Käyttäjän Remie kirjoittamat vastaukset
-
Tuota epäilin, näin vanhan jäärän on vaikea ymmärtää noin pienien puiden kaatoa. No maantieteellinen ero vaikuttaa jonkin verran. Onhan pohjoisen puut lyhyempiä ja kartiokkaampia olleet aina. Pituutta pitäisi saada tulemaan , näin sahurina tietää mikä on kiusa kartiokkaista puista, klapeja tulee runsaasti. Mitä nuorempi puu sitä kartiokkaampia ne ovat. Täällä 3 ja neljäs tukki on männyllä sellaisia että on vaikeuksia erottaa kumpi pää on latva. Yli 6 metrisen jollain tapaa mutta 4 merinen on jo paha. Tyvi nyt aina eroaa päistään. Olen ihmetellyt noita metsään jääviä metrisiä ja puoli metrisiä lumppeja , mikä tarkoitus niillä on poistaa kun ei lahoa ole.
Remie 16.10.2019, 18:17Noin ollen ainoa on mitä myyjä puukaupassa häviää kun mittaa siirretään tyveen päin on kuidun ja tukin erotus. Eihän mittaus tuosta enää parane. Suuria määrä tukkia myydessä siirto alkaa tuntumaan. Kannattaako sitten myydä mahdollisimman isoa puuta jotta siirron vaikutus jää mahdollisimman pieneksi. Eli kappale lukumäärä rungoissa minimiin. No nyt tilanne on sikäli epäedullinen kun metsät on nuoria ja kestää kauan että viiden tukin runkoja syntyy. Tukkien pitäisi kuitenkin olla jonkun mittaisia. Vanhoja puita löytyy jokitöyräiltä jossa noita korkkiruuvipuita kasvaa ihan hullun pitkiä, niistä saa mutta niiden myyminen voi olla tuskaa.
Remie 16.10.2019, 16:51En ole koskaan käyttänyt muita taimia kuin MHY toimittamia taimia. 1,5 vuotta sitten istutimme kuusta keväällä juuri roudan sulamisen jälkeen. Montaa ei menehtynyt mutta , lähes kaikki on sotkettu maahan peuran sorkalla. Maassa on niin paljon sorkan jälkiä että maa on aivan kuralla. Kymmeniä kokoontuu hämärissä pyörimään pikku hiljaa lauma siirtyy pelloille syömään. Sama vastakkaiseen suuntaan kun vatsat pullottaa. Ei Suomessa lehmää tarvitse lihaksi kasvattaa , syödään nuo peurat ensin.
Remie 16.10.2019, 16:42Onko kellään selvyyttä kuinka moto laskee tilavuuden. Viesteistä saa sen kuvan että vain yksi mittatieto kirjataan. Jos aavistukseni on oikea niin koko kauppa on umpimähkäistä arviointia. Tämä tieto pitää kiskoa jostain.
Remie 16.10.2019, 16:35Täällä 70 luvun talot oli 10sentin lasivilla eristeellä tehtyjä hyvin matalia lättänöitä . Laudan päät maassa kivijalkaa ei lainkaan , pelkkä laatta jossa muovimatto päällä ei mitään eristeitä maan päällä. Lämpöputket valussa sisällä ilman eristettä. Öljyä paloi parhaissa paikoissa 7000 litraa vuodessa.
Remie 16.10.2019, 16:29Meidän pihalta varmaan löytyy paksu kerros noita punkkeja.. Kymmeniä VHP: tä juoksee joka päivä. Ennen oli kiva kun näki peuran nyt näky alkaa olemaan painajainen. Onneksi ei ole asetta nurkissa niin ei tule mitään hätiköityjä päätöksiä tehtyä. Kaapelinauha 1,4 m korkeudessa ei hillinnyt yhtään peuroja, yli oli loikittu ja ruismaa oli täysin syöty. Kyllä peura este pitää olla sähköistetty kunnolla.
Remie 16.10.2019, 15:37Google kääntäjänä. Google kääntää ihan riittävästi kunhan puhuu valikoiden käännettävää kieltä. Uudenkaupungin murteella tule ongelmia. Kertokaa se hänelle. ( San sil sit) ei käänny.
Remie 16.10.2019, 15:34Minäkin voin tehdä 30 senttisen latvatukin ja millään muotoa se ei täytä tukin kritereitä. Tukilla on muitakin vaatimuksia kuin paksuus. Etenkin vanha männikkö jossa on kotkanpesän paikka joka latvassa. Näissä puissa ei edes ole 20 senttiä ohuempaa runkoa. Oksat haarautuvat yhdestä ryppäästä muodostaen latvuston. Puu jatkaa kaikesta huolimatta paksuuskasvua kuin ennenkin. Niin kauan kuin paksuuskasvu on 1,5-2mm puoleltaan eli 3-4 mm niin parasta puuta puu tuottaa tällöin Muu runko on oksaton ja pituutta oikein hoideun metsän puilla voi olla 30 m Tällöin sitä massaa kertyy. Ei 5m puu tuota koskaan sitä määrää vaikka olisi minkälainen maaperä ja lannoitus. Se siitä laskemisesta. Pidetään vaan metsän puiden latvat saman pituisia ja viljellään niitä tumppi puita. Metsä tarvitsee mallipuita tulevalle metsälle, näin ilmaistuna.
Remie 16.10.2019, 15:14En osaa sanoa kuinka moton ohjelmisto laskee laskee kuutiot. Jos tekisin ohjelman otettaisiin alku pään neliöt ja loppu pään neliöt , laskettaisiin yhteen jonka tulos kerrottaisiin pituudella. Silloinhan ei katkolla ole mitään väliä vaikka tukit olisivat 17 m pituisia tai vain merin mittaisia . Ostaja saisi sen määrän mistä maksaa ja myyjä sen määrän rahaa kuinkapaljon puuta löytyy. Kyllä sahapuu on aina heikompilaatuista mitä pienempää puuta se on . Pienestä puusta sahatavaran saanto on vähemmän josta tulee hyvin ohut pintakin hake kasaan. Kaikissa tukeissa on vain 4 kpl haketettavia pintoja tai selluksi keitettäviä pintoja. Kyllä 11 sentin tukki on sellu puu. 16 senttinen menee tukin piikkiin jos se on kuusi , mänty pitää olla 25 senttinen kun pienempi on pelkkää oksaa.
Remie 16.10.2019, 14:46Katselin juuri ratapihan koivukuitupinoja, ihan hiljakkoin ei olleet hakattu. Talven kun lojuvat kasassa niin kyllä tulee pehmeää kuitua. Mikäli ymmärrän niin leppä olisi suoraan pehmeää tai kaislat. Onhan tuo pehmittäminen metsissä ja tien varsilla tuomittavaa toimintaa. Vaihtoehtoja varmaan löytyy mutta niitä ei etsitä kun puun saa lähes ilmaseksi. Koivuun tupla hinta niin lahottaminen loppuu.