Kolmas yritys kelpasi Hesarille:

Valitettavan puutteellinen ja virheitä sisältävä kirjoitus. Tässä esimerkkejä:

Lähde ”unohtaa” muutaman oleellisen tekijän. Valopuut koivu ja mänty eivät uudistu isojen puiden varjossa, mikä on nähtävissä mm Luken jatkuvan kasvatuksen koealalla Lapinjärvellä. Jos siis halutaan kasvattaa muutakin kuin kuusta, niin on tehtävä aukkoja.

Lähde unohtaa senkin, että Etelä-Suomessa jatkuvan kasvatuksen hidaskasvuiset alikasvuskuuset ovat erittäin herkkiä saamaan tyvilahotartunnan juuriyhteyksien kautta, Nopeakasvuiset istutuskuuset eivät ole niin alttiita.

Lähde väittää, että pääoma häviää, kun tehdään aukko. Todellisuudessa se pääoma on siemenissä, joista Jokainen puu alkaa kasvaa. Siemenet ovat aukossa jalostetuista hyvälaatuista emopuista ja jatkuvan kasvatuksen metsässä niistä hidaskasvuisista jämäpuista, joita jää jäljelle, kun aina hakataan parhaat puut. Jokainen ymmärtää kummat kasvavat paremmin.

Jutussa on virheellistä tietoa Suomen metsistä. Netistä löytyy kartta ”Suomen metsät 1850”, mistä näkyy, että eteläisessä Suomessa suuri osa metsistä oli tuolloin todella heikossa kunnossa. Saattoi puuttua jopa polttopuuta. Tukkipuiden loppumisesta huolestunut Valtiovalta sääti 1851 lain, joka teki tukkipuiden sahauksesta luvanvaraista, jolloin määrättiin sahauskiintiöt, joita ei saanut ylittää.

Myös väite avohakkuiden kiellosta 1900-luvun alussa on virheellinen. P. W. Hannikaisen (sittemmin Metsähallituksen pääjohtaja) Metsänhoito-oppi 3. p. 1903 tuntee kaksi hakkuutapaa: lohkohakkuu eli avohakkuu ja harsinta eli jatkuva kasvatus. Minulla on Tapion vuosikirja 1913, jossa opetetaan metsäpuiden taimien kasvatusta käytettäväksi ”suurten hakkuu- tai metsäpaloalueiden metsittämiseen”. Vuosikirjassa 1914 neuvotaan taimikkojen täydennysistuksia ja perkauksia, jotka soveltuisivat vielä nykypäivänäkin.

Tai niinkin päin, kuinka montaa lajia nykyinen metsänhoito on edistänyt.

Olet oikeassa Jovain, että ainakin  joskus metsiä muokattu turhankin rajusti.  Et ole kuitenkaan näemmä huomannut tyylin  muuttumista.  Esimerkiksi meillä kivettömät kuusikot uudistetaan yleensä kääntömätästämällä.  Siis kääntämällä ”lätty” entiselle paikalleen.  Parin vuoden kuluttua ei enää huomaa, että kaivinkone on käynyt paikalla.

Karuilla mailla käytetään yleensä äestystä tai bräckeniä, jolloin syntyvät urat ovat hyvin matalia eivätkä haittaa ketään.

Eikä näitä systeemejä ole tietenkään kehitetty yksittäistä metsänomistajaa varten vaan ne ovat yleisessä käytössä.

Polut ovat käyttämättöminä kadonneet, mutta tilalle ovat tulleet ajourat.  Niitä pitkin on ainakin meillä päin helpompi kulkea kuin koskemattomassa luonnossa.

Et ole tainnut Leena liikkua paljoa talousmetsissä, koska ”ostit” Jovainin jorinat totena.

Kyllä minä näen metsähoidon taloudellisena kysymyksenä ja toki muunakin.  Sitä vaan kummastelen miksi RR ja kumppanit haluavat hoitaa metsiään epätaloudellisesti.  He luulevat, että puiden myyminen on puhdasta tuloa, mutta eivät huomaa, että ne myyntipuut loppuvat, jos uutta ei kasva tilalle.

Yleensä kai ajatellaan, että pienempiä puita on optimaalisessa jk-jakaumassa enemmän kuin isoja puita.

Luultavasti kukaan Suomessa ei ole nähnyt eikä tule näkemään optimaalista jk-metsää.  Esimerkiksi meidän entisissä harsintametsissä isoja puita on usein enemmän kuin välikoon puita.  Isoja n 200-250 ja välikoon puita 80 /ha.   Taimia saattaa olla ryhmissä ja välillä paljon taimettomia alueita.