Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Kiistelevien osapuolten pitäisi mennä yhdessä metsään ja istua alas tiirailemaan kirjanpitoa, vain siten tämä juupaseipästely voisi loppua. Jos sittenkään.
Ei siitä mitään valmista tulisi. Sama, jos yrittäisit kääntää kiihkomielisen uskonnonharjoittajan.
Riekko on pohjoisen lintu ja sen värinvaihto valkoiseksi syksyllä riippuu päivän pituudesta. Esimerkiksi 1930-luvulla oli Keski-Suomessa lauhoja syksyjä, jotka altistivat muutenkin vähälukuiset riekot kanahaukoille. Tilanne on riekon kasnnalta etelässä täysin toivoton. Sen menestyminen seuraa syksyn lumirajaa.
Hain netistä Hesarin keskusteluun vähän tilastoa Etelä-Suomen metsien osalta. Tässä kommerntti lehteen:
Käytetäänkö Suomen metsien puustoa liikaa kuten väität? Valtakunnan metsien inventoinnit Etelä-Suomen osalta kertovat seuraavaa:
VMI 11 (2009-2013) kokonaispuusto oli 1563,3 miljoonaa m3:ä, mistä tukkipuuta 536.6 miljoonaa m3:ä eli 34,3 %.
VMI 13/14 (2020-2024) kokonaispuusto oli 1670,2 miljoonaa m3:ä, mistä tukkipuuta 634,8 m,iljoonaa m3:ä eli 38 %.
Runsaassa 10 vuodessa kokonaispuusto oli lisääntynyt 6,8 %, mutta vielä merkittävämpää, että tukkipuun määrä oli lisääntynyt peräti 18 %, mikä hitaasti muuttuvissa metsissä on todella suuri luku.Jos ottaa kantaa jutun otsikkoon, voi todeta, ettei ainakaan kaikkia kuitupuita ole hakattu, koska tuota tukkipuun lisäystä selittää osittain metsien ikääntymisestä johtuva puun järeytyminen kuitupuusta tukkipuusta.
Tilastot eivät siis tue myöskään väittämästäsi liian suuresta puunkäytöstä, koska puusto on selvästi lisääntynyt ja sen arvo on kasvanut vielä voimakkaammin, koska tukkipuun osuus on kasvanut ja se on kuitupuuta arvokkaampaa.
Minulle tuo tilasto kertoo siis, että metsiä on hoidettu ja hakattu oikein. Mihinkään huoleen ylihakkuista ei ole aihetta.
Minä olin Norokorven opastamalla käynnillä hänen ohjeidensa mukaan 8 vuotta aiemmin hakatussa jk-metsässä. Kuten ole moneen kertaan kirjoittanut, niin lievän harvennuksen jälkeen ei ollut syntynyt uusia taimia.
Voimakkaan harvennuksen jälkeen ajouriin oli syntynyt uusia taimia. Harvaan asentoon jätetyt kuuset olivat alkaneet harsuuntua.
Annamari Lauren suhtautuu varauksella jatkuvapeitteiseen kasvatukseen turvemailla, siinä MT:n isossa jutussa jatkuvasta kasvatuksesta.
Epäilemättä hän tuntee suot hyvin. Minun otanta on pieni, mutta sen tiedän, että toiveajattelua on väittää, että kaikilla soilla jatkuva kasvatus onnistuisi. Eräs esimerkki on saarijärveläinen karhunsammalta kasvava korpi,, jossa sammal estää taimettumisen.
Toinen esimerkki on muuramelainen räme, jossa kasvaa monenlaista alikasvullisuutta, mutta vain määttäissä olevat istutusmännyt. Luontasisia mäntyjä ei ole syntynyt edes jättömäntyjen viereen,
Takavuosina aukkoja tehtiin enemmän, nistä seuraa, että nykyään harvennetaan paljon ja siksi aukkojen osuus saattaa olla tuo Annelin neljösosa. Vakiintuneessa tilanteessa aukkoja tehdään n kolmasosa koko hakkuumäärästä.
Ensiharvennukseen mennessä taimikko tarvitsee yleensä kaksi perkausta. Joskus selviää yhdellä, joskus tarvitaan kolme perkausta.
Ei niitä harvennuksia tehdä 5 vuoden välein muissa kuin nykyajan kasvatuskoivikoissa. Normaalisti ensiharvennus tehdään 20-30 vuotiaana (koivikot 12-15-vuotiaina). Seuraava jarvennus on 10-15 vuoden kuluttua. Aukon temiselle onkin sitten laaja haarukka.
Tuo lausuma ’ammattilainen osaa’ ei nyt auta meitä jotka emme osaa. Oppikirjoissa kehotetaan suosimaan sekametsää eli kuusen ja valopuiden sekoitusta. Onko tämä se resepti, jolla taimet saadaan mukaan vaikka poistuma ei ole suuri?
On.
Hyvä Anneli. Taas kerran Perko ilmaisi sen, ettei ymmärrä metsänkasvatuksesta mitään.
Noinhan se homma menee kuten Jovain kirjoitti. Mutta, mutta. Lievällä harvennuksella ei metsään tulee uusia taimia. Siis kasvatat vain tyhjiä aukkoja. Sitten voimakkaalla harvennuksella tapahtuu kuten kirjoitit. Puita kaatuu ja kuolee.
Fakta on se, ettei jk sovi boreaalisiin havumetsiin. Turha on yrittää tasistella luonnolakeja vastaan.
Kuusia ei kannata jättää jättöpuiksi. Kuolevat parissa vuodessa. Männyt menestyvät paremmin. Haavat pysyvät pystyssä tai kaatuvat. Kerran kierrettiin ison haavan ympärille nauha ”Suojele, säästä” Seuraava myrsky kaatoi. Ei totellut nauhaa
Mistä me tiedämme, jos metsämme kasvaisivat vielä nykyistäkin enemmän, jos lajisto olisi rikkaampi, kun ei ole vertailukohtaa.
Kuten Kurki on täällä moneen kertaan kirjoittanut, niin luonto on luonnon pahin vihollinen. Luonnossa on vahvempia lajeja ja huonommin menestyviä. Luonnonmetsässä vahvimmat, siis havupuut, voittavat. Riittää, kun katsoo Pyhä-Häkin kuvia.
Hakkuuaukko mahdollistaa myös heikompien lajien menestymisen. Tosin vain hetkellisesti, sillä metsä voittaa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
Puiden menestyminen riippuu maapohjasta ja vesioloista. Jossain määrin sattumakin vaikuttaa alkuvaiheen puiden välisiin suhteisiin. Luonnossa on kaikkialla mykoritsasienien itiöitä. Siksi sienien määrä ei voi olla koskaan kasvua rajoittava tai lisäävä määrä.
Luonto toimii siis aika yksinkertaisin perustein. Vahvin voittaa. Sääliä ei tunneta.
