Käyttäjän narisija kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 1,594)
  • narisija

    Tutkan ”näkökyky” riippuu esim. siitä kuinka korkealla se havainnoi.

    narisija

    Vesilaitokset, vaikka ei niitä omistakkaan, sekä kaikki VR:n omistukset ja toiminnot, sekä vesivoima, näin tollonpojan toiminnot saisivat jatkuvuutta.

    narisija

    Venäjän sotavoimilla taitaa aivan oikeasti olla vaikeuksia,,,

    Todennäköisesti näin, MV:n Putkonenki lähes vaiennut venäjän saavutuksista rintamilla.

    narisija

    Meillä näitä tovereita ja liuhtoja piisaa. Eiköhän ne venäläisten omistamat kiinteistöt tiedetä aika tarkkaan. Nykyisenä tekoälyaikakautena ainakin helppo hankkia tieto, ellei sitä satu jo olemaan. Lisäksi käsittääkseni kaikki täällä asuvat venäläiset ovat kirjoissa ja kansissa, samoin tänne tulevat ja lähtevät venäläiset. Airiston Helmi oli surullinen esimerkki suomalaisten vainoharhailusta, sitä nämä toverit ja liuhtot + suuri osa eliitistä edelleen lietsovat ja kaiken huippuna, itse ajettu asiat tähän.

    narisija

    Putleri muistaa historian, Tolopainen ei.

    narisija

    Tuolla aiemmin kerrottu Suomen EU – nettojäsenmaksun olleen150 – 50 euroa / nuppi / vuosi, sisältää ilmesesti koko populan n. 5,5 milj. Valtion veroa maksavia kuitenkin on huomattavasti vähemmän, eli maksavaa nuppia kohti summat ovat reilusti isommat, alv:n muodossa maksuun toki osallistuvat myös varsinaisesta valtion verosta vapaat.

    narisija

    Käsittääkseni Oulun ja Hailuodon väliset sillat ja penkereen urakoi Suomalaiset firmat, mistä lie sitten tekijät tulivat. Siitä onko ulkolaisia firmoja osallistunut kilpailuun ei aasvistustakaan.

    narisija

    Suomessa dieselin hinta EU – maiden korkein ja bensiini sijalla 24, kirjoittaa kauppalehti. Lieneekö johdossa vikaa, kun talous ei kasva, vain valtion velka ja työtekijöiden matkakulut kasvaa. Pitkää työmatkaa kulkevaa asia ei paljon hymyilytä, etätöitä tekevä  kauluskyöhälistö voi naureskella partaansa.

    narisija

    Perko näkee asiat vain siitä näkökulmasta mikä häntä miellyttää, hyvä tuoda esiin muutkin tapahtuneet tosiasiat. Epäilen ettei löydy balttien museoista mitään vihjettäkään juutalaisten tuhoamisesta. Kaikkissa baltian maissa, sekä länsi Ukrainassa kunnostauduttiin juutalaisten tuhoamisessa.

    narisija

    Lavian museo on miulla käymättä,,,

    No siellä käynnillä tuskin paljon viisastuu.

    Mutta käy ihmeessä Riian museossa, muista samalla ylistää Latvialaisten suorituksia maan saattamiseksi ensimmäiseksi ”Judenfrei” alueeksi. Kannattaa myös kysellä asiasta, epäilen aiheen olevan vähemmän näytillä.

     

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 1,594)