Käyttäjän Remie kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 951 - 960 (kaikkiaan 1,799)
  • Remie

    Puunhakkaaja.

    Raha kiertää kyllä tililtä toiselle mutta ei lisäänny. Sama asia kuin palkkaisin työmiehiä kantamaan vettä avannosta toiseen. Työtä ja luonnonvarantoja pitää saada kaupattua. EU:n ja Suomen ulkopuolelle , näin työnteosta luonnonvaroista tulee kannattavaa. Koko maassa on maksuvaikeuksia velan oton vuoksi joka ei korjaannu jos me itse syömme sikaa tai hirveä. Molemmat putäisi saada Venäjän markkinoille kun on ihan lähellä ja kaupanteko helppoa. Poltamme parhaillaan aitoja takanamme .

    Remie

    Kiitos A.J . Liitin nuo kaksi asiaa vieraslajeihin, jotka nivoutuvat yhteen, korostotin  samalla haitallisuuden näkökantaa. Toinenhan noista tuottaa tuhoa ja toinen on vain piikikäs kasvi joka ei valtaa alaa miltään kasvilta vaan kasvaa alueilla joilla ei muuta kasvillisuutta esiinny. Suhteellisuus tähän VHP keskusteluun. Kuten huomasin selvästi keskustelussa että pohjoisempana on hirvet ja etelässä nuo tuholaiset , etelässä ei näy hirven hirveä, kaikki lienee pataan joutuneet. Yleistäminen lienee näissä asioissa turhaa , nämä esiintymän runsaus pitäisin poistaa paikallisesti , niin hirvien,peurojen kuin muidenkin lajien kohdalla. Yksittäistä asiaa on mahdoton korjata, mutta kun katsotaan kaikkia samaan ongelmaan kuuluvia lajeja niin alkaa ratkaisuja löytymään jo päättäjienkin taholta. Yksittäinen asia ja yksilön asia on heidän korvissaan vain kirosana joka hyvillä mielellä heiltä joutaa roskakoriin. Tämäkään ei kuulu ketjuun mutta kuuluu mielestäni aiheeseen.

    Remie

    Mikään ei voisi olla epäluotttavampaa tietoa kuin maastossa liikkuen laskenta. Koko maassa pitäisi laskenta suorittaa saman päivän aikana ja laskijoita pitäisi löytää pari miljoonaa. Lentolaskenta jota täällä tehdään saadan eds joku tolkku, mutta liistakeskuksen tulisi se suorittaa. Leko bensiini maksaa 3€ litarta ja hitaassa lennossa kuluu helposti 30l tunnissa. koneen tulisi kuitenkin olla 6 paikkainen jotta ruudukko tulisi laskettua vähänkään kokonaan. Tämä tietäiis sitä että taivaalle pitäisi saada 200 konetta joka on mahdotonta. Liekö yksityisiä koneitakaan olla Suomessa enää 200kpl ja lupakirjojen voimassaolo on yksi kynnys. Kiitos Suomen ilmailuvastaisen hinnoittelun. Helikopterilla tulee niin kalliiksi että yhtälö on mahdoton. VHP ei tarvitse ajaa eikä jahdata , nehän tulevat ihan itsestään hollille ja liipasimen veto ei paljon resursseja tarvitse. Hyvällä kiväärillä kaatuu kolme peuraa kerta laukauksella kun niitä on tiheänä laumoina pellolla, katsoo vain että sydämmet on linjassa.

    Remie

    Pitäisi näihin VHP tiheämpiin esiintymisalueelle antaa poikkeuslupa ampua aina kun etäisyys on sopiva. Äänenvaimentimella varustettu ase ei häiritse ketään. Minulla olisi oiva tilaisuus ampua joka päivä 20-40 peuraa. Ihan istumalla paikoillaan.  Ainoa ongelma on nuo ruhot niille pitäisi tehdä tarvittavat toimenpiteet heti eikä minusta ole siihen. Raatoautokin ajaa vain kerran kuukaudessa. Sudet ja ilvekset hoitaisivat nuo kyllä siististi ja korpit siivoisivat loput. Mistä saisi susia ja ilveksiä vaikka lainaksi. Petokeskuksille olisi tarve näissä ääritapauksissa. Ihminen on voimaton kun oitis syntyy vastakkain asettelu jos asiaa edes pohditaan saatikka että toimittaisi. Pohjoisessa ei VHP taida olla ongelma, koska keskustelun paino on hirvissä. Tarkkoja laskelmia tarvitaan. ja niitä ei saada ennen kuin lumi sataa koko maahan ja lämpökameralla varustetuilla lentokoneilla ruudukoitaisiin koko valtakunta. Matkustajakoneet voitaisiin varustaa kameroin kun lentävät 11km korkeudessa , silloin tällöin saisi tarkan kannan selville.

    Remie

    Uudet näkökulmat tuntuvat aina kummilta ensi alkuun. Noita ruuruja voitaisiin käyttää  VHP: aitauksena , eivät varmaan pidä ruusun piikeistä. Kun jokin haitta ylitse pääsemätön pitää haitta kääntää voitoksi. Toistaiseksi ruusut ei riitä. Kun ravistaa niin kummasti katsantokantoja löytyy muitakin kuin se urautunut johon on totuttu. Ruususta saattaa kehittyä vienti hitti kun oikeat ihmiset saavat asiasta vihiä. Ei aikaakaan niistä on huutava pula. Tiedä vaikka kansantalous lähtisi nousuun kun ruulaivat seilaa planeettamme vesillä. Puusta ei ole veturiksi, eikä VHP:n tulevaisuus näytä yhtään valoisimmalta. Jotain muuta pitää kehittää mitä muut eivät älyä oivaltaa. Olihan Keinäsen keihäsmatkat pään avaus matailulle ja sitä tehdään enenevässä määrin edelleen. Että siihen malliin. Kuten kerroin Lubiineja ja noita ruusuja on ollut ainakin 100  vuotta eikä epidemiaa ole syntynyt. Jos linuja ajatellaan levittäjäksi niin se on mahdoton, sääkset lentävät kauaksi etelään aina Senecaliin asiti, sieltä tulee vaikka mitä siemeniä joita kalat ovat nielleet ja sääkset syöneet. Monta muuta muuttajaa. Nyt kuulostaa vielä kummallisemmalta , eikö totta. Voin lopettaa höpinät mutta se ei poista ruusuja eikä lubineja.

    Remie

    Kaiken lisäksi ruusu ei ole sukua kuristaja loisliaanille joka kykenisi tappamaan puita, eikä muitakaan kasveja.

    Remie

    P-halaaja. Aivan ei ongelma. Kasvusto peittää ruusut mennen tullen . Metsä kasvaa ruusujen päälle ruusuista huolimatta. Jäät huolehtii rannan. Kapea kaistale rannassa joutaa ruusuille. Suolainen hiekka ei muita kasveja vedä puoleensa. Oletko nähnyt saviseudulla ruusuja. Eivät menesty. Kyllä niitä rantoja löytyy joissa ei ole ruusuja. Mitä noissa sinilevän peittämillä rannoilla muutakaan virkaa kukkikoon ruusut.

    Remie

    Kun katson ikkunasta niin tuo määrä on reilusti jo ylitetty. Luulen ettei miljoonasta puutu montaa päätä.  Näin vai kun vertasin hirvien lukumäärään ja niiden esiintymiseen.

    Remie

    Suomestahan voitasiin lopettaa sikatalous ja siirtyä hirvitalouteen. Nyt menisi sujuvasti kun molempia on 100000 kpl . Ei olisi sian lietelannan kanssa pelaamista eikä tarvita sikaloita tai hirvilöitä kun hirvet pärjää ulosalla. Suomen kansa olisi terveempää, ei esiintyisi reumaa, ei kihtiä, ei migreeniä kun hirven lihaa ei tarvitse saada sateenkaaren väreihin. Mielestäni tämä mahdollisuus pitäisi käyttää. Kait hirvenpotkasta joulukinkun saa. Vajetta voi täydentää VHP:n lihoilla. Nythän kaikki makkarat maistuvat lampaalta, on hirvi sentään lihaa verrattuna lampaaseen ja sikaan.

    Remie

    Jättiputki tappaa puuntaimet, maa ei kasva yhtään muuta kuin tuota hiton moista ronttia. Maa on täysin multaa kasvin juurelta. Lubiini ja ruusu ei ole sellaisia.

Esillä 10 vastausta, 951 - 960 (kaikkiaan 1,799)