biodiversiteettiä ja monimuotoisuutta (mitä lie tarkoittavatkaan) on syytä parantaa. Kokonaan kysymättä, ja tietysti myös vastaamatta, jää kysymys MIKSI näitä ylipäätään tulisi parantaa?
Minä en ainakaan ole löytänyt yhtään tutkimusta tai laajempaa näkemystäkään sille, että MIKSI näitä tulisi parantaa. Kun yrittää raaputtaa pintaa syvemmältä, niin perusteluksi paljastuvat lähinnä YK ja EU sitoumukset. Todellisuudessahan suomalaisen metsäluonnon resilienssi (muotitermi tämäkin) ei ole metsätalouden seurauksena mitenkään heikkenemässä saati ajautumassa ”toimimattomaan tilaan”. Päinvastoin, metsätalouden seurauksena ”luonnon toimintakyky” pikemminkin vain vahvistuu lämpösummien nopeasti noustua ja noustessa (johtuu sitten ihmisestä tai ei, tällä ei ole merkitystä).
Voidaan laskea ja arvioida metsälajien uhanalaisuutta kyllä, mutta MIKSI näillä olisi isossa olennaisessa kuvassa mitään merkitystä kun suomalaisessa metsäluonnossa mikään pieninkään mittattava yksikkö (esim. hyppysellinen maata tai oksanpalanen) ei jää ilman sen hyödyntämiseen erikoistunutta eliötä?
Samaten voidaan laskea, arvioida ja seurata metsäluontotyyppien uhanalaisuutta, mutta MIKSI näilläkään olisi mitään varsinaista merkitystä varsinkin kun indikaattoreihin ei saada mitään muutosta aikaan vaikka mitä tehtäisiin tai jätettäisiin tekemättä? Suurin osa metsäluontotyypeistä on erilaisia lehto- ja jalopuumetsiä. Ne pysyvät lähtökohteisesti uhanalaisina ja olivat sitä pääosin jo ennen ihmisen vaikutusta. MIKSI metsäluontotyyppien uhanalaisuutta tulisi vähentää?
Kysymys siis kuuluu että MIKSI? Tätä ei metsäala uskalla kysyä ja jos kysyisi, niin mitään tolkullista vastausta ei saataisi. Huutoa törkeästä vastuuttomuudesta kyllä saataisiin. Lopulta vedotaan vain kansainvälisiin ja kotimaisiin sitoumuksiin ja tavoitteisiin (joilla ei ole tieteellistä pohjaa varsinkaan boreaalisessa metsäluonnossa) ja tietenkin varovaisuuspariaatteeseen. Sitä ei kuitenkaan kerrota mitä pitäisi varoa kun ei sitäkään kysytä. Tieteellisen pohjan täydellinen puuttuminen paljastuu jo siitä, että nykymittareilla kaikkein uhanalaisimpien lajien ja luontotyyppien häviämisestä, eli perinnebiotoopeista, ei olla sivulausetta enempää huolissaan ns. tiedostavissakaan piireissä.
Metsätalouden vastustajien suhtautuminen on hyvin tunnepitoista ja tämä on tietysti sinällään ok. Luonnonsuojelun vastustaminenkin voi olla tunnepitoista, mutta se ei puolestaan ole ollenkaan hyväksyttävää. Asia vertautuu maatalouden ympäristövaikutusten kiihkeimpiin arvostelijoihin, heidän teesejään kun hiemankin raaputtaa niin alta löytyy eläinten oikeudet. Tämä tarkoittaa sitä, että kompromissiin on mahdotonta päästä.
Luonnonsuojelu -termin alle sopii tietysti monenlaista ja hyvin perusteltuakin tavoitetta. Hyvin perusteltua luonnonsuojelua on vastustaa saastumista ja metsäkatoa
Ylipäätään suomalainen boreaalinen metsäluonto on hyvin vähälajista ja samaan aikaan sen toiminta (sukkessio ja prosessit) ei ole mitenkään riippuvainen yksittäisistä harvinaisista lajeista. Puulajeista kuusikin seuralaisineen on tulokaslaji vain noin 6000 vuoden takaa.
Metsätalouden vanhoista synneistä syyttäminen on tietysti mediassa helppo keino perustella muutostarvetta. Paikallisesti vesistöjen tila on metsätalouden seurauksena heikentynyt (ihmisen näkökulmasta) ja jopa saastunut (elohopea) ja tässä onkin ehkäpä ainoa tolkullinen syy vaatia muutoksia metsätalouden käytänteisiin. Tämänkin osalta mahdollisuudet tosiasillisesti muuttaa vesistöjen tilaa metsätaloutta muuttamalla ovat kuitenkin hyvin rajallisia kun lämpösummat kasvavat, sadanta kasvaa ja äärevöityy ja vesistöjen säännöstely johtaa pinnanvaihteluun joka huuhtoo kiintoaineista. Tämä on tietysti hyödyllistä metsätalouden vastustajille kun vastustamisen perustuste ei häviä mihinkään.
Vanhojen metsien suojelulle ja ehkäpä luonnonmetsien rakennepiirteiden lisäämiselle talousmetsiin on kyllä ihan relevantti ja painavakin peruste, nimittäin luonnon itseisarvo. On hienoa, että meillä on luonnontilaista metsää, maisemia ja elinpaikkoja harvinaisille lajeille ja luontotyypeillekin. Se on sitten kokonaan eri asia MIKSI näitä pitäisi olla 10% joka maakunnassa tai jopa 33% tiukkaa suojelua, 33% ”pehmeää metsätaloutta ja 33% nykyisen kaltaista metsätaloutta kuten jotkut tahot vaativat?
MIKSI näin tulisi olla? Tähän ei vastausta saada, vaikka metsäala tulisi kuinka paljon vastaan suojelua vaativia.
Sitten on vielä maakäyttösektorin asettamat vaatimukset. Näistä vain sen verran, että koko ajatus siitä, että boreaalinen metsä voisi olla sen mahdollistamaa puutuotteiden määrää enemmän pysyvä hiilinielu on mieletön ja täysin vailla tieteellistä pohjaa vaikka ilmastopoliittisia perusteita tietysti onkin.
Jos tuollaista haluaa kehittää kedon tai niityn suuntaan, niin kasvillisuus tulisi niiton jälkeen kuljettaa pois. Käytännössä siis niitto karholle syksyllä kun pääosa on kukinnasta on ohi ja paalaus ja paalit sitten jonnekin, mutta se onkin ongelma, että minne. Maaperä köyhtyy tällaisen seurauksena ja niittykasvit pärjäävät paremmin. Jos on kosteaa ja turpeen sekaista pohjaa, niin tämäkään ei auta, ravinteita kyllä piisaa.
Tiekuntia on laidasta laitaan kooltaan ja toiminnan tasoltaan. Tieisännöitsijän käyttöön kannattaa siirtyä, niin pääsee vähemmällä. Isännöitsijöissäkin on toki eroja ja ei sellainen kaikkia ongelmia ratkaise. Yksityistielaki ja yksiköintiohjeet ovat selkeitä ja hyvä selkänoja vaikka riitelyä ne eivät estä.
Lain henki on sellainen, että yksiköinti ei ole eikä sen pidä olla mitenkään kiveenhakattu asia. Esimerkiksi jos loma-asunnolla on käyttöä vain loma-aikaan, niin kyseisellä osakkaalla on perusteet pyytää yksiköinnin pienentämistä jos aiemmin käyttö on ollut ympärivuotista.
Metsälannoitteissa käytetty kaliumin lähde on ollut kaliumsuola, esim. Rauta-PK aikanaan. Rakeistettua tuhkaa parannellaan yleisesti kaliumsuolalla. En ole kuullut, että kuusi olisi kaliumsuolalle arka.
Kysyjän tarkoitukseen sopisi paremmin rakeinen YaraMila Hevi3 (tai Hevi1) ja on hinnaltaan murto-osa ferticare kastelulannoitteista. Näissä Hevi1 ja Hevi3 kaliumia 18-19% ja saa maatalouskaupoista pikkusäkissä (25kg) myös irtona. Hevi3:ssa on kattavasti hivenravinteet mukana. Fosfori on näissä vesiliukoista…
Kaliumsuolaa ja kaliumsulfaattia on saatavissa, mutta on tilaustavaraa ja vain suursäkissä 700kg.
Syksyllä Motonet ja vastaavat myyvät usein poistotuotteena (-50% tai enemmänkin) Greencare Puutarhan kevättä, siinä on aika korkea kaliumpitoisuus vaikka onkin aika laihaa tavaraa kaikkien ravinteiden osalta.
Sähkökattiloita on nyt rakennettu ja rakenteilla jopa 3000MW tehon edestä, vrt. koko kaukolämmön lämpöteho Suomessa 13500MW. Kyllä niitä käytetään ja vuositasolla ne tulevat vähentämään puun käyttöä vaikka halvan sähkön ajat olisivatkin ohi. Iso energialaitos voi ostaa sähkönsä kiinnitettyyn hintaan tasoon 4-5 snt/kWh ja siirtomaksut eivät niin vaivaa kun liittyvät suoraan kantaverkkoon, maksua siitäkin toki kertyy. Ja onhan iso osa kaukolämpöyhtiöistä samassa konsernissa joka omistaa osuuksia vesivoimaan ja ydinvoimaloihin. Ne ostavat sähkönsä mankala hintaan.
Teolliset sähkökattilat lasketaan ns. vihreiksi investoinneksi ja ainakin toistaiseksi ne nauttivat alemmasta sähköveroluokasta
- Veroluokka 1: 2,827515 c/kWh, sis. alv 25,5 % ja huoltovarmuusmaksu
- Veroluokka 2: 0,079065 c/kWh, sis. alv 25,5 % ja huoltovarmuusmaksu
Ihan perustellusti voi olla huolissaan siitä, että onko tässä kaukolämmön sähköistämisessä mitään järkeä. Minäkin uskon, että puun käyttö kaukolämmön tuotannossa ei tule mihinkään häviämään, mutta hieman se kyllä vähenee. risuilla ja ongenvavoilla energiaa ei tulla tuottamaan vaan karsitulla ainespuukokoisella rangalla. Tähän ohjaa se, että käyttö äärevöityy, tavaraa käytetään paljon kun sitä käytetään ja sitä tulee tarvittaessa kyetä korjaamaan nopeasti, varannot alkavat siirtyä siirtyä pystymetsiin. Toisaalta sen tulee säilyä pitkään, karsittu ranka on tässä paras polttoaine.
Maakaasua ja polttoöljyä tullaan jatkossakin käyttämään varsinkin ns. huipputehotarpeeseen. Helsingissä Helen tuottaa pakkasilla 60% kaukolämpötehostaan fossiilisilla vaikka kivihiilen käytöstä (ja sähkön tuotannosta) se on luopunut. Saas nähdä milloin Helsinkiin kaavailtu atomimiilu saadaan tulille, veikkaan että ei ihan lähivuosina.
Nämä tulevat metsätöihinkin aivan varmasti. Konttoriraivaajan kunto ei riitä niin pitkälle kuin into. Hinnat tulevat alas ja ovat jo nyt sillä tasolla ettei ole esteenä. Ostaahan metsänomistajat akkuraivaussahojakin ja akkuja kovaan hintaan. Jotkut hankkivat jopa mönkijöitä.
Metsälehti voisi näitä testata raivaus- ja istutustöissä!
Se vielä, että jos sananjalkaa on, niin silloin muokkaus kannattaa tehdä keväällä ja istutuskin keväällä. jos koivua laittaa, niin ei kannata kesäkoivuja odotella vaan käyttää vanhanliiton isopaakkuisia lepotilassa olevia koivuntaimia. juhannuksen jälkeen sananjalka on jo lähes täydessä mitassa. Tällaisilla ”sananjalkakuvioilla” en pidä taimikeppien laittamista huonona ideana. Niiden asettelu on ja koko istutusprojekti on mukavampi tehdä kun kasvillisuus ei ole vielä noussut.
Minun muutamalla (pienehköllä) kohteella on tehty heinäkuun alussa glyfosaattiruiskutus ja muokkaus syksyllä ja istutus keväällä toukokuun lopulla. Mätästys tarvitaan ehdottomasti vaikka glyfosaattia on käytetty.
Nämä kohteet kuusella ja trampata ei ole tarvinnut kertaakaan. Olennaisinta on ehkäpä se, että juolavehnä ja kastikka pysyy poissa ja samoin vesakko. Tottakai näille on noussut reipas kasvillisuus. Istutusvuoden ajan vain kohtuullisesti, mutta jo seuraavana vuonna maitohorsma paikoin hyvinkin taajaan ja jopa 2,5 metriä pitkää. Voi olla, että minulla on ollut onnea, mutta maitohorsma on ”korsiintunut” ja se ei ole kaatunut taimien päälle. Taimilla on ollut erittäin hyvät lähdöt mättäissä (joista ei siis voi tinkiä) ja sieltä ne ovat keväällä aina löytyneet hyvässä kunnossa. Myönnän, että parina vuonna, olisiko 2-3 vuosi istutuksesta, näytti pahalta kun eihän taimia näkynyt kesäaikaan kuvion vierestä katsoen ollenkaan.
Juolavehnä on ehkäpä kaikista pahin viemään veden ja ravinteet istutetulta taimelta. Onneksi ei ole ollut sananjalkaa, siihen ei glyfosaatti tehoa ja sananjalka tekee 100% katteen mättäiden päälle jos pääsee valloilleen.
Viime kesänä istutin koivulla yhden 70-luvulla koivulla metsitetyn pellon (hakattiin pari vuotta aiemmin) ja siinä on sananjalkaa aivan mahdottomasti. Tätä joudun tramppaamaan ainakin ensi kesänä vaikka mättäiden ympärykset ruiskutin. Taimikepitkin laitoin, joten kaikki hullutukset on tässä nyt käytössä.
Jean s, vanhoja tutkimuksia olen lukenut ja niissä heinäkuuta suositeltu. Hyvä teho johtunee siitä, että kaikki lajit ovat parhaassa kasvussa silloin, osa jo loppupuolella, mutta kokonaisuutena laajin kirjo hyvin vehreänä. Juolavehnä on täydessä mitassa ja virtauksia juuriston suuntaan, hyvä teho siis. Parempi kuin pellolla keväällä ja syksyllä. Vesimäärässä ei kannata tinkiä, se parantaa ”tunkemaa” ja kun vettä on 200 litraa niin glyfoa tarvitaan se 4 litraa. Seos ei saa olla liian laiha.
Jos ja kun vesakkoa on niitetty edellisenä syksynä tai varhain keväällä, niin kyllä täytyy heinäkuulle odottaa että uusi vesakko on täydessä kasvussa ja teho sen seurauksena hyvä.
Tämä kannattaa lukea kaikkien metsittäjien: https://jukuri.luke.fi/server/api/core/bitstreams/dcbb34f5-85ac-4fcf-91c2-40b6bd3000c0/content
Pallekyntö on ehkä toiminut aikanaan kun on suoraan viljelystä muokattu istutusta varten kuten Jean S. kuvaileekin. En lähtisi yrittämään ja jos yrittää, niin glyfosaattiruiskutus on aina vaan tärkeämpää. Traktoreita, kyntöaurojja ja kyntäjiä kyllä on, mutta onko pallekyntäjiä, jotka ihan oikeasti ymmärtävät mitä ollaan tekemässä. Aikanaan pakettipeltojen aikaan onnistui varmaan hyvinkin kun kyntäjillä oli asiasta kokemusta. Nyt kyntäjä tulee ns. pystymetsästä tekemään asiaa ensi kertaa.
Pitkään kesannolla olleessa pellossa on niin sitkeä heinän juuristo, että palteet eivät tiivisty ja ”kuntta” on paksua myös.
Metsitystä ja glyfosaatin oikeaa ruiskutusaikaa on tutkittu ja heinäkuun toinen viikko antaa parhaan tuloksen. Ei kannata leikitellä asialla, pellot ovat niin haastavia, että kun tekee niin tekee sitten kunnolla. Oma kokemus myös on, että glyfosaatista voi koitua jotain vahinkoa taimillekin jos talvi ei ole välissä. Se ei ole maavaikutteista, mutta silti. En ottaisi riskiä.
Koivulla en ole metsittänyt, mutta kuusella useita erilaisia kohteita. Erittäin reheviäkin ja toisaalta leppää ja pajua taajaan kasvavia. Vesakko on tietysti hakattu ruiskutusta edeltävänä vuonna alas. Heinäkuussa ruiskutetun glyfosaatin seurauksena en ole näitä kertaakaan heinännyt. En siis kertaakaan. Ihmettelen vaan näitä kertomuksia useita kertoja kesässä toistuvista ja useita vuosia jatkuvista heinäystalkoista. Taimet ovat nousseet täysin auttamatta ja kevyttä taimikonharvennusta olen tehnyt. Boorin olen laittanut ruiskutuksen yhteydessä ja joku kohde helikopterilla ennen muokkausta.