Käyttäjän reservuaari-indeksi kirjoittamat vastaukset
-
Ennen kuin Harjavallan Haapakeisari vastaa, niin heitän oman kokemuksen väliin.
Aukkoa pyynnöstäni tehtyään SE tarjosi uudistamispalveluaan: laikutus, taimet, istutus. Hinta X.
Järkkäsin laikutuksen itse (yksi puhelinsoitto). Taimet (yksi puhelinsoitto). Istutus (yksi whatsap-viesti). En tosin ihan TESsin mukaa maksanut istuttajille ja olin itse mukana putkittamassa. Laskennallisesti omalle työlle palkka. Laskin taimien haun ajokilometrit polttoaineen kulutuksen mukaan (yht. <50€). Puoli tuntia omaa työtä: googletus taimista ja viestien naputtelu.
Tikkasin nuo työn valmistumisen jälkeen Exceliin ja 400€/ha tuli plussana kotiin päin verrattuna SE:n supersopimussuperasiakastimanttitarjoukseen.
Repikää siitä sopimusasiakkaat! Tosin olen itsekin sellaisia joka firmaan suuntaan sattuneesta syystä.
Ja siitäkin jarrusta näyttää se tehostin puuttuvan.
Ollaan aika pieni lastu lainehilla täällä Euroopan perillä. Nokiassa oli pitkäksi aikaa hyvää. Onneksi on vähän jo uusia Rovioita ja vanhempaa Konetta ym. oikeasti innovatiivista. Bulkilla (esim. sellu, lankku..) mennään kuitenkin aika vahvasti eikä mullistavaa näytä ihan jatkuvalla pukkaavan.
Tässä raaka-aine -puolella on kyse pitkälti globalisaatiosta. Kun veli-venäläinen myy nigerianpoijjalle painekyllästettyä niin ne ympäristonormit ym. vastuullisen tuotannon periaatteet voi olla enempi taka-alalla kuin tilanteessa missä suomijamppa kauppaa samaa kamaa esim. saksalaiselle.
Pahoittelen otsikon aiheesta lipsumista. Jätän kuitenkin kopioimatta kaikki tänä aamuna lukemani uutiset.
Mulla on sulle Tolopainen myytävänä monia puulajeja. Sovitaan kuutiohinnaksi kaikille 5000€. Koska oletan että teet niistä soittimia: kitarat, viulut ja kanteleet etc. Noiden esimerkkisoitinten loppuhinnastako lasket sen puun kantohinnan?
Mulla on myös ratakiskon pätkä autotallin nurkassa. Saat sen multa 1,5 miljoonalla . Jos vaikka taivuttelet siitä Rolexeja ihmisten ranteisiin aikaa näyttämään.
Tämä ns. keskustelu on sukua haihatteluille, joissa kuvitellaan että raaka-aineen hinta yllättäen pompsahtaisi pilviin kun puulle keksitään uusia käyttökohteita. Voin kertoa teille tolopaisille salaisuuden. Ksylitolin (suom.koivusokeri) keksiminen ei varsinaisesti nostanut koivun kantohintaa. Eikä myöskään se, että joku valmisti 50 erittäin hienoa moottoripyörän kattetta vanerista.
Se kertomus, missä tuiki tavallinen koivukuitu muuttuu avaruusteknologiateollisuuden tarvitsemaksi erikoisvaneriksi, on luettu täällä kovin monta kertaa. Niitä puita kasvaa tiheässä vain palstan ehdottoman eliitin maalaisliittolaisissa mielikuvitusmetsissä. Aika kaukana reaalimaailmasta.
Oho. Täällä päin hyvo jos >60 menee.
Rengille laitan ne Husk e 65 -valjaat. Ja sen koneen myös. Ne, jotka ei tiedä mistä on kysymys niin ko raivuri lienee 1970-luvun alkupuolelta. Ja niilläkin valjailla ja laitteella näyttää risut katkeavan. Vähän isommatkin.
Nyt amatöörimallit meille isomahaisimmille x 2 taitaa olla Sthilejä. Hyvin pelanneet, joskin molemmat alle 5v.
Kun sitten tehdään, kun välilä vaihdetaaan koneita, ne R65-valjaat niin yli puoli päivää menee kevyesti. Ja nehän oli sieltä 70-luvun alusta. Mutta kessi siinä varmaan pienenee
yt M. Mielikäinen eiku Kisi
Niinhän se on jos noin S-kaupan aatteen mukaan aattelee.
Itselläni on sellainen tilanne että myyn puuta esim. 5 v välein (sulla kirjoitusten mukaan aika monta/v), silloin menee mulla usemapi tuhatkuutiota. En voisi kuvitella ottavani sitä riskiä, etteikö joku olisi maksanut paremmin, kuin joku näennäinen sopimuskumppani. Vaikka jäisi se lippalakki tai mustekynä saamatta, niin silti.
Taskulaskimella voi kattella että miten pitkälle ne bonukset kantaa.
Mutta en arvostele enempää. Tee miten tee. Tuo aloittaja vaan kyseli että mitenkä näitä puukauppoja voisi lähteä lähetymään. Tuntui olevan kiinnostunut kokonaiskannattavuudesta, jos oikein tulkitsin. Siihen kun liittyy se maksimaalinen saantipuoli, kun niitä menojakin on. Paitsi siinä jk-kasvatiksessa.
yt Niko
(meitä kun on muutama eri organisaatioista: Luke, MMM, VVM, pieneläinliitto, vihreät ym. En nyt muista minkä organisaation nimissä kirjoitin. Luulatavast Mielonen, Hettunen tai Kontro)
Heräskö joku ajatus vai muutenko vuodattelit. Kuitenkin noin monta kirjainta.
Jätkälle: Noita riittää. Yhdelle heitin kuukausi sitten vähän kepuvastaisuutta niin avautui että ” tuon voisi poistaa”. Heheh, eiku öh. Jotkut ”eliittiin” kuuluvat on nääs jossain positiivisessa pannassa, ne määrittää mistä saa, miten saa, kenestä saa…. Kirjoittaa/vaatia perusteluja tms.
Olet Jätkä mainio lisä tälle umehtuneelle foorumille. Kiitosh! Jatka ihmeessä jos huvittaa. Jätä vaan se tollon nokittelu vähemmäksi niin ei tule turhia viestejä avattua..☺ Asiasta toki isketään.
(Rööri polttaa kuvitelemiansa ”olikukkoja”, Reva ajalee metsissään max-paino raivaussahalla, kai n. 5 kg)
Aloittajalle jatkoa:
Kohta joku kirjoittaa miten lähti tyveä (300€/m³) niin ja niin paljon. Yleensä ei lähde. Ne on niitä egonkohottamissatuja:”…ja sitten kun se koivun erikoistyvi menee hammastikkutehtaalle niin onkin jo 10000€/m³…” Ikään kuin se tuloutuisi sieltä takain puun myyjälle. ☺
Ne tyvet merkataan siihen tarjoukseen hämäyksen vuoksi koska näyttää komealta. Toki niin, että se on siellä valmiina jos sattuisikin löytymään.
Pysy kepulaiseta MHY:stä kaukana. Jos et sitten halua tukea aatetta vaan ajattelet enemmän maksimaalista taloudellista tuloa. Ekat kaupat voi mennä vähän pieleen mutta siitä sitä oppii. Kyllä elämä kantaa. Harkitse ja vertaile, ne puut ei sieltä katoa vaikka lykkäisit vuodella. Seuraa suhdanteita. Hanki esim. taskulaskin.
Löytyisikö läheltä joku kokeneempi puun myyjä, niin jututa sitä. Voi tulla arvokkaita neuvoja, vaikka sinä päätätkin. Jos päädyt ulkopuoliseen neuvonantajaan (ei MHY), nini selvitä taustat ja varmat laskutusperusteet.
Onko mahd. yhdistää huonompikin ensiharvennus jonkin paremman kuvion kylkeen, siinä mahd. kaupassa? Yksin se huono voi olla vaikea myytävä, mutta yllättäen se sitten meneekin vaikka naapuriläänistä jos siinä vasrsinaisessa palasssa on esim. 5 000m³ tukkia.
Jätkä kertoi tavoilleen uskollisena oleellisen selkeästi. Aika muuttuu ts. suhdanteet vaihtelevat, ne tilastot ei siinä pahemmin auta, tai se, mitä maksettiin 1980-luvulla.
Kohta yksi kirjoittaja kertoo että ei tarvitse kilpailuttaa vaan suoraan MG:lle. Uskon kuitenkin että se kilpailuttaminen on kuitenkin kaiken alku. Se luukeekin jokaisen puun myyntiä käsittelevän jutun ekalla rivillä.
Ihan aluksi sen leimikon pitäsi olle kiinnostava. Reilusti laadukasta puuta. Kunnollinen tie suht´ lähellä. jne.
Kilpailuttamisen jälkeen voi yrittää ns. kirikierrosta kahden kärjessä olevan kanssa. Joskus onnistuu, joskus ei. Voit jättää myös myymättä jos ei mielestäsi kunnollista tarjousta tule. Kasvattale lisää ja pidä myytävä tuote kunnossa.
Älä hauku puunhintoja, mahdollisen ostajan historiaa esim. kartelleissa tms. Pyri korostamaan myytävänä olevan palstan (/-jen) hyviä puolia. Älä hosu sen takia että tarjouksessa lukee ”voimassa 2 viikkoa”. Jos myytävä on hyvä, niin se tarjous pysyy, ellei jopa vähän nouse…
Ne tarjousrönsyt (ns. ilmaiset taimet) saat pois vähennyslaskulla, jolloin vertailu helpottuu.
Keskity neuvottelemaan siihen puulajiin (eism. kut) lisää, jota mahd. kaupassa on tulossa eniten. Turha laittaa paukkuja 0,5€/m³ -korotukseen joka kohdistuu 50m³ sivutuotokseen.
Sille kuusitukkivaltaiselle leimikolle ei löydy mitään markkinahintaa. Riippuu niin siitä mitä sieltä irtoaa. Itse olen myynyt omasta mielestäni kovia kohteita, jotka myöhemmin on paljastunut tyvilahon takia pettymykseksi. Ts. melkein joka toisesta rungosta lähti pätkä jos toinenkin lahopioon.
Yllä harrastelija täräyttikin ns. maalaisliittonäkökulman. Kun se paska ei enää puunrungolla näy niin eihän sitä enää ole olemassakaan enää!
Kiitän tuosta ympäristöymmärrystä pursuavasta kommentista, kuvastaa hyvin sitä kuplaa missä muutamat näyttää elävän.
yt Gunnar
(meitä on muutama kirjoittaja eri organisaatiosta tässä samassa Gunnar-nimimerkissä, tällä kertaa lähti ympäristöhallinnon puolelta ☺)