Käyttäjän Puun takaa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 3,385)
  • Puun takaa

    Yleisessä keskustelussa on jokamiehenoikeudet ja niiden mahdollinen rajoittaminen nousseet useinkin esille, mutta nehän ovat aivan pikkujuttuja tämän metsästysasian rinnalla.
    Todella tehokkaasti on näköjään metsänomistajien oikeudet saatu tällaisella näennäisdemokratialla häivytettyä kun hirvikannan koosta maassamme päätetään!

    Puun takaa

    Sen verran korjaan aikaisempaa tietoa, että omavastuu on nyt pudotettu 170 euroon, mutta muita korvausta rajoittavia ehtoja löytyykin vahinkolomakkeelta todella runsaasti.
    MAVI:n uusi hirvieläinvahinkolomake löytyy Metsäkeskuksen sivuilta, tosin pienen etsimisen jälkeen. Sähköisesti ilmoitusta ei toistaiseksi voi tehdä. Jään nyt jännityksellä odottamaan korvauskatselmusta ja sitä, vaikuttaako korvauksen tasoon lainkaan se, että kysymyksessä on visakoivut. Toivotaan ainakin, etten joutuisi operaation maksumieheksi!

    Puun takaa

    Täyttäessäni Metsäkeskukselle lähetettävää taimikkoon kohdistunutta hirvieläinvahinkoilmoitusta, kiinnitti eräs kohta huomioni: ”Hakija sitoutuu vastaamaan Metsäkeskukselle aiheutuneista tarkastuskustannuksista”.
    Tämä tulee kysymykseen jos vahinkohakemus olisi aiheeton.
    Miten voi ola mahdollista sitoutua kustannuksiin jos ei tiedä miten vahinko todellisuudessa määritellään?
    Kaiken lisäksi maksettavassa korvauksessa näkyi olevan 250 euron omavastuu.
    Kertokaapa kokeneemmat, oletteko ihan oikeasti saaneet hirvivahinkokorvauksia, ja miten vahingot on käytännössä määtritelty?

    Puun takaa

    Mainitsepas Suorittava joku muu harrastustoiminta, jossa harrastajat pystyväy yhtä paljon määräämään toisten omaisuudesta?

    Puun takaa

    Eli riistaneuvostossakin on metsästäjillä pysyvä enemmistö.
    Suomeksi sanottuna mikään ei siten muutu.

    Puun takaa

    Mitenköhän tuollaiseen alueelliseen riistaneuvostoon mahtaisi päästä jäseneksi?

    Puun takaa

    Voi olla helpommin sanottu kuin tehty sinne riistanhoitoyhdistyksen hallitukseen meno, kun olosuhteista johtuen metsänhoito ja muu työnteko veivät lapsuudesta asti lähes kaikki ajat, eikä metsästys missään muodossa tullut harrastukseksi.
    Tällä iällä alkaisi jo aikaakin järjestymään, mutta intoa ja terveyttä ei enää taida olla riittävästi.
    Minua vain edelleen ihmetyttää se, että pienemmissäkin asioissa kysellään yleistä mielipidettä, mutta näinkin merkittävässä asiassa sitä ei ainakaan minulta ole koskaan kysytty.
    En edes tiedä, miten riistanhoitoyhdistysten jäsenvalinta tehdään.

    Puun takaa

    Olen koko aikuisikäni hoitanut asiat neuvottelemalla olemassa olevien säädösten mukaisesti.
    Tämän toimintatavan olen kokenut myös olevan kaikkein tehokkain.
    Hirvikannan suuruuden suhteen ei ole olemassa järjestelmää, jossa maanomistajien mielipiteet selvitettäisiin.
    Ainoaksi kanavaksi jää siten tiedotusvälineet ja keskustelupalstat.
    Olen aivan varma, että metsänomistusrakenteen koko ajan muuttuessa näin ei voida enää jatkaa.

    Puun takaa

    Metsä on siitä erikoinen omistusmuoto, että sen käytöstä päättävät muut enemmän kuin omistaja itse.
    Tuleeko mieleen muuta vastaavaa?
    Nykyisin, kun yksilön oikeuksia korostetaan joka yhteydessä, metsänomistajan oikeudet ovat vain kaventuneet entisestään.
    Ääriesimerkkinä oli edellisen ympäristöministerin johtamat YK:n ilmastokokoukset, joihin metsänomistajien edustajia ei otettu edes mukaan, mutta useampi kymmenen muuta täysin ulkopuolista turistia kylläkin.
    Nykyinen ministeri tuskin on enää yhtä härski kun Pariisin ympäristökokoukseen lähtijöitä valitaan.
    Nykyinen ministeri toivottavasti myös palauttaa metsänomistajien oikeuden päättää hirvikannan koosta, koska nykyinen järjestelmä ei täytä EU:n ihmisoikeustuomioistuimen kriteerejä.
    Esim. minulta ei ole kukaan yli neljänkymmenen vuoden aikana kysynyt, paljonko metsissäni pitäisi hirviä olla.
    Minulle vieraat ihmiset ovat sen päättäneet puolestani.

    Puun takaa

    Jos ei ole tähän ikään vielä mitään muuta oppinut, niin ainakin sen, että: Juomapaikka – koivun / männyntaimikko sekä lähellä oleva vanha metsä ovat murhaava yhdistelmä ko taimikolle.
    Useampi aari maata oli nytkin mustalla mullalla juomapaikan lähellä, mutta onneksi vieressä oli kuusentaimikko.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 3,385)