Käyttäjän narisija kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 301 - 310 (kaikkiaan 1,229)
  • narisija

    Sonni saanut osuman.

    narisija

    Konsteja valtiontalouden korjaamiseksi on muitakin kuin alituinen saksiminen, jopa näissä EU/EURO – oloissa, mutta päättäjillä puuttuu halu ja muilla kyky.

    narisija

    Piti se tunnistustapa kirjata ylös jo silloin kun henkilön tunteminen riitti, ainakin pankissa jonka asiakas olen, ollut jo vuosikymmeniä. Eipä ole omilla asiolla tarvinnut tiskillä käydä useaan vuoteen.

    narisija

    Asioin toisen henkilön puolesta valtakirjalla pankissa virkailijan kanssa, joka on tuttavaperheen tytär ja tuntenut minut lapsuudestaan saakka. No ei auttanut, henkilöllisyys piti siitä huolimatta todistaa henkilötodituksella, säännöt vaatii.

    narisija

    Ylen sivuilla olevan, Itämeren tilasta kertovan jutun yhteydessä on kaksikin karttaa joita voi vilkaista.

    narisija

    Suomi myi ja rakensi Pietariin ainakin yhden puhdistamon EU – tuella Suomen osuuden olessa 10 milj. euroa, rakennusurakasta Suomeen tuloutui n. 30 milj. euroa.

    Ylen jutun mukaan maa – ja metsätaloudesta valuva orgaaninen aines tätä nykyä se pahin juttu.

    Ei ole pitkä aika siitä kun kaikki alukset laskivat jaskansa mereen, Itämeren ylitys kestää n. vuorokauden, ison risteilijän matkustajista suurin ehti vähintään yhden köntsän laskea ylityksen aikana mereen. Nykyisin ei tietääkseni lasketa ihmisen ulosteita Itämereen, vasta Atlantilla tyhjennetään tankit, jos alus sinne menee.

    narisija

    Itämeren tilasta juttu ylen sivuilla, pää-altaan keskiosa ja myös Gotlannin länsipuolella on iso alue täysin kuollutta meren pohjaa. Maa- ja metsätalouden valumat suurimpia syyllisiä, kuinkas muuten.

    narisija

    Suomen työttömyysaste toukokuussa 10,5 % (ed. 10 %) – KL.

    Ei hyvää päivää.

    narisija

    Etelän lomalennot verolle, niin kotimaan matkailu lisääntyy.

    narisija

    Äitienpäivänä  käyty ravintolassa syömässä, eipä juuri muulloin, eikä joka vuosi silloinkaan. Itse kun kokkaa saa sellaista mitä sattuu tulemaan. Tulee kyllä ostettua  joskus kaupassa käydessä myös lämmittämistä vaille valmiita annoksia.

Esillä 10 vastausta, 301 - 310 (kaikkiaan 1,229)