Käyttäjän narisija kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 996)
  • narisija

    Isommista konnista, tuossa Scott Hortonin teoksessa ”Provoked” mainitaan Clintonin hallinnon tukeneen Bin Ladenin terroristiryhmää, no tuo ei ole uuttaa. Mutta se, että edellä mainittua joukkoa osallistui niin Balkanin kuin Tsetsenian sotiin ja 11/9 iskun toteuttajista yli puolet oli noissa mainituissa sodissa mukana olleita, oli narisijalle uutta.

    narisija

    Viimeisessä lääkärintarkastuksessa noin vuosi sitten esitin lekurille, ettei hyvän matkaa yhdesännellä kymmenellä olevan kannata enää kolestrolilääkkeitä syödä. Lekuri oli erimieltä ja koska noista ei haittaakaan ole ollut, niin kuuri jatkuu. Verenpainetta ja sukurasitetta löytyy. Tilkka viina lähes päivittäin kuuluu lääkelistalle.

    narisija

    aina ei tarvitse olla mikään korkea ikäkään..

    Ei tarvi, kaksikin tunnen joille tehtiin ohitusleikkaus 4-kymppisenä. Itselle tehtiin pallolaajennus hiukan alle 8-kymppisenä, statiinit olleet käytössä vuosikymmenen, ei noilla ole haittavaikutuksia ilmennyt.

    narisija

    Onko kukaan lukenut Scott Hortonin teosta ”Provoked : How Washington started the new cold war with Russia and the catastrophe in Ukraine” ?

    Kirjastoista ei löytynyt Suomeksi käännettyä, ei tosin alkuperäskielelläkään, voipi olla, ettei Suomeksi käännetäkään.

    Kirjoittaja on oikeustieteiden tohtori, työskennellyt kansainvälisen oikeuden parissa.

    narisija

    Suomimedian mukaan venäläinen pommittaa vain siviilejä, nähtävästi siellä huonot aseet, kun kuolonuhreja ei tule edes päivittäin, toki jokainen uhri on liikaa.

    narisija

    USA:ssa jos missä on popula ollut varsin vainoharhaista, nyt vaikuttaa Eurooppa porhaltavan edelle.

    narisija

    Kallehan se tahtoi pitkänpäälle datsunia, taisi olla vielä sitä aikaa kun datsunit ostettiin kemikaliosta.

    narisija

    Kyllä jotkut työnteettäjät kuulemani mukaan ovat olleet halukkaita maksamaan osan palkasta mm. km. korvauksina, edullista työnteettäjälle, tekijää lämmittä  kuin pissa housuissa pakkasella.

     

     

    narisija

    TV: n ulkolinjassa oli hyvä ohjelma…

    Lienet varmaan huomannut, ettei ko. ohjelmassa olekaan juuri muita kuin ”hyviä” ohjelmia.

    Toki on hävytöntä, että myös Venäjä hybridivaikuttaa, mutta näinhän se menee, rikka naapurin silmässä, malka omassa ja niin ed.

     

    narisija

    Tolopaisella puhuu järjen, satukirjassa on monenlaista, toiset ottaa sen täytenä totena ja käyttävät härskisti hyväkseen herkkäuskoisa.

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 996)