Käyttäjän Puu Hastelija kirjoittamat vastaukset
-
”Muistini voi heittää, mutta Ukrainan tukea en ole muistaakseni kyseenalaistanut.”
Joku voisi tulkita Nostokoukun muistin heittävän ja Ukrainan tuen joutuneen kyseenalaistetuksi. Ps. Suomessa uskonnonvapaus.
”Eikö ole tärkeämpää tukea omaa kurjistuvaa kansaa, vaikkapa palkankorotuksin, kuin syytää rahaa erittäin korruptoituneen vieraan valtion muutamalle hyväosaiselle. Ja vieläpä maailman rikkaimmaksi ja vapaammaksi itseään mainostavan kansan aseteollisuuden kautta.”
Puu Hastelija 28.2.2026, 20:36”Onko jo minkä verran tullut sähköä katolta syyskuun jälkeen?”
Noin 1400kWh.
Puu Hastelija 11.2.2026, 06:59Kysyin tiskin takaa, onko näissä Echoissa ollut luonteenheikkoutta sähköissä. Kävi kysymässä huollon puolelta ja sanoi, että ei. Jatkoi, että joissain huskun malleista ei voi sanoa samaa.
Ehkä tämä oma 4310 on siis vain huonoa tuuria, koska 361wes, mikä on vanhempi on toiminut moitteetta, samoin kuin hq 543 lämpökahvoilla, mikä on vieläkin vanhempi.
Tai sen verran ”ominaisuuksia” sekä 4310 että 543 on primeriltä lähtevä polttoaineletku pompannut irti. 543 on pysynyt kiinni, kun leikkasi pätkän pois letkua, mutta 4310 vaati uuden letkun ennen kuin alkoi pysymään.
Puu Hastelija 10.2.2026, 22:07”Oliko kallis remontti”
Mielestäni ei. Tuo puola oli alennusten jälkeen aika tarkkaan Stokkerin ilmoittamissa hinnoissa ≈ 100e ja työt sisältäen tuon vian määrityksen, tulpanvaihdon ja koekäytön kaikkiaan ajallisesti reilu 40min ja vajaa 60e. Hinnat sis alv.
Toki tuossa puolassa on taatusti katteet kohdillaan, etenkin jos kesto on taas 2v luokkaa.
Puu Hastelija 10.2.2026, 14:44Tuolla lukijoiden kuvissa aiheesta Echo 4310, joka muuttui tukkoiseksi, röpöttäväksi ja tuntui käryttävän.
Sytytysjärjestelmä vaihtoon. TOISTAMISEEN. Olisiko ollut noin pari vuotta molemmilla kertaa kestoaika. Ensimmäisellä kertaa oireet olivat normaalit, kunnolla lämmittyään alkoi kiukuttelu, eikä millään käyntiin. Nyt luulin olevan jotain tukossa, mikä vaikuttaisi seossuhteisiin.
Bonuksena sai maksaa itse, en kuulemma täytä puu hastelijan takuukriteereitä, vaikka valmista ei tahdo tullakaan.
Puu Hastelija 7.2.2026, 10:51Jos eivät ole ennakoivasti muuttaneet ulkomaille tai isoon kaupunkiin (joita ei ole Suomessa), niin verotus tapahtuu Suomessa.
Puu Hastelija 5.2.2026, 20:57Perko jaksaa murehtia, miten aukossa ei ole hetkeen tukkia tajuamatta lainkaan, ettei hänen fantasiametsissään ole ikinä tukkia, koska sitä hakataan 100m³/10a pois.
Puu Hastelija 5.2.2026, 20:47”Minulla ei ole kuin kaksi AMK-tutkintoa.”
Täytyikö AMK tutkintojen takia poistua kotoa opiskelemaan, vai onnistuiko etänä?
Olivatko tutkinnot edellytys eläkkeelle pääsyyn?
Puu Hastelija 27.1.2026, 21:52En ole ikinä viilannut käyttämätöntä terää. Enkä ole uutta terää terävämmäksi itse teroittamaani ketjua saanut.
Purupiikkiä olen tiputtanut, kun on tuntunut, että viilaaminen ei tee terästä purevaa. Olen käyttänyt akkurälläkkää hiomalaikalla. Kevyt hipaisu pienehköillä kierroksilla.
Uusia sahoja hommattuna nyt 2kpl, niistä ehkä myöhemmin.
Puu Hastelija 27.1.2026, 21:37Edes Perko ei mahda biologialle mitään. Osoittanee vain sen, että käytännöstä ei mitään tiedä.
Kuten jupesa koittaa palikan harsija trollille rautalangasta vääntää, niin metsikön kasvu on täydellä laukalla ikäluokassa ennen ja jälkeen ensiharvennuksen.
Tehtävän anto ei vastaa todellisuutta, kuten ei Perkon kuvitelmat jatkuvasta kasvatuksesta.