Käyttäjän Rane kirjoittamat vastaukset
-
”Anneli on oikeassa siinä, ettei meillä riitä osaaminen lintutieteijijöiden tai biologien tasolle.”
Kyllä.Tässä on se ongelma jonka jo muinaiset roomalaiset kiteyttivät:Kuka vartioisi vartijoita.
Kukaanhan ei tarkista tai korjaa luontoväen saamia tutkimustuloksia saati niistä tehtävää viestintää.Luontoväellä ei ole tieteentekemisessä tarvittavaa debattia ja väittelyä vaan yhdessä hymistellään.
Julkisuuteen ajoittain pullahtavat kuprut(esim Kotiahon:olemme hävittäneet keskimäärin 95% metsiemme lahopuusta) saavat epäilemään että poliittinen vaikuttamishalu vaikuttaa julkisuuteen tuotaviin seikkoihin.Vahingossa voi lipsahtaa vaikka tieto että nimenomaan aukot lisäävät luonnonmetsien monimuotoisuutta ja mosaiikkimaisuutta.
Rane 17.1.2024, 08:44UPM joutui kuseen koska ei luovuttanut katkontatietoja joilla he olisivat voineet todistaa käyttäneensä lyhyitä mittoja.(Todennäköisesti olisi todistanut ettei ole käytetty).Nythän katkontatiedot luovutetaan metsänmyyjälle automaattisesti,ei mitään ongelmaa.
Rane 17.1.2024, 08:35Tämä Finnbullet teki metsäkoneita ns.kymppitonnin kokoluokkaan.Eli samankokoisia kuin aikoinaan 15 Ponsse tai 910 lokomo.Juuri passeleita ensiharvennuksille ja pehmeille maille.
Ongelma on siinä että tämmöisen peruskoneen tekeminen on kuitenkin kallista.Harrastuskäyttäjille liian kallis ja urakoitsijoille pitää olla enemmän hienostunutta tekniikkaa,eli vielä kalliinpi.Kuskejakaan ei saa tuommoisen koppiin vaikka se olisi ihan hyvä.
Valmistaja jäi ikäänkuin markkinoiden väliinputoajaksi.Hyvästä yrityksestä ei palkita.
Rane 16.1.2024, 15:40”Kuinka parin metrin levyinen vehje pysyy metsämaastoissa pystyssä Keto 100 kouralla edes tyhjiltään ?”
Hyvä kysymys.Keto satanen ei tietysti ole realismia mutta 51 tai esim. Kesla vastaava on pienin koura jota noin kalliiseen peruskoneeseen pitäisi asentaa.Yksinkertainen konsti olisi ihan tukijalat.Tukijalkoja ei harvestereissa käytetä koska ajatellaan että konetta pitäisi pystyä siirtelemään välittömästi kun kuljettaja sitä haluaa.Kevyissä ja kapeissa koneissa kaltevassa maastossa taiteilu on kuitenkin hankalaa ja tukijaloilla koneen voisi nostaa suoraan jolloin työskentely olisi ergonomista,varmaa,heilumatonta ja alarinteestäkin saisi isommankin puun poimittua.Toki jalkojen käyttö tulisi automatisoida.
Rane 16.1.2024, 14:32Vaikuttaa valmiilta koneelta.Jos jostain valittaisi niin tuon tasoiseen(eli arvokkaaseen) koneeseen pitäisi laittaa vähintään Keto 51 tai jopa 100 kokoluokan koura jotta isompioksainen runko menisi rumppaamatta läpi.Nämä videot on aina hieno-oksaisilta paikoilta.
Rane 16.1.2024, 13:05Tämmöiset pienet aloittelevat yritykset tietysti kertovat tuotteidensa ja teknologioidensa olevan jo lähes valmis ja mahdollisuuksien rajattomat jotta rahoittajat lähtisivät mukaan…
Rane 16.1.2024, 12:53Älä Normandy vie vielä huoltoon.Ei ne jäätymistä löydä.Laita ensin tosiaan talviasentoon(vetää lämmintä ilmaa kaasutinkoteloon) ja vaikka ilmastointiteipillä puolet kyljen ritilöistä peittoon.Ja todennäköisesti Stihl ei näillä kovimmilla pakkasilla pelaa sittenkään.
Rane 16.1.2024, 07:08”Muut jatkakoot taas faktojen korjaamista kolmikon osalta.”
Olet Numppi kirjoittanut 3 kirjoitusta tänä aamuna ja kun annat ymmärtää että tiedät mikä on asioiden oikea tila niin miksi sitä ei voi kertoa?
Rane 15.1.2024, 20:24Pärre keksinyt nimimerkin johon ei tee helposti kirjoitusvirhettä?
Rane 15.1.2024, 20:17”2000 mottia on aika vähän 2,6 miljoonasta.”
Ne ajat jolloin koko talvi on korjattu samaa aukkoa ovat menneet…