Käyttäjän Taviokuurna kirjoittamat vastaukset
-
Olen työni puolesta saanut ja saan seurata metsänhoitoa monilta kanteillta. Mieleeni on jäänyt Tornatorin asiantuntijan esitys, jossa hän totesi nuoren metsän energiapuuharvennuksen merkiksi epäonnistumisesta puun tuottamisen työketjussa.
Korjuun laatua koskevat selvitykset kertovat kehnosta työnlaadusta; kolhuja, painaumia, harventamattomia ryppäitä jne. Ja pahimmillaan hankitaan laho jäävään puustoon, kun se seitsemän sortin giljotiiniviritelmillä kaadetaan puu.
Tässä menee kemera -touhukin lujaa metsään, tuetaan huonojen tukkipuustojen tuotantoa verovaroin. Koneyrittäjätkään eivät ansaitse keppien keruilla kunnolla. Touhuun kuluu myös kohtuuttoman paljon miestyön aikaa korjattua mottia kohti — eli kun tuottavassakin työssä alkaa olla pulaa henkilöistä, niin miksi ehdoin tahdoin värkkäämällä tuottaa yhä vain lisää keppien keruumetsiä.
Oli hyviä kuvia tuossa edellä, latvaton juureton puusto, kuka sitä haluaa tuotettavaksi yhteiskunnan varoin?
Tienvarrella ylivuotiseksi tai sitä pidempäänkin virunut lehtipuuvaltainen riukukasa ei enää paljoa lämpöä anna —- metsäkoneiden, hakkurin ja hakeauton tankissa voi palaa enemmän energiaa kuin hötö kattilasta antaa.
Olisi mukava kuulla, onko jossain kokeiltu rehevän maan haapa-koivuvaltaista tiheikköä kasvattaa 17–20 metriseksi ja sitten kaataa energiaksi, antaa vesoista nousta uutta energiaa. Voisiko kannatttaa esim. 20 km päässä kattilasta, joka polttaa tuoretta puuta Kauhavan mallilla?
No johan oli Annelilla surkea uutinen. Saksassa kuusen viljely alkaa olla 170 vuotta vanhaa kulttuuria. Kuuset, Fichte (=meikäläinen kuusi) ja Tanne (valkokuusi) ovat rahapuut maassa. Papereihin ja sahatavaraksi on mennyt suuret määrät ja kauan. Havusahatavaran vientimäärä n.10 -kertainen vrt. lehtisahatavaran. Nyt tilanne näyttää äärimmäisen pahalta. Saat tienvarressa 20 euroa kuusitukista, jonka korjuusta maksat 25 euroa urakoitsijalle. Maailman lopun menolle ei näy loppua. Vuosien -18 ja -19 kuivuudessa kuolivat pyökinkin taimet. Eivätpä ole Hesarin toimittajat saati vihreät inahtaneetkaan. No, Helsingin keskuspuisto on edustava kaarnakuoriaisten syöttämö. Ehkä heräävät, jos vuorten rinteillä alkaa palaa, hyvin kuivaa kuusta voi olla ha:lla helposti 800 m3. Siihen kun kova tuuli painaa lieskaa, niin…..
Mustikka kukkii etelärannan tuntumassa aika hyvin; mutta äsken olivat nurmikot hetken valkeina, kylmää, tuulista, toivottavasti ei yöllä ole kovaa pakkasta. Ei ole pölyttäjiä mustikan kukkaan, ei hyönteisiä västäräkin, eilisen Äitienpäivän pihavieraalle hernekertulle, pajulinnuille jne. Vaan eivätpähän lemmiskele yltiöpäisesti kirjanpainajatkaan tällä viikolla, kylmä kun jatkuu. Myös Ruotsin ja Saksan tuhokuusikoissa näyttää olevan vilpoista, jarru se on pienikin jarru.
Valtion mailla pohjoisessa riistatiheikön selkein viesti on, että ”meleko nuorena on tuostaki yhen pienen tukin antavat puut luo`oksi laitettu”. Hyvää niissä on usein se, että kohde on kosteassa painanteessa ja seassa on pajujakin pölyttäjille. Autoilevat metsästäjät kokevat helposti päivässä 15 – 20 riistotiheikköä eräksi. Mihin unohtuivat 1,8 miljoonaa hehtaaria hoitamattomia tiheiköitä, joissa metsokukko on jalkamies ja joita valtion maillakin on yllin kyllin valtakunnan metsän inventoinnin mukaan, niitä ei lasketa juhlapuheisiin, joissa hehkutetaan maailman parasta, sankarillista metsänhoitoa.
Juna on jo mennyt eikä sorkkaelikoiden riesaa poista enää kuin jokin tauti – paha vain jos se tarttuu ihmiseenkin…
Inhoan termiä ”suunnitelmallinen kannanhoito”, sillä ajetaan vähä vähältä ahdinkoon ruuan ja puun tuottajia ihan eteläisen Ruotsin malliin. Sieltä oli tuoreessa Land -lehdessä karmeat laskelmat, mitä maksaa teillä, pelloilla ja metsissä sorkkariistan kasvatus.
Kuusipeuran saalis 2 -kertaistui vuodesta 2010 vuoteen 2018 noin 50000 elikkoon vuodessa, saksan hirven samoin, yli 11000 elikkoon vuodessa. 7 kymmenestä maanviljelijästä kärsii villisiasta, kanta kasvaa vaikka esim. vuonna 2018 ammuttiin 112352 sikaa ja auto tappoi yli 7000.
LRF on kartoittanut, mitä sorkkariista tulee maksamaan kärsijöille ja vaatii uutta metsästyslakia. Oleva laki maksattaa n. 700 euron sakot seurueelle, joka kaataa vahingossa yhden hirven enemmän kuin on lupia. Mutta jos kuusipeurojen määrä ylittää monin kerroin laidunten kantokyvyn, ei tapahdu mitään.
Dronen käyttöä vaaditaan sallittavaksi esim.villisikojen etsinnässä, mutta löydetty sika on kovin kaukana pakasteesta.
Onneton on MMM! Rahaa ei tule riittämään millään eikä kellään siihen, että ruvetaan maksamaan ikäänkuin käänteistä veroa, palautusta, palkkiota mo:ille siitä, että puu sitoo hiiltä. Ilmastonmuutos tulee huolehtimaan osaltaan siitä, ettei köyhällä Suomella ole rahaa tällaiseen humpuukiin. Kyllä lähinnä säälivä olo tuli yleä kohtaan jutusta. Näitä ekoaneiden kauppiaita syntyy kuin sieniä sateella, useat ovat vailla mitään katetta, mutta saattavat ovelimmat saada kaupaksikin tuotettaan urbaaneille kuluttajille. Ruotsin LRF Skog (vastaa MTK:n metsäosaa) esimerkiksi on ottanut kantaa, jonka mukaan ”hyvältä tuntuvat korvaukset hiilen sidonnasta eivät ole realismia, Vaan hyvä tehostettu metsänhoito, jonka avulla saadaan lisää puuta käytettäväksi esim. betonia, kivihiiltä ja valtavaa fossiilipohjaista tuotteistoa korvaamaan. Keksijät ovat nyt hyvässä vauhdissa, sama vauhti tulee saada metsiinkin, esim. hoitorästit pois, lannoitusten pinta-alat moninkertaisiksi nykyisistä.
No hyvä on Planterin ohje, siitä KIITOS, mutta mitä on arki? Pääjohtaja Kari Jordan istututti Lohjalle kuusipeuroja Ahtialan metsiin, kuuluvat lisääntyvän hyvin ja täydentävät sorkkariistan lihan ilmaispystyvarastointia yksityisissä metsissä, usein noilla seuduin absoluuttisilla lehtipuun kasvualustoilla, eli kalkkipitoisilla lehtomaisilla kankailla ja lehdoissa, joissa kuusikot ovat usein pahasti lahoja.
Samaa kuuluu tehdyn jossain Etelä-Savossa.
Metsästäjät huoltavat imagoansa luonnonsuojelijoina istuttamalla peuroja siirtotarhojen kautta eri puolille maata, touhu on tolkutonta, sillä eihän sitä kehdata alkaa metsästää vasta kun kanta on tuuhea, esimerkiksi 500 kolaria vuodessa.
Ryhdin, kurin ja vastuun penääminen puuntuottamisen turvaksi on myöhäistä nyt, kun sorkkaelikoiden kannat ml. villisika kasvavat kannan hoitokyvyn (vanheneva, harveneva metsästäjäkunta) ulottumattomiin.
Näivetystautia on ollut aika mukavasti Norjan tunturipeuroissa, hirvissä Pohjois-Ruotsissa 3 tapausta; sairasta on ajatella, että tässä voi olla koivun, haavan ja Annelin mainitsemien, monimuotoisuudelle tärkeiden rase -puulajien kasvattajan ainoa toivo.
Hirvien vahingoista pahin on se, että leipää tuova (metsätalous-metsäteollisuus) porukka väistää leikkijöitä (hirvieläinten metsästäjät) eli kuusta istutetaan männyn maille, lahojen kuusikoiden hakkuuaukoille kuusta lahoamaan. Haavasta ei edes haaveilla viljelypuuna; metsäliittolaisten hirvestäjien taannoinen haapaprojekti pysähtyi hirven leukoihin, koivua viljellään sentään jonkin verran. Tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden metsänumerossa oli loistavat jutut valkohäntäpeuran metsävahingoista, paha on kauriskin, molemmat lajit ulkona ”kannan suunnittelusta” eli kannan voi hoitaa säädylliseksi (liikenteen, maa- ja metsätalouden kannalta) vain jokin sairaus. Irvokasta luettavaa oli Metsästäjäliiton Jahti -lehti MT:n välissä jaeltuna. ”Metsästäjien ja maanomistajien yhteistyöstä voimaa” – otsikoitu pääkirjoitus. Päätoimittaja uskoo viestinnän voimaan; minusta taas tuntuu, että kynän sijasta tarvitaan kivääriä ja paljon. Lehden juttu vieraslaji -valkohäntäpeurasta sopii perusteeksi mielipiteelleni. Kanalintujen väheneminen on ollut surkeaa seurattavaa. Metsänomistaja tekee viisaasti, kun rajaa metsästyksen vuokrasopimuksen sorkkaelikoihin, hirvieläinten ja villisian kantojen järkeviksi saamisessa riittää töitä yli voimien,kuten näemme vh-peuran ja kauriin kantojen kasvuvauhdista.
Jahti -lehden imelöinti ”Riistametsänhoito on helppoa” oli huippu.Erikoissuunnittelija Marko Svensberg kertoi, ”että paras metsä riistan kannalta on vähintään kolmen puulajin metsä, jossa pääpuulajia on enintään kahdeksasosa puustosta”. Siinäpä pohdittavaa esimerkiksi tuleville Metsätieteen päiville. Sappitipat sihahtelevat näiden nuotiotieteilijöiden oivalluksia lukiessa — kuka varoittaa metänomistajia hairahtumasta esimerkiksi jatkuvapeitteisyyden huuhaahan?
Hiilidioksidista koohkataan ehkä siinä mielessä liikaa, että metaanin päästöt ilmakehään kasvavat; tiedeväki on ymmällään, kun ei tiedetä mistä ja miksi lisää metaania tulee. Olisiko näillä pyhillä kosteikoilla jotain tekoa asian kanssa, tai pitkään lämpiminä pysyvillä järvillä, jotka rehevöityvät energian ja ravinteiden lisääntyessä. Ikiroudan alueet Alaskassa, Kanadassa ja Venäjällä ainakin pumppaavat metaania valtavat määrät ilamkehään sulaessaan.
Mökkeilen, marjastan, sienestän ja vaeltelen Porvoon eteläosien metsissä, hyvin hoidetuissa, täysipuustoisissa tasaikäisissä metsissä. Hirven tuhot ovat kovat taimikoissa, kuusta istutetaan lahokannikkoon lahoamaan. Jalojen lehtipuiden varaan ei kannata laskea mitään, toki komeita kujia ja pihoja on ajalta ennen hirvikautta, mutta metsämaalla on vain vähän tammen ja vaahteran taimia, laadultaan heikkoja. Lehmusta ja saarnea en muista nähneeni.
Reviiri on palkannut/kouluttanut/valvonut koneyrittäjiä ja tuo täysipuustoisuuden asia miellyttää silmää vrt. monin paikoin muualla näkemäni harveikot.
Kyllä jatkuvaa kasvatusta kokeiltiin Suomessa ja Ruotsissa riittävän laajalti ja monimuotoisesti aina laajaan vajaatuottoisuuteen asti — mistä mustasta aukosta tämä vanha metsien pilaamisen konsti nyt on noussut ja nousee? Häkellyttävää oli lukea sahojen etujärjestön nokkamiehen kommentteja tyyliin ”jatkuva kasvatus on sahoille mieleen”, pikkuisen järkeä ja vastuullisuutta touhuihin ja pian.
Ihmettelen myös kokeneiden konemiesten, metsureiden, mtj:t mti:t, mh:t ja tutkijat hiljaisuutta näissä asioissa.