Käyttäjän Planter kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,371 - 3,380 (kaikkiaan 3,410)
  • Planter Planter

    Nostanpa tämän vanhan ketjun tuon ”Kasvu hehtaarille” ketjun kaveriksi.

    Planter Planter

    Kaivoin uteliaisuuttani metsäsuunnitelman esiin. Erään kuvion 110 vuotiaalle kuusikolle oli merkattu kasvuksi 7,2 m3/ha.
    Lieneekö ns hatusta vedetty.
    Tuon mukaan sitä kannattaisi edelleen kasvattaa tällaiseen aikaan, kun kunnollista korkoa ei saa muualta.

    Itse kuitenkin laiton jo nurin.
    Maalaisjärki sanoo, että lahoaa toisesta päästä samaa vauhtia, myrskyt runtelevat ja kirjanpainajatuho vaanii.

    Planter Planter

    Kuivaa ylivuotista puuta kun polttaa hyvällä vedolla ja hyvillä sytykkeillä, niin ei savua pöllähdä kuin pari minuuttia. Muulloin ei näy kuin hieman lämpövärinää piipin päässä.

    Ihan sama mistä tai miten sytyttää, kunhan syttyy äkkiä ja muutaman minuutin päästä kohina käy.
    Viiden motin polton jälkeen nuohooja löytää pari litraa tuhkaa, joka ei ole mustaa vaan harmaata tai ruskeaa, eikä tulipesäkään ole musta.

    Jotkut kaupungissa näyttävät polttavan kosteaa puuta huonolla vedolla ja silloin kyllä lykkää hiukkasia ja mustaa savua tuntitolkulla.

    Kyllä ilmalämpöpumppu on vaivaton ja edullinen 9 kk vuodesta, kun ulkolämpötila on yli -5 astetta.
    Loppu aika vuodesta kuivaa puuta uuniin.

    Planter Planter

    Tuo perustulokokeilun uutinen on näköjään levinnyt maailmalla mm.
    englantilaisten lehtien lööppeihin. Pian se on somessa, joka kännykässä.
    Paha moka! Kohta on 60 miljoonaa pakolaista Torniossa, kun luulevat, että Suomessa jokainen saa 800€ tekemättä mitään.

    Perustulossa on tosiaan se idea, että 800€ saisi puhtana käteen, vain sellainen, jolla ei ole muita tuloja. Kun sen päälle alkaa kertyä muita tuloja verotus kasvaa niin, että ainakin jo 3000€/kk tuloilla ja siitä yli, kiristynyt verotus palauttaa tuon 800€ kokonaisuudessaan valtion kassaan.

    Perustulo taas korvaisi nipun kaikennäköisiä pienituloisille tai tulottomille maksettavia sosiaalitukia, joten ei se välttämättä lisäisi valtion kustannuksia.

    Ensimmäinen ongelma, joka tulee mieleen on peruskoulun päättäneet pojat, jotka asuvat kotona. Niille kun alkaisi kilahtaa 800 tilille joka kuukausi, asuvat ja syövät ilmaiseksi, niin ei ikinä kannatakaan lähteä töihin. Muutkin pörröpäätaiteilijat voisivat heittäytyä elämään pelkästään perustulon varassa, eivätkä ikinä pyrkisi oikeisiin töihin.

    Jos elää pelkästään puunmyyntitulojen varassa tämä olisi mainio uudistus. Tulouttaa puukauppatuloja esim vain joka kolmas vuosi.
    Aina kaksi välivuotta kirjanpidossa tulotta, jolloin saa tuon 800€/kk puhtaana käteen. Töitä toki voi tehdä koko ajan.Tulisi lähes 10.000€ vuodessa lisää.
    Tällainen ”paikallinen sopiminen” onnistuisi ainakin näin yhden miehen firmassa.

    Planter Planter

    Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi selailin vanhoja tallenteitani lähipiirin sotaveteraanien muistelmista.
    Lähes 100.000 palasi arkussa. Monet olivat siellä nuoruutensa 5 vuotta. Ei tullut palkkaa, ylityökorvauksia, ei vaarallisen työn lisää, ei ollut ”pakolaistasoisia” palveluja.

    Tuttu lähes kaksimetrinen mies oli laihtunut 48 kiloiseksi, ruokaa ei ollut. Vankileirillä kaveri oli viereisellä laverilla kuollut, ilmeisesti punatautiin ja oksentanut kuolinkouristuksissa.
    Lähinnä ollut kaveri oli äkkiä puulusikalla kaapinut oksennuksen suuhunsa, kun muuta ruokaa ei ollut.

    Voitaisiinko täällä kuitenkin hieman tinkiä omista eduista,
    ettei käy niin, että edellinen sukupolvi pelasti Suomen ja tämä tuhosi?
    Näkyy olevan lentokentälläkin ruuhkaa lähtevillä ulkomaan lomalennoilla, eikä heillä ole puulusikkaa kädessä.

    Planter Planter

    ””Ei tuossa metsäliiton bonusjärjestelmässä ole mielestäni mitään paheksuttavaa.Onhan se niin,että liike-elämässä firmalle parasta katetta tuottavia säännöllisesti toimivia asiakkaita palkitaan parhaiten.Kannattaa toimia niiden kanssa ja suosia niitä toimijoita,joilta oman firman kannalta on paras lisäarvo pienimmillä kuluilla saatavissa.Parhaiden asiakkaiden palvelu on aina parasta,niin se vaan on.””
    ——————————
    Metsäliitto on vaan metsäfirmojen joukossa oma erikoisuutensa, koska yhtiömuoto on osuuskunta, jäsentensä omistama.
    Osuuskunnan toimintaa säätelee osuuskuntalaki.

    Mielestäni osuuskunnassa leimikoiden kuuluisi kilpailla keskenään,
    eikä osuuskunnan jäsenten.
    Itselläni ei ole mitään intressejä ML bonusten suhteen, kunhan ihmettelin.
    ———————

    Osuuskuntalaki.
    7&
    Yhdenvertaisuus

    Kaikilla jäsenillä on osuuskunnassa yhtäläiset oikeudet, jollei tässä laissa säädetä tai säännöissä määrätä toisin.
    Kaikki osuudet ja osakkeet tuottavat osuuskunnassa yhtäläiset oikeudet, jollei tässä laissa säädetä tai säännöissä
    määrätä toisin. Osuuskunnan kokous, edustajisto, hallitus, toimitusjohtaja taikka hallintoneuvosto ei saa tehdä
    päätöstä tai ryhtyä muuhun toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan jäsenelle tai muulle epäoikeutettua etua
    osuuskunnan taikka toisen jäsenen tai osuuden tai osakkeen omistajan kustannuksella.

    Planter Planter

    Jees or no?

    Heikki Smolander tämän nettilehden kolumnit osassa
    kirjoittaa näin:

    ””Uudistusalan koon vaikutus on myös Luken toimesta hyvin dokumentoitu. Mitä pienemmät alat, sitä suuremmat yksikkökustannukset. Silti yksityismetsien uudistusalat ovat turhan pieniä, keskimäärin 1,4 hehtaaria. Ruotsissa ne ovat reilusti kaksi kertaa suurempia. Metsäsuunnittelijoiden ja puunostajien tulee ohjata metsänomistajat nykyisistä pienaukoista järkeviin päätehakkuuleimikoihin ja uudistusaloihin. Alle kahden hehtaarin uudistusalojen määrän puolittaminen tällä hallituskaudella on oltava vähimmäistavoite.””

    Planter Planter

    Timppa: ””Sikäli kuin ymmärrän Hallitus haluaisi, että tehdään enemmän työtä. Meikäläinen on kyllä samaa mieltä, että millään muulla ei huonosta taloustilanteesta selvitä kuin pudottamalla työn yksikkökustannuksia. Siis tekemällä enemmän samalla palkalla. Se ei olisi mielestäni kurjistamista. Ja ne työmäärät ovat lastenleikkiä verrattuna jälleenrakentajasukupolven tekemään työhön, joka nosti Suomen sodanjälkeisestä ahdingosta maailman vauraimpien maiden joukkoon.””

    Täysin samaa mieltä!

    Palkanalennukset pudottaisivat kotimaista kysyntää ja pahentaisi tilannetta.
    Viikko..pari lisää vuotuista työaikaa ei ole kohtuuton vaatimus.
    Kun työtätekevät eivät suostu tinkimään, niin otetaan niiltä, joilla ei ole lakkoasetta…kuten nyt on käymässä.

    Planter Planter

    Jees: ””Kyllä tuolla alle viidenkymmenen ha:n tilalla pystyy jo vuosittaistakin puukauppaa tekemään eikä mitään viiden vuoden välein.””

    Eikö kuitenkin tunnu ostajan kannalta järkevämmältä tehdä 1000m3 kauppa viiden vuoden välein, kuin 200m3 kauppa joka vuosi? Tuolla järkevämmällä jaksotuksella putoaa bonujärjestelmän ulkopuolelle! Sitä ihmettelin.

    Sammeli: ””En ymmärrä nyt kritiikin aihetta. Eihän Group pudottanut kenenkään bonusta, ainoastaan nosti aktiivisille maksamaansa. Kukaan ei siis hävinnyt mitään.””

    Saman logiikan mukaan kannattaisi AKT:n aktiiviselle porukalle antaa se 8%:n palkankorotus?
    Ei siinä muut häviä mitään jos toisille annetaan ja toisille ei, kunhan ei oteta keneltäkään pois?
    Saataisiin ehkä se yhteiskuntasopimus ja työrauha. Tuntuisi oikeudenmukaiselta?

    Jos minä olisi Jortaani, niin varmaan käyttäisin bonusjärjestelmää minäkin. Sillä ei siinä jaeta rahaa metsänomistajille, vaan hankitaan puuta halvemmalla. Sehän on markkinataloudessa tällaisen
    virityksen perimmäinen tarkoitus, tietysti.

    Planter Planter

    Taimikonhoitosopimuksessa on vielä sekin etu, että hirvimurheet menevät yhtiölle!

Esillä 10 vastausta, 3,371 - 3,380 (kaikkiaan 3,410)