Käyttäjän narisija kirjoittamat vastaukset
-
Ennen teknillisen koulun hyväksytty suorittaminen takasi ns. vihreän oksan, jos ei muualla, niin julkisella puolella. Samoin muutama tuttu eteni kauppakoulupohjalla merkittäviin asemiin liike-elämässä.
Omana kansakouluaikana luokissa oli 25 – 30 oppilasta, tämä oli ennen ns. suuria ikäluokkia, lieneekö peruskouluissa nykyisin puoltakaan.
narisija 27.4.2025, 13:25Kauppias myy sitä millä isoimman katteen saa, vaikka olisi vinkuintiasa valmistettu.
narisija 26.4.2025, 16:57Tuttava professori kertoi näkevänsä ohjaamistaan opiskelijoista muutamassa päivässä kuka tulee valmistumaan, kuka ei ja harmillisen monesta, sanojaan lainaten ”ei tule mitään”. Tuskin opiskelu kuitenkaan hukkaan menee vaikka ura ei juuri opiskellulle alalle urkenisikaan.
narisija 26.4.2025, 09:03Gla, raivattu on minunkin (vaimon) taimikot ja syöty on. Raivaamattomia näkee väkisin metsissä liikkuessa, syötyjä ja syömättömiä. Joku tuolla väitti hirven valitsevan heikoimpia varjoon jääneitä mäntyjä, oma kokemuksen mukaan valitsee parhaat. Taisi sama nimimerkki myös kirjoittaa, ettei kuusi kelpaa hirvelle, kyllä kelpaa kun kanta on metsänhoidon kannalta liian vahva. Kuusen syövät vain pienempänä, kuusi myös toipuu, ettei muutaman vuoden kuluttua asiaa edes huomaa.
narisija 25.4.2025, 17:00Tärkeintä on pitää hirvet pois taimikoista taimikon kehittymisen alkuvuosina. Siihen tepsii se raivaus.
Narisijan kokemuksen mukaan lehtipuuvesakon poisraivauksella ei ole mitään vaikutusta. Täysin lehtipuuvaapaaksi raivatusta taimikosta lähes kaikista männyistä latvat syöty tai vähintään katkottu. Tosin kokemusta ei paljoa ole, kuitenkin muutaman kymmenen ha:n verran. Sanoisin hirvikannan määrän olevan ratkaiseva syödäänkö mäntytaimikot vai ei. Heikomman kannan aikana säilyneet täynnä koivun vesaa olevatki istutukset.
narisija 25.4.2025, 08:44puolustusmenot kasvat pakon sanelemana.
Ja siihenkin rakoon olemme aivan omilla toimilla itsemme ajaneet.
narisija 24.4.2025, 16:11Etelän turistirysät suurimpia hyötyjiä suomessa toteutettavista veron alennuksista.
narisija 24.4.2025, 13:48Ikävää luettavaa on myös suomalaisten firmojen ruotsiostokset, L&T – pörssitiedotetta juuri katselin. Tappiota ja rajua alaskirjausta ruotsista, sama oli HKfoods:lla ja Oriolalla, HK taisi päästä erilleen ruotsista, mutta Oriola ei.
narisija 23.4.2025, 07:59Kyllä olen saanut, luulen kuitenkin rajoituksia olevan ja riippuvan virkailijasta, mm. palautusaika ollut ehdoton ja palautus virkailijalle. Aikoinaan yliopiston kirjastosta tilattu aineisto pitä lukea kirjastossa.
narisija 22.4.2025, 21:33Kirjastovinkkiä vielä, muutamia kertoja sattunut, ettei etsittyä teosta ole löytynyt koko Suomen kirjastoista. Useimmat lähihistoriaamme käsitteleviä, tai siihen liittyviä, viime vuosisadan alkupuolella julkaistuja teoksia, joka tullut ilmi aiheen tuoreempien kirjojen lähdeluettelosta. Mainitsin erään teoksen tiimoilta asiasta kirjastovirkailijalle, hän katseli koneeltaan ja löysi teoksen heti, varastokirjastosta. Oli uusi asia minulle, varastokirjastoista ei lainata yksityishenkilöille, mutta kirjastoille lainataan, edelleen lainauksessa on myös omia sääntöjään. Useampia teoksia vuosien varrella päässyt lukemaan tuon palvelun kautta.