Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Reima, anna tulla vaan se lista.
Jean S ehdottelee tuossa sen kaltaista epäpyhää liittoa että itse pidän sitä kunnianvastaisena ja arvottomana toimintana. No kukin taaplaa tyylillään.
10 vuoden ympäristötuki on luokkaa 10% kohteen hakkuuarvosta. Pohjois-Suomessa tavallista paremman kohteen hakkuuarvo on luokkaa 6000 euroa/ha ympäristökorvaus noin 600euroa/ha. Jos sellaista edes myönnetään. Tätä voi kukin miettiä että minkälaiseen riitelyyn, ja julkisuuteen, on aihetta.
Ostajan toimintaa en halua vähätellä, pöljästi siinä toimittu joka tapauksessa kun metsänomistaja on tapahtumiin voimakkaasti tyytymätön.
Olen ymmärtänyt että valtion ei vuosiin ole halunnut enää käyttää vähiä Metsorahoja Pohjois-Suomeen varsinkaan määräaikaisiin sopimuksiin kun suojelutarve on isoin Etelä-Suomessa ja voimakas ohjaus pysyviin sopimuksiin. Sitä vaan meinaan että ensin on karhu kaadettava ja vasta sitten nyljettävä. Vai oliko tässä niin että Pasi oli jo saanut sitovan tarjouksen suojelusta ennen onnetonta hakkuutapahtumaa?
Eli ongelma ei ole se että ”tihkupinta on hakattu” vaan se että siihen ei saa tukiaisia?
Nykyhinnoilla aurinkopaneelille saa 6-8% korkotuoton avaimetkäteen asennuksella jos sähkölle on käyttöä. Esimerkiksi lapsiperheessä käyttöä voi hyvinkin olla tarpeeksi, pesemistä ja käyttöveden lämmitystä. Näin siis nyt kun siirtolaskun perusteena on toistaiseksi suurelta osin siirretty määrä. Tämähän muuttuu vuosivuodelta niin että kohta siirtomaksu on kiinteä. Tämä tietysti laskee omien paneeleiden kannattavuutta hyvinkin rajusti. Sähkönmyynti ei tule tuottamaan mitään, nimittäin jos myytävää on itsellä niin sitä on muillakin ja pörssihinta painuu nollaan.
Yaran omistuksessa lannoitteen JA apatiitin tuotantovolyymit ovat kaksinkertaistuneet. Se ei ole onnistunut vain säätämällä 60-luvulla rakennettuja myllyjä. No Toloppa toki tietää paremmin. Typpioksiduulipäästöt ovat Yaran tehtailla muuten puolet pienempiä myös länsikilpailijoihin verrattuna.
Toloppa on tietysti kaikkien alojen asiantuntija, mutta suomalaisen/Yaralaisen lannoitetuotannon päästöissä hän menee metsään. Niin sietämätöntä kuin se onkin, niin Ukista ja Siilinjärvellä valmistetun typpilannoitteen typpioksiduulipäästöt ovat reilu puolet pienempiä kuin vastaavalla vaikkapa Venäjällä valmistetulla lannoitteella (maakaasun tuotannosta lähtien laskettuna).
Timpan kuvailemasssa tilanteessa yhteismetsä on varmaan ollut ihan järkevä vaihtoehto. Sellaisiin selkeämpiin tapauksiin, joissa yksi henkilö on pääosin ostamalla koonnut metsäomaisuuden, se ei minun mielestä em. syistä sovi. Miten Timppa näkee tulevaisuuden? Onko tarkoitus että joku tulevista polvista pystyy muuttamaan osuutensa järkevään hintaan rahaksi? Miten tällaiseen aikeeseen/vaatimukseen nyt suhtauduttaisiin? Oletteko pohtineet liittymistä isompaan alueelliseen yhteismetsään tapana tehdä osuuksista kauppakelpoisia? Onko pitkän päälle kestävää että perikunnan rakennuksia ylläpidetään yhteismetsän tuloilla?
Omat lapset vielä niin nuoria että kiinnostuksesta metsätaloutta kohtaan ei mitään tietoa. Jos kuolen (😀) niin testamentissani toistaiseksi metsäomaisuuden osalta 1-3 kiinteistöä per lapsi. Yksi kiinteistö yhdelle omistajalle. Avio-oikeus tietysti poissuljettu tulevilta puolisoilta. Saatesanoina että metsätilat myydään, perintöverot maksetaan ja loput indeksirahastoon kunnes täysi-ikäisiä. Metsätalouden harjoittaminen ei opiskelijan talouteen oikein sovi.
Näitä perheen/suvun yhteismetsiä ei kannata perustaa. Usein (aina?) on kyse lähinnä siitä että vanhaisäntä haluaa perustaa nimeään kantavan jopa satojen hehtaareiden laajuisen muistomerkin (oman viisautensa kunniaksi). Perillisten mielipiteillä ei näissä ole mitään väliä, tärkeämpää tuntuu olevan se että vanhaisäntä toteuttaa muistomerkin lisäksi metsäpoliittisia päämääriä estämällä ”pirstoutumisen”.
Isoon, toimivaan, yhteismetsään liittäminen on asia erikseen. Osakkaat ovat toisilleen tuntemattomia ja kaikkien intressi yleensä on, että osuuksille muodostuu markkinoilla hyvä hinta.