Käyttäjän puunhalaaja kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 1,040)
  • puunhalaaja

    Gla, kirjoitit: ”Kuulostaa varsin sekavalta, että seurat joutuisivat hakemaan luvat, mutta maanomistajilla olisi vapaat kädet.”

    Seuramalli on periaatteessa paras malli hillitä ja hallita. Lupien hakeminen ei minusta sinänsä ole mikään itseisarvo. Sillä viranomainen ei kuitenkaan voi pakottaa seuroja ampumaan, se voi vaan jättää lupia myöntämättä. Tässä tilanteessa ei tietenkään ole mitään järjellistä syytä jättää lupia myöntämättä, joten ihan hyvin kaikki voisi ampua vain ilmoitusmenettelyllä, kunnes kanta on alle tiheän rajana. Tämä siis ainakin tiheän kannan alueella. Ehdottamani mallin idea on vain kannustaa seuroja ampumaan, jotta ne saisi taas monopolin.

    Viikonloppuna istuskelin saunan edessä vilvoittelemassa, nää kulkee kaikessa rauhassa pihan poikki noin 15 metrin etäisyydellä: https://aijaa.com/VLHz5f

    Metsäkauriiden kanta lähti kasvuun samaan aikaan kun peurojen määrä. Väitän, että keskeisin syy on se, että metsästäjien mielenkiinto meni ja menee peuroihin. Jos ei olisi peuroja, kauris olisi ihan eri tavalla kiinnostava kohde. Lisäksi kauriin yleistymistä auttaa ruokinta, ruokkimalla on saatu Hettaankin jo kauriskanta. Vähän ihmettelin kun tänä kesänä yhtenä yönä katselin Vuontisjärvellä kauriin pinkovan pellolla.

    Ja mitä tulee haavakoihin, niin ei tietenkään ole seuran vastuulla.

    puunhalaaja
    puunhalaaja
    puunhalaaja
    puunhalaaja
    puunhalaaja

    Kävin ottamassa muutaman kuvan tuolta. MHY arveli, että hyvällä tuurilla voisi saada pari tonnia puista kulujen jälkeen. Homma olisi tietenkin kiinnostavampi, jos naapurit lähtisi hakkuuseen mukaan, ja sitä nyt selvittelen.

    Päätehakkuuikäistä, tuollaisen ostaisi mieluusti suojeluun, mutta kun on toisten ihmisten rakennusten vieressä ja tiekin menee läpi, ei uskalla jättää pystyyn :-/

    Linkit joutuu kai postaamaan yksitellen…

    https://aijaa.com/Gx7eDL

     

    puunhalaaja

    Suorittava, yksi ratkaisu voisi olla esim. seuraava: Alueilla, joilla kanta on yli tietyn rajan, annetaan seuroihin kuulumattomille maanomistajille mahdollisuus ammuttaa vain ilmoitusmenettelyllä vapaasti peuroja. Mahdollisuus loppuisi, kun RHY:n alueella kanta on alle jonkin tietyn rajan, tyyliin 10- 20/1000h.

    Tämä ei lopettaisi seuramallia eikä lupien hakusysteemiä, olisipa vain kannuste seuroille ampua lisää, että monopoli palautuisi taas heille. Ampujan/ammuttajan velvollisuus olisi toki selvittää esim. seuroilta yhteystiedot, kelle ilmoittaa jos joutuu hakemaan haavakkoa heidän mailtaan jne.

     

    puunhalaaja

    Olinkin jo kahdessa vuodessa unohtanut miksi en ole kirjoitellut tänne: Tein pitkän postauksen linkkien kanssa VHP-homman uusimmista käänteistä ja puf, viesti katosi.

    Sama rallihan tässä jatkuu edelleen. MTK vaatii leikkauksia. ARN ilmoittaa kuulleensa sidosryhmiä ja lopputuloksena jopa Hämeessä tavoitellaan paikoin kannan nostamista.

    Paikka paikoin kantaa on saatu alas. Silti kanta on niin tiheä edelleen, että Urjalaankin tuli kolme susireviiriä hetkessä.

    puunhalaaja

    Ja tässä vielä kiinnostuneille Kuntun aloituspostaus, siellä on tosiaan mielenkiintoisia kommenttejakin: https://twitter.com/PanuKunttu/status/1476163722615918601

    puunhalaaja

    Mitä itse asiaan tulee, niin luulisi SLL:n ymmärtävän kauriiden ylilaidunnuksen ja muut haitat. 

    Niin luulisi, mutta niillä on oletettavasti jokin henkinen kynnys ylitettävänä. Jos oma ideologia perustuu eläinten ja luonnon hyvinvoinnin vaalimiseen, niin onhan se hankalaa, kun yht’äkkiä pitäisikin suu vaahdossa vaatia söpöisten bambien ampumista. Ja toisekseen on sitten se, että ne tosiaan näkee runsailla sorkkaeläinkannoilla tärkeän merkityksen petojen ruokana.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 1,040)