Käyttäjän sitolkka kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,451 - 1,460 (kaikkiaan 1,473)
  • sitolkka

    Ja ainoa hyötyjä valtio. Perintöverot nousseet, varainsiirtoverot nousseet. Valtio se on aina omansa pitänyt ja enemmänkin. Pahimmillaan on verotettu suomalaista kahdelta eri suunnalta. Idästä ja lännestä.

    sitolkka

    Metsänhoito on kaukana bisneksestä. Taimet istutetaan nyt ja joskus kaukana tulevaisuudessa saadaan ehkä puusta tismalleen samaa kuutiohintaa kuin nyt  (jolla ehkä saa sitten enään maitopurkin). Välissä monta rieskaa pieraistaan ja sukupolvet vaihtuu ja veroja maksetaan eri paljon.

    sitolkka

    Halvemman elintason maissa puuta piisaa. Tuskinpa puun hinnat merkittävästi nousee. Pattitilanne on paha. Metsätuloja ei tulisi ollenkaan verottaa. Se ei edes olisi paljon vaadittu. Nostaisi kannattavuuden 1990-luvun tasolle. Edellyttäen, että puun hinnat eivät tämän takia paljon laskisi.

    sitolkka

    Metsävähennys ei ole kummoinenkaan etu, kun asuinkiinteistöstä pystyy usein luopumaankin täysin verottomasti. Lisäksi verotus on muutenkin, sanoisin suosiollista. Ehdotan tutustumaan kiinteistösijoittamisen verotukseen tarkemmin. Metsän tuoton ylittäviä riskittömiä sijoitusmahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Metsää kannattaa enään ostaa vain luontoharrasteisiin kuten metsästykseen, tinttien bongailuun ja kuntoiluun.

    sitolkka

    Täytyyhän metsäänkin koko ajan investoida lisää. Uudistaa, tehdä raivauksia ja ojituksia ja teitä kunnostaa. Kukaan ei osta sijoitusasuntoa muualta kuin kasvukeskuksista opiskelijapaikkakunnilta. Verotuksellisen kikkailun mahdollisuudetkin on kiinteistöpuolella paremmat.

    sitolkka

    Metsän tulo on sen vuotuinen kasvu (sen arvo). Kiinteistön tulo on vuotuinen vuokratulo.

    sitolkka

    Puu kasvaa tietyn määrän vuodessa. Samoin vuokrakuukauksia on joka vuosi sama määrä. Toisen arvo vain on vuodesta toiseen suurempi. En unohda. Samoin itse kiinteistön arvo nousee.

    sitolkka

    Sikariporras on ilmeisesti täysin tietämätön vuokrien noususta. Katsopa vuokrien kehitystä ja vertaa sitä puun hinnan kehitykseen samana ajanjaksona. Näin pienenä vinkkinä vain.

    sitolkka

    Metsäalalla ei mitään muuta olekaan kuin ristiriitaisuuksia. Ainut varma asia on se, että metsänhoidon kannattavuus on heikko ja heikkenee koko ajan. Sijoitetun pääoman tuottoa ei enään viitsi edes laskea. Metsämaan hintakupla saisi puhjeta jo.

    sitolkka

    Kun yksityinen toimija ei voisi myöskään veloittaa saasteperusteisia maksuja, niin satunnaiselta kulkijalta perittävä maksu olisi niin pieni, että sitä ei olisi järkevää alkaa minkään operaattorin kautta laskuttamaan. Laskutuskulu olisi aina suurempi kuin maksu, ja ainoa joka voittaisi olisi iloinen operaattori, joka saisi tästäkin uuden rahastusautomaatin kateellisten suomalaisten takia. Länget siis maksaisivat enemmän kuin hevonen. Kunpa saisimme kateellisuuden valjastettua parempaan hyötukäyttöön kuin naapureiden kiusaamiseen.

Esillä 10 vastausta, 1,451 - 1,460 (kaikkiaan 1,473)