Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Onhan tuo täysin selvä asia, että hirviä on liikaa. Jos männuntaimia on kuusikossa, ei niistä selviä yksikään ilman jonkinlaisia hirvien tekemiä vahinkoja. Hirvipolutiikka ei tehdä metsä kasvatus etusijalla, vaan vapaa-ajan harrastus. Hirvikoirilla pitää olla karjaa, mitä haukkua, se on niin ylevää toimintaa tuo kennel. Siinä saa metsänomistajan etu väistyä.
Nyt tuli päätös metkasta jo kahdessa viikossa. Ovat päässeet ruuhkasta ohi.
Kyllä kiinalaisella pensasleikkurilla heinäys sujuu paljon vähemmällä bensalla ja tehokkaammin kuin raivaussahalla. Taimetkin jää ehjäksi.
Trump vain käyttää heikkoa Neuvostoliiton johtoa hyväkseen. Hän on todellisuudessa sitä mieltä, että aivan paska sakkia koko entisten KGB upseereiden porukka. Napalmia niskaan, niin sillä tokenee. Hänen rakettinsa osuvat. Krimiä koskeviin kysymyksiin hän ei enää vastaa, koska se oli Bidenin ongelma ei hänen. Aikoo liittää Amerikan Kanadaan, jos hänen kannatuksensa laskee alle 40%,:iin ja jättää koko paskan viran.
On erityisen pettynyt puolustusministeriinsä, joka töpeksii joka ainoan sähköpostiviestin. Lähettelee niitä minne sattuu.
Ryssälässä on epätietoisuutta pitäisikö voitonpäivää juhliakaan, kun nyt löytyy natseja koko Euroopasta. Juhliminen vaikuttaa ennenaikaiselta.
Pätevä metsänomistaja tekee ihmeitä raivaussahalla, heikosta hieskoivikostakin syntyy kuusentaimikko, kun ei säästä askelia eikä bensaa. Jotkut käyttää sitä jopa 500l/y.
Mikä ongelma päätehakkuu on. Jos täällä on asutusta ollut lähes 10000v metsät on hakattu useampaan kertaan tai ne on palaneet. Luonto on aina uudistunut. Kuusikoita ei voi museoida.
Montako puuta AJ on kaulannut, voisi käydä kokeilemassa, onko helppoa.
Käykääpä tutkimassa tarkemmin niitä varhaisperattuja kuusentaimikoita, se kymmenen vuotta sitten katkaistu risu on tehnyt lyhyen varson, mutta viereen on kasvanut siemenistä uusia koivuja, jotka ovat kahdesta kolmeen neljään metriin pitkiä tai ovat jääneet varhaisperkauksessa katkaisematta. Kyllä rehevässä maastossa koivun siemeniä riittää, jos ei ole niin rehevää, että kasvaa vain vattua ja horsmaa, silloin risukkoa on aika vähän. Ei ole kuin vuosittainen heinäämisen tarve. Nyt on sopiva aika käydä vapauttamassa taimet heinien alta, löytyvät helposti.
Miksi Venäjä ei auta, sillä on rajattomat resurssit ja ystävällismielinen johto. Aikovat pitää jopa kolmen päivän tulitauon, että voivat pitää vuosittaisen sotilasparaatinsa. Saavuttivat kuulemma voiton natseista eli natsi voitti natsin eikö se ole tasapeli. Ryssäläiset ovatkin saaneet sotia oikein kiitettävästi, heillä on syytä taas juhlaan pikku-ukkonsa johdolla. Hän on saanut uuden takuumiehen punalakkisesta Trumpista. Ilmeisesti näemme hänet Putlerin vieressä punaisella torilla. Sinne kelpaa sininen puku ja punainen kravatti, kun hänellä on noita pukuja niukasti. Hautajaisiin ei ollut varaa ostaa tummaa pukua. Tumma palttoo olisi kyllä löytynyt, mutta oli harmittavasti hellettä ja vanha mies nukkui muutenkin koko seremonian ajan lähes.
Niin kauan kuin muistan on aina välillä käyty keskusteluja hyvin toivein jäänmurtajien myynnistä jenkkilään koskaan siitä ei ole mitään konkreettista syntynyt. Epäilen että nykyinen tuuliviiri ei niitä Suomesta tilaa. Syön hatullisen jotakin jos kauppa toteutuu.
Trumpin uho tulee loppumaan välivaaleihin ja ikääntymiseen. Kaksi vuotta lisää tuossa iässä, ravintona hampparit ja kokis saavat ihmeitä aikaan. Huopakynä ei enää suhise, hän tuskin silloin edes muistaa mihin sitä käytetään.
Kyllä Artturi Iivari Virtanen keksi AIV:n onneksi hänen nimensä ei ollut Hannu, olisi keksinyt HIV:n.
Nykyisin on käytössä langaton tekniikka, jos fossiilit eivät ole tietoisia. Sellaisiin tehtäviin ei kannata hakeutua, jossa on pieni palkka ja eläke. Sitä sitten itketään, että hallitus leikkaa köyhiltä, kun ei saada tulonsiirtoja muilta veronmaksajilta. Minusta poika teki viisaasti kun meni aikoinaan yliopistoon.
Ei hallitus tietenkään voisi Tolopaista nykyistä määrää verottaa eläkkeestä, jos en olisi tehnyt ajoittain 70h viikkoja ja eläke kertyy useasta työsuhteesta.