Käyttäjän Planter kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,141 - 1,150 (kaikkiaan 3,410)
  • Planter Planter

    ”Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan metsästyskauden hirvieläinten pyyntiluvat. Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 47 691 pyyntilupaa.”

    Sisältyvätkö pankkiluvat yllä mainittuihin pyyntilupiin, vai onko jossain pankissa, pankinjohtajien takana, noin 10 000 lisälupaa, joita voidaan käyttää harkinnanvaraisesti pankinjohtajien päätöksellä.

    Planter Planter

    Ensimmäisen kysymyksen vastaus oli siinä mielessä täydellinen, että kerrottiin, mihin rahat käytetään. Itse en ole kovin innostunut, että rahaa käytetään kännykkäsovelluksen kehittämiseen, jolla voin tarkistaa miksi en saa hirvivahinkokorvausta. Viittaan lukijoiden kuvien ”varataimi tapaukseen”.

    Sensijaan vastaus siihen miksi korvausehtoja ei laiteta sellaisiksi, että se  5 miljoonan potti tulisi  käytetyksi korvauksiin kokonaisuudessaan, oli piiloutuminen EU:n taakse. Pitää tarkistaa tuo ”ylikompensoinnin kielto”.

    Vastaus toiseen kysymykseen oli odotettu. Ei vastattu, kaveria ei jätetä. Vastauksen kirjoitti Vesa Ruusila ja kysymyksessä olleen alueellisen riistaneuvoston puheenjohtajana oli Martin Hägglund,  joka on myös valtakunnallisen riistaneuvoston varapuheenjohtaja.

    kokous

     

    Planter Planter

    Kiitos Metsälehdelle!

    Metsälehti toimitti lupauksensa mukaisesti kysymykset ministeriöön ja julkaisi lehdessä vastaukset. Hyvää palvelua! Näin saimme ministeriön vastaukset kaikkien luettavaksi.

    Planter Planter

    En ole osallistunut autokeskusteluun, mutta tämä on pakko kertoa.

    Vein mummin lääkäriin ja odotustilassa oli sellainen pieni leikkinurkkaus lapsia varten. Pojille oli pikkuautoja, kuinkas muuten. Odottelin, istuskelin ja räpläsin kännykällä metsälehden keskustelupalstaa. Leikkinurkassa oli sellainen 2-3 vuotias pojantaapero, jolla oli muutamat sanat hallussa toiset vielä ei. Pöristeli autonääniä, konttasi ja työnsi pikkuautoa.

    Sitten kuului ”kriiiik”. Autoon tuli jokin häiriö, olisiko pyörä leikannut kiinni. Viisi senkuntia hiljaisuuttaa, nosti auton ylös ja alkoi takoa sillä lattiaa ja huutaa täysillä, ITUTTAA, ITUTTAA, ITUTTAA…..(sitä konsonanttia ei tosiaan kuulunut).

    Äiti ryntäsi tietysti paikalle selitellen….mistä tollaisia olet oppinut…(mistäs niitä yleensä opitaan?) ja mummot kauhuissaan.

    Itselläni oli vaikea pidätellä naurua ja tuli vesi silmistä, kun katsoin konttaavaa poikaa, jonka kädessä oli ilmiselvästi pösö 3008 pienoismalli. Toisessa kädessä ei onneksi ollut leikkimoottorisahaa.

    Planter Planter

    ”PS Kaiva esiin K-S 2:n tilanne. Osuu lähemmäs…”

    Ei osu lähemmäs, mutta tässä kuitenkin. Ei ollut romahdusta sielläkään. Olisiko tässä ongelmana, että et osaa tulkita näitä graafisia esityksiä,  ovatko täyttä hepreaa?

    KS2

    Planter Planter

    ”keskusteltiin näillä nurkilla hirvien määrän romahtamisesta 2010-luvun tehopyynnin seurauksena. Ei näkynyt vasoja ,eikä sarvipäitä uroksia. Ei liiemmin naapurikunnissakaan . . Samaan aikaan osa lopetteli metsästystä, Nuorempi polvi totesi , että on parempaakin tekemistä , kun katsella tyhjiä metsiä. Näistä kokemuksista syntyi tuolloin aihe vasta-argumentointiin Planterin tapauksessa.”

    Voi hyvä ystävä, miten saisin tämän asian kauniisti sanottua. Kun sitä romahdusta ei ollut, kanta ei laskenut edes tavoitetasolle, ei siellä, niin kuin ei koko valtakunnassa. Ehkä meidän pitää kuitenkin luottaa Lukeen vähän enemmän kuin mitä omalla takapihalla näkyy. Tästä syntyi oma vasta-argumentointi, ei ainoastaan yhden pienen alueen ongelmista.

    ks1

    Planter Planter

    ”Vuonna 2012 ei edes ollut vielä kannanhoitosuunnitelmia ja hirvikantaa koskevat havaintotiedot olivat käytössä nykyiseen reaaliaikaiseen järjestelmään verrattuna jopa kaksi vuotta”

    Niin, 2014 tuli kannanhoitosuunnitelma käyttöön ja 2016 oli hirvikanta nousuut jo 50% verrattuna 2012 tasoon. Kun hirvikannan hoitosuunnitelman tekijä ei noudata itse tekemäänsä suunitelmaa, niin olen katsonut ihan perustelluksi, ei nyt syyttää, mutta arvostella, maa-ja metsätalousministeriötä.

    ”Paikallisesti voidaan hirvieläinkanta pudottaa näillä konstella hyvinkin alas jos tarve vaatii ja löytyy riittävästi yhteistä tahtoa ja resursseja toteuttamaan hanke. Tämän tahtotilan kehittämiseen kehottaisin Panteriakin nyt keskittymään ,jos ongelmat piinaavat edelleen. Merta edemmäs on turha lähteä kalaan.”

    Uskoisin, että kaikki muut palstalaiset ovat ymmärtäneet tämän alueen tilanteen, sitä on jauhettu jo aivan liikaa. Vielä kerran. Meillä oli kova yhteinen tahtotila, sidoryhmät olivat täysin yksimielisiä, että hirvitiheyttä pitäisi pudottaa, tavoitteena 2,5 / 1000ha.

    Kun kysyin eräältä riistaneuvoston jäseneltä, miksi kuitenkin tavoitetta jopa nostettiin kahdella hirvitalousalueella  5 / 1000 ha tasolle, niin hän sanoi, että hän ymmärsi, että riistaneuvostossa päätettiin jotain muuta. Yksi henkilö voi siis tehdä lopullisen päätöksen, eikä hänen tarvitse välittää mitään mistään sidosryhmistä tai hirvikannan hoitosuunnitelmista.

    Planter Planter

    Tolopainen on palstan paras tyyppi. Hän kaivaa väkisin jokaisen keskustelijan kanssa esiin vastakkaisen mielipiteen, vaikka ei oikeasti ole aina sitä mieltä.  Tarkoitus on saada keskustelua aikaiseksi, toimii hyvin ja mielipide on usein ihan naseva ja perusteltukin.

    Siinä on tietysti se ongelma, että hän voi saman päivän aikana olla itsensä kanssa täysin eri mieltä montakin kertaa. Sekö sitten hämmästyttää monta pientä kulkijaa.

     

    Planter Planter

    Hyvä, että on tehty tuollainen yhteenveto. Itselläkin on ollut mielessä, mutta ei ole tullut dokumentoitua noin tarkasti. Allekirjoitan kaiken. Huolestuttavaa on, että paikoin tilanne on vielä pahempi kuin Ameriikoissa. Siellä vain saniaiset ovat jääneet syömättä.Täällä syödään nekin.

    Vastuullani on ollut saaressa yhden tienpätkän piennarten hoito. Parikymmentä vuotta sitten pusikon sai raivata pois joka toinen vuosi. Enää ei ole moneen vuoteen tarvinnut raivaussahaa, ei nouse puskat kymmentä senttiä maasta. Aikoinaan jätin raivauksessa komeat saniaispuskat kulkijoiden ihasteltavaksi, nyt nekin on syöty pois.

    Tämä ongelma on suuruusluokaltaan ja vaikuttavuudeltaan aivan jotain muuta, kuin se, että tulee metsänomistajille taimikkovahinkoja.

    Virallinen totuus on tämä: ”– Luonnolle ei ole pystytty osoittamaan mitään haittaa.”

    https://yle.fi/uutiset/3-7281721

    Planter Planter

    ”Mitenkäs Planter selittää sen ,että leikatuistakin luvista jäi paikoin keskimäärin puolet käyttämättä?”

    Tuolloin uutisoitiin laajalti ja kiihkeästi, että hirvikanta oli romahtanut. Maan arvostetuin emeritus hirvitutkijakin esitti, että hirvelle olisi laitettava täysrauhoitus. Ei ole yllättävää, että metsästäjät pelästyvät eivätkä uskalla käyttää edes kaikkia myönnettyjä lupia. Eikä keskimäärin puolet, tarkoita samaa kuin yli 80% lupien käyttöaste, joka se oli silloin.

    ”Se ,että ongelmaa ei ole saatu kuriin jollakin pienellä alueella ,ei ole koko Suomen ongelma.”

    Oli se koko Suomen ongelma, tavoite oli 76 000, jokainen voi kaivaa riistahavainnot.fi -sorkkaeläimet-ajankohtaista sivulta hirvitietotaulukon ja laskea excel-taulukosta vuoden 2012 hirvimäärän. Se oli 10 000 yli tavoitekannan. Pyynnissä lyötiin silloin liinat kiinni ja päästiin määrässä neljän vuoden kuluttua noin 50% yli tavoitekannan.

Esillä 10 vastausta, 1,141 - 1,150 (kaikkiaan 3,410)