Käyttäjän Remie kirjoittamat vastaukset
-
300€ olisi tänäkin päivänä ihan alakanttiin oleva hinta. Kaikesta muistakin hinnoista on unohdettu markka ja euro ero niin miksi ei puuntuotannosta. Nykyään kun koivua kasvaa sekametsän mukana niin joko niistä kasvaa harjanvartta 15m ja kuivuu siihen hoidon puutteesta, tai sitten niin harvassa paikassa ettei erota kummasta on kysymys puusta vai pensaasta. Itse olen tehnyt tätä ja harmittaa nyt kun koivusta saa polttopuuna ihan hyvän tilin itse polttamalla. Pellonreuna haavikko jossa koivua mukana on pelkkää haketavaraa. Puut saavat liikaa ravinteita ja myrkkyjä , ne on kamalia moton surmapuita. Puuta paljon mutta kovin vaikeassa muodossa hyödyntää. Metsät tulisivat paljon paremmin hoidettua ja tuotto olisi laadukasta puuta jos hinta olisi edes välttävä , nykyään laitetaan taimikkoa lakoon kun rahaa on tarve, hakkuuala onkin sen jälkeen arvotonta johon ei kannata panostaa. Arvo puuta ei voi syntyä tällä hintapolitiikalla. Pystykaupan ja hankinnan ero on korkeintaan 1€/m3 , eihän sillä rahalla moottorisahalla ja pienellä traktorilla mitään metsää hoideta, ero on aivan naurettava. Tunnin perkaa metsää ja yhden kuution saa kasaan kun oikein hitosti äheltää ja yleensä homma sammuukin siihen juuri tuon, mielettömyyden vuoksi. Puun tuottajattajat antavat aivan liian helpolla lahjaksi puuvarantojaan. Suomen puut olisivat aivan hyvää raaka-ainetta parempaankin tuotantoon kuin paperiin ja selluun. Kestohyödykkeet sitoisivat hiiltäkin kymmeniksi vuosiksi nyt tuotetaan 3 sek tuotetta jonka valmistukseen on tuotettu hiiltä ja uraani jätettä valtavat määrät. Kuten keskusteluissa on käynyt ilmi niin murehditaan metsän juuriston ja karikkeiden tuottamaa hiiltä , sehän ihan hullua tuohan kuuluu metsän kiertoon. Murhetta pitäisikin kantaa näistä sekuntin mittaisista hyödykkeistä joita valmistetaan pääasiassa puusta. Voisihan nuo tuotteet tehdä monesta muusta , vaikka juolavehnästä tai saunakukasta , jos ei pajusta ja lepästä synny vessapaperia niin tällöin saisi olla tekemättä , kehittäkööt menetelmän joka mahdollistaa noiden hyödyntämisen, ei pitäisi olla mahdoton kun mars lentoonkinkin vertaa.
Remie 12.10.2019, 18:55Ei täällä ole kovin pitää aikaa kulunut kun koivut hakattiin maahan ja jätettiin mätänenään niille sijoilleen. Valtavat määrät puuta meni ihan hukkaan , moni metsä oli lohduttoman näköinen kun kuuset ja männyt oli koivujen piiskaamia. Saman kohtalon koki aiemmin raita, ja niin vaikea kun on raitaa kasvattaa. Raita on erittäin hyvä nikkaripuu. vahva ja pysyy muodossaan kuin metalli. Naapurilta kerran kysyin koivua kun oli jo kaadettu että voisiko hän myydä polttopuiksi, emme me myy siitä tulee hyvää humusta. Se siitä, humusta tuli ja aavemetsä kuivineen oksineen jota ei osta kukaan. Monelle yhtiölle tarjottu mutta puut on edelleen metsässä. Nyt en heidän puitaan enää tarvitse on sen verran omasta takaa.
Remie 12.10.2019, 18:38Ennen sika teurastettiin marraskuussa yleensä ampumalla muutaman kerran lahtimestari hyppäsi sian selkään ja veti kurkun auki oikein kunnolla kurkkutorvea myöten. Verta tuli sydämenlyönnin tahdissa sika tuupertui maahan ja loput veret valutettiin asiaan vatkaten kaiken aikaa ettei hyytymistä päässyt tapahtumaan. Kammotavin oli tilanne juuri viilon jälkeen kun sika ryntäsi matkaan ja verta piti saada talteen ja joku oli vielä vispilän kanssa hosumassa siinä mukana. Verta joka paikassa. Kun vispaus loppui ja vero jäähtyi , lahrari otti vesikuppiin verta ja ryyppäsi , kehui hyväksi. Moni muukin ryysti , kerran otin siemauksen kun kiusattiin , sen jälkeen olin aina kaukana kun lahtipäivä koitti, kalttaus oli epämiellyttävää hajunsa puolesta kun kiehuvaa vettä kaadettiin likaisen sian päälle ja alettiin karvoja poistamaan. Hyvin brutaali tapahtuma kun maha vedetään auki ja suolet ja elimet otetaan talteen. Kirveellä työstämisen jätän kertomatta.
Remie 12.10.2019, 18:18A.J . Kiitos valaisevista tiedoista. Näitä tietoja juuri tarvitsen. Häärään paljon mesässä.
Remie 12.10.2019, 15:53Lieneekö nuo laukonpeuran loiset olla myös nuoria terveitä jos kerran munivat. Syövätkö ihmiset nuo lihojen mukana ja jahtiveren juonnissa menee munat ensin.
Remie 12.10.2019, 15:51Luujauhotehtaat 1970 luvulla käsitteli pieniltä teurastamoilta saatuja luita jotka olivat matojen peitossa. Madot sisälsi kometiikkatellollisuudelle tärkeitä rasvoja ja homeita , yksi home oli punainen jonka väriä käytettiin huulipunan valmistuksessa. Kuljetukselle tuotti ongelmia kun lavat eivät olleet hermeettisesti tiiviitä joista madot pääsi tielle jos auto pysähtyi liukastaen tien. Mäkisen maaston osuessa kohdalle oli suuria ongelmia liukkauden kanssa jonka madot aiheuttivat. Nuoria terveitä matoja ne ovat oli kuljettaja tokaissut paikalle osuneelle poliisipartiolle. Mitä ilmeisemmin väite piti paikkansa.
Remie 12.10.2019, 14:25Käydään roiskimassa viskalla typpeä juurelle kyllä lustonpaksuus kasvaa. Helposti nousee paksuus 15-20mm vuodessa ja latvat lerpahtaa alas mutta mitä me siitä vaikka runko on pekkää oksaa oksa, on puun kovin osa. 1,5-2mm lustonpaksuudesta ei makseta yhtään enempää ja satoisuus 10 x vähemmän. 2mm kasvattaja saa kasvattaa 100 vuotta kun typellä saa saman tilin 10 vuodessa. Sanoisin että hienoa hinnoittelua. Siksi kuidusta maksetaan 30€ . Kun kunnon kuidusta pitäisi maksaa 300€. Ovat päättänet että kun vedätetään niin vedätetään oikein kunnolla.
Remie 12.10.2019, 14:12Tänään merkki päivä , kaikki on asia linjalla.
Remie 12.10.2019, 14:10Kumikettu. 10 pistettä. Vaikka kaupungissa asunkin.
Remie 12.10.2019, 14:05Eilen oli metsästäjä ampunut tuommoisen vhp:n jolla oli kauttaaltaan noita pitkiä matoja. Hirviporukka oli äimistellyt ilmiötä ja todenneet että yhtään otusta ei kaadeta kun ne on tuossa tilassa. Pidin juttua vähän toisarvoisena mutta lienee totta. Nytkö tuo kanta on huipussaan ja luonto puuttuu säännöstelyyn kun ihminen ei viisaudessaan ymmärrä. Hyvä niin mutta mutta. kun eläin kuolee tuonne jonnekkin , kuka osaa kertoa mitkä ovat jatkoseuraukset. Meneekö meiltä tuhkatkin pesästä.