Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset
-
Jep, pullaa on kyllä epäterveellistä, siinä ei ole muuta tarpeellista kuin aito voi ja jotkut korvaa senkin jollain muulla prosessoidulla rasvalla.
Noissa välimeren juustoissa on muuten paljon rasvaa, samoin oliiviöljyä käytetään reilusti ja kalat on tietysti rasvaisia merikaloja, jukurtit myös kuuluu ruokavalioon sekä kananmunat. Paistavat varmaan voissa, tuskin muuten eläisivät niin pitkään.
Ehkä ilman jokapäiväistä lihaa voi pärjätä, kun muuten syö hyviä rasvoja paljon ja pähkinöitä yms raskaampaa. Ja ennekaikkea välttää höttöhiilareita.
Suomalaiset syö sokeria paljon, pullakahvi on kansallisruoka. Välimeren maissa on terveelliset ruoat, niillä tuskin on tislattua rypsiöljyä jääkaapissa.
Ruotsalainen tutkimus, ei se TM tuossa tutkinut. Aivoslout muodostuvat kolesterolista, jos sitä ei saa tarpeeksi, aivot kutistuu. Mutta tämä aihe on jo käsitelty muutamaan otteeseen. Toiset elää yhä Pekka Puskan aikaa, jolloin alettiin tutkimuksia tekemään suuryritysten intresseistä enempi tarkoitushakuisesti. Olihan siemenistä tislattujen kasviöljyjen markkinointi monikansallisille yrityksille tärkeää, laitokset olivat kalliita, tuotanto markkinasta kiinni ja sen litkun terveellisyyttä tutkimukset yrittivät todistaa koskaan onnistumatta.
Märehtijöiden lihassa on omega3 enempi, eli ovat ehkä terveellisempiä, eli lähinnä nauta, lammas, hirvi ja poro. Mutta kyllä tuota sikaa ja siipikarjaakin tulee syötyä. Viimeisin tutkimus dementiaan liittyen oli esitelty Tekniikan maailmassa, rasvainen juusto ehkäisee dementiaa, sehän on juustossa märehtijän rasvaa.
Ravihevonen pitää varmaan nuijia kunnolla, että saa palasteltua, häviääkö siinä samalla piiskan jälki. Sianlihassa semmoinen ihme ammoniakin maku joskus, tai mikä hikinen sukka siinä haisee.
Hirvenlihan kanssa pitää laittaa rosmariinia, siinä on se männyn syöjän maku muuten.
Ei ole ollut sitä ongelmaa, ei vissiin koskaan. Laitan suolaa, valkosipuli jauhetta ja pippuria kylkeen ja voi tuossa maistuu vienosti myös. Mutta minusta poika syö noita pelkän suolan kanssa.
Sianlihaa ei pysty paljon syömään, mutta nauta on parasta. Naudan ulkofilettä myydään noin kilon paketeissa välillä tarjouksessa, noista saa hyvää ruokaa. Sentin siivuja pari, voi vähän nuijia ja kuumalla pannulla runsaassa voissa minuutti puoleltaan tai vähän yli. Mausteeksi riittää suola ja pippuri. Paiston jälkeen on tärkeä laittaa johonkin kannelliseen astiaan vetäytymään, paistin rasvat ensin päälle ja sitten vasta kansi.
Trumppi pelkää Putinin ydinaseita. Tämä ero on eurooppalaisiin johtajiin, eivät kommunikoi Putinin kanssa, eivätkä osaa pelätä mitään. Trump pelkää nimenomaan että jää historiaan presidentiksi, kun ydinaseita taas käytettiin. Usa on pitänyt huolen, että ydinaseita ei käytetä, se on niiden ulkopolitiikan toimenpiteiden perimmäinen syy ollut viimeiset 80 vuotta.
Voitot varmasti jää pieniksi sellujäteillä vuosiksi, tehtaita suljetaan toivottavasti enempi muualla. Toivoisi sellulle uusia massiivisia käyttökohteita, vaikka niin että euca-sellukin kelpaisi. Metsäboardin kannattaisi laittaa joku kartonkikone heti myyntiin, eurooppalaisten kanssa toimiminen oli jo hienopaperin kanssa hankalaa. Ehkä arkittamo manner euroopassa luo mahdollisuuden palvella tilauskantaa, rullien kuljetus halvempaa, mutta vaatimustaso metsässä vain kiristyy.