Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,171 - 1,180 (kaikkiaan 23,985)
  • Tolopainen Tolopainen

    Hallitus siirtyi Trumppilaiseen politiikkaan. Valheesta tehtiin totuus ja alettiin jakamaan rahaa, kun persujen äänestäjät olivat vaaleissa kadonneet kuin tuhka tuuleen. Tuhat ääntä oli muuttunut sadaksi jne. Persujen varapuheenjohtaja on  muuttoaikeissa maalle pakoon, kun putoaminen seuraavissa vaaleissa on varmaa. Alkanut sekoilla pahasti  valiokuntansa puheenjohtajatehtävissä, sekin on liian vaikea.

    TV:ssä on tullut dokumentti Hitleristä, politiikka vaikuttaa kovin samanlaiselta kuin Putlerilla ja Trumpilla, yksi mies päättää ja muut kumartaa ja taputtaa. Hitlerkin halusi lisää alueita valtansa alle. Häneltkin puuttui suhteellisuuden taju, johon koko suuri unelma kaatuikin lopulta. Trump ja Putleri aliarvioivat kansallisvaltioita, yrittävät kävellä niiden yli. Miksi eivät itse luovuta alueitaan naapurimaihin, mikä parempi oikeus heillä on haalia lisää.

    Hitlerkin järjesti kansanäänestyksen ja yli 90% väestöstä Itävallassa halusi liittyä Saksaa, kuinka ollakaan ryssät pääsivät samoihin prosentteihin Itä-Ukrainassa. Saksan häviön jälkeen Itävalta kuitenkaan ei liittynyt Saksaan. Oikeus seuraa voittajan miekkaa.

    Venäjä ja Jenkkilä jakoivat Euroopan toisen maailman sodan jälkeen. Haluaisivat kovin mielellään taas olla täällä alistamassa pienempiä valtioita. Onneksi se vaikuttaa kovin vaikealta.

    Tolopainen Tolopainen

    Ei kannata alkaa metsän orjaksi, varhaisperkaus 3v ja seuraava raivaus 10v myöhemmin, eikä ole risukosta mitään ongelmaa kuusentaimikossa.

    Tolopainen Tolopainen

    Yksityisellä sektorilla on sovittu alhaisemmista palkankorotuksista kuin yleinen linja, jos firmalla menee huonosti ja väkeä on jouduttu vähentämään. Miksi näin ei voisi tehdä myös julkisella puolella. Yleinen linja sovittiin aivan eri olosuhteissa kuin nyt on. Ei ole mitään järkeä tehdä velka Suomessa 3v älyttömän korkeita yleiskorotuksia, kun ei ole maksajia. Rajan takana on vain ankea naapuri, enkä tarkoita Ruotsia.

    Tolopainen Tolopainen

    En näe vararenkaalle enää nykyisin mitään tarvetta. Ei autoissa ole enää tunkkiakaan, renkaat ja autot on niin painavia, että en ala rengasta tien laidassa vaihtamaan pullotunkin varassa.

    Tolopainen Tolopainen

    Osta sellainen Kia, jossa huoltoväli on 2v. Tosin takuuhuoltoakaan en ole koskaan tarvinnut.

    Tolopainen Tolopainen

    Miten kannattaisi ostaa jokin Dazia tässä markkinatilanteessa kun 3v vanhoja premium luokan neliveto sähköautoja myydään hiukan yli 30k€. Eli 50% uuden hinnasta.

    Tolopainen Tolopainen

    Vain itsehallinto on pysyvää. Ei ole hullumpaa kuin nykyiset pienet hyvinvointialueet, niiden tuloksista näkee jo nyt mitkä ovat elinkelpoisia ja mitkä pitäisi lakkauttaa. Luuserit ovat kaikki miinuksella. Miksi tuota rakennetta ylläpidetään, kun toiminnot on jo käytännössä yhdistetty yliopisto sairaaloihin. Itsenäiset hankinnat ei ole enää mahdollisia pienillä alueilla. Ne tulevat katoamaan lähivuosina. Jälkeen pidettiin yhdet ihmisten huijausvaalit, ei äänestämällä synny rahoituspohjaa.

    Paavikin kuoli lähes välittömästi kun oli tavannut Yhdysvaltojen ulkoministerin. Todella myrkyllinen mies.

    Tolopainen Tolopainen

    Mitäs ihmeellistä tuossa nykytilanteessa on, piensijoittajat menettävät aina rahansa sijoitusmarkkinoilla. Jonkun pitää rahoittaa suurta joukkoa ruudun tuijottajia. Ei pankit niitä elätä.

    Kaikki osakkeet tulevat laskemaan, yhtiön nimellä ei ole mitään väliä. Markkinoiden luottamus on kadonnut, kiitos Trumpin politiikan make Russia great again.

    Autoilijoilta onnistuttiin huijaamaan paljon rahaa Tesloihin, hiljaisessa pääsiäisliilenteessä yli puolet vastaantulevista autoista oli Tesloja, kun ajeli parisataa kilometriä pohjoisen suuntaan, järkyttävää.

    Tolopainen Tolopainen

    Asuntomessut on yksi keino velkaannuttaa ihmisiä heidän maksukykynsä yli. Ouluun rakentelevat 800k€ taloja, ei he saa niistä koskaan velkapääomiaan pois.

    Tolopainen Tolopainen

    Kyse oli valtion velasta, mitäs ongelmaa siinä on. Suomi ei voi lopettaa velkaantumista olipa hallitus minkä värinen tahansa. Valtiot eivät koskaan maksa velkojaan pois. Rahajärjestelmä on tehty palvelemaan velkaantumista, kukaan ei välitä miten säästäjät ovat menettäneet miljardeja.

Esillä 10 vastausta, 1,171 - 1,180 (kaikkiaan 23,985)